Suursuon puhdistamo sai jatkoaikaa

Turvesuon valumavesien kemiallinen puhdistus ei alkanut vielä tänä talvena. Puhdistamon remontti viivästyi ympäristöluvan aikataulusta.

Leena Sallinen

TAIPALSAARI. Kemiallinen käsittely ei ehtinyt tämän talven lumille Vapon Suursuon turvetuotantoalueella.

Ympäristölupa edellytti sen valumavesille ympärivuotista kemiallista puhdistusta tämän vuoden alusta. Vapo ei kuitenkaan saanut siihen tarvittavaa tekniikkaa valmiiksi.

Vapon suunnitteluinsinööri Tarmo Leikas kertoo, että aikataulua on rukattu valvojan luvalla.

– Kaakkois-Suomen ely-keskus antoi jatkoaikaa. Toukokuun alusta pitäisi olla valmista.

TUOTANTOAIKAAN Suursuon turpeen kuivatusvedet on käsitelty kemiallisesti jo vuodesta 1995. Käytännössä puhdistus on ollut toiminnassa huhti-toukokuusta loka-marraskuulle, koko sulan maan ajan.

Ympärivuotisessa käsittelyssä kemiallisen puhdistamon läpi menevät myös Suursuon talviajan valumat ja lumien sulamisvedet. Maaveden ranta-asukkaat ja mökkiläiset vaativat niidenkin ravinnekuormitusta kuriin.

VAATIMUS MUUTTUI ympäristölupaan kirjatuksi velvoitteeksi Vaasan hallinto-oikeudessa vuonna 2008. Sen toteuttamiseen Suursuolla tarvitaan Leikaksen mukaan noin 350 000 euron investointi.

– Suursuolle 1990-luvulla tehty kemiallinen puhdistamo oli aikansa lapsi, ja meni käytännössä melkein kokonaan uusiksi.

Uudistusta on tehty talven aikana.

– Suunnittelu vei aikaa, eikä sähkö riittänyt uudelle puhdistamolle kuten oletettiin. Sille tarvitaan uusi muuntaja, Leikas kertoo syitä rakennustöiden viivästymiseen.

Hänen mukaansa niitä ei myöskään haluttu ajoittaa syksyyn.

– Remontin takia syksyn sadevedet olisi pitänyt laskea ohi puhdistamon. Valvojalta saatiin sitten lupa rakentaa pakkasten aikaan.

LEIKAS ENNAKOI, ettei uudistus paljon vaikuta Maaveden tilaan, koska Vapo on nykyisin ylipäänsä pieni Maaveden kuormittaja.

– Halilanoja tuo siihen muiden vesiä kuin Vapon, hän muistuttaa.

Halilanoja menee Suursuon sivuitse ja laskee Maaveteen. Vapon turvetuotantoalueen vedet johdetaan siihen puhdistamolta yhdysojaa pitkin.

Puhdistamolla vesiin on tähän asti kesäisin lisätty kemikaalia, joka vedestä humuksen, jolloin se vajoaa laskeutusaltaan pohjalle.

HUMUS RAVINTEINEEN on pahin turvetuotannosta tuleva vesistöjen kuormittaja. Pääosin sitä on pantu kuriin luonnonmukaisilla menetelmillä kuten pintavalutus- ja ruokohelpikentillä.

Kemiallinen puhdistus on ympäristöluvassa määrätty harvoille turvesoille, Etelä-Karjalassa Taipalsaaren Suursuon lisäksi Luumäen Nokeissuolle.

Ympärivuotinen kemiallinen puhdistus on toistaiseksi ollut käytössä vain Haukinevalla Pohjanmaalla.

KUVATEKSTI

Mika Strandén

Kemiallisen puhdistamon uusiminen on meneillään Suursuon turvekenttien laidalla.

Pitkä puristus Suursuon vesille

Vapon turvetuotanto Suursuolla alkoi 1979.

Nykyinen tuotantoala on noin 400 hehtaaria.

Ainakin alkuvuosina merkittävä Maaveden kuormittaja.

Ympäristölupa 1994, turpeen kuivatusvesille kemiallinen puhdistus 1995 Uusi ympäristölupa vireille 2003, valitusten jälkeen lupapäätös 2008.

Uusi ympäristölupa tiukensi vesiensuojeluvaatimuksia.

Päästöille raja-arvot, kemiallinen puhdistus ympärivuotiseksi vuoden 2010 alusta.

Kirjoittaja:
Leena Sallinen