Väliväylän kunnostaminen on nyt vain rahasta kiinni

Suunnitelmat Luumäeltä Kouvolaan johtavan vesistön kunnostamiseksi ovat valmiit. Työtä olisi kolmeksi tai neljäksi vuodeksi.

Matti Riihelä

LUUMÄKI. Väliväylän kunnostamisen projektisuunnitelma on valmistunut. Luumäen ympäristönsuojelusihteeri Juha Tervonen toivoo, että käytännön toimet voisivat alkaa ensi syksynä. Ennen sitä on löydettävä jostain rahaa.

– Nyt on tiedossa, mitä siellä suunnilleen pitäisi tehdä. Kosteikkoja, laskeutusaltaita, pintavalutuskenttiä, suojavyöhykkeitä, haja- ja loma-asutuksen jätevesien käsittelyä. Aika paljon samanlaisia töitä, mitä aiemmin Ylä-Kivijärvellä tehtiin.

– Tällä hetkellä etsimme yksityistä rahoitusta. Mitä enemmän sitä saadaan, sitä isompana projekti toteutuu. Jokainen euro on tärkeä tässä vaiheessa.

– Tarkoitus on saada aikaan kolme- tai nelivuotinen projekti. Rahasta on vaikea sanoa, mutta ainakin 300 000-400 000 euroa pitäisi olla käytettävissä, että ihan oikeasti jotakin pystyttäisiin tekemään. Se tarkoittaisi noin 100 000 euroa vuodessa.

TÄHÄN MENNESSÄ rahaa hankkeelle on myöntänyt vasta Luumäen kunta, sen alkupanos on 20 000 euroa. Luumäen Osuuspankki on luvannut rahaa.

– Kymenlaaksohan ottaa talousvetensä Väliväylästä. Niinpä olemme lähettäneet kyselyt rahoituksesta Kymen Vedelle ja Kouvolan Vedelle.

– Ja tärkeää tässä on osakaskuntien rooli, sillä tarkoitus on tehdä hoitokalastusta. Osakaskunnat voivat hoitaa osuutensa talkootyönä. Tiedän, että alueen osakaskunnat ovat aktiivisia ja hyvin halukkaita mukaan.

LUUMÄEN Huopaisenvirralta alkavan ja Kouvolaan Käyrälampeen päättyvän Väliväylän kunnostamisesta on puhuttu vuosia.

– Ei väylän tilanne mitenkään hälyttävä ole vedenlaadun suhteen, mutta kyllä se pikkuhiljaa menee huonompaan suuntaan.

– Ei sitä pitäisi kovin huonoon kuntoon laskea ja sen vuoksi toivoisin, että projekti saadaan äkkiä liikkeelle.

– Fosfori ja typpi ovat olleet aavistuksen nousussa ja vesi on jonkun verran tummunut humuspitoisuuden kasvaessa. Se on vähän niin kuin nuhraantunut se vesi, Tervonen kuvaa.

Suunnitteluvaiheen aikana hän retkeili paljon väylän rantamaisemissa ja tapasi maanomistajia.

– Löytyi noin 40 sellaista kohdetta, johon voisi jonkun vesiensuojeluratkaisun tehdä.

Tervosen tapaamat maanomistajat suhtautuivat asiaan myötämielisesti.

HUOPAISENVIRRALTA ohi Kannuskosken ulottuvalla alueella on 1 400 kiinteistöä. Lähetettyyn kyselyyn vastasi niistä yli 1 100.

– Se oli hämmästyttävän suuri palautusmäärä ja mielestäni sekin osoitti, että ihmiset ovat valmiita tähän hankkeeseen.

KUVATEKSTI

Arkisto/Matti Riihelä

Väliväylän suunnittelualue alkaa Huopaisenvirralta ja jatkuu ohi Kannuskosken.

Kirjoittaja:
Matti Riihelä