Röytyn kahvilaan uusi yrittäjä

Päivi Eitomaa uskoo asiakkaiden löytävän vanhaan kestikievariin. Taipalsaaren kunta investoi vuonna 2008 toimintansa aloittaneeseen kotiseutukahvilaan rakennuttamalla uudet saniteettitilat.

Matti Saarela

TAIPALSAARI. Kotiseututalo Röytyn kahvila Taipalsaaren kirkolla on jälleen avattu yleisölle. Kahvilaa pitää uusi yrittäjä Päivi Eitomaa. Savitaipalelaisella Eitomaalla on pitkä kokemus ravintola-alan yrittäjänä.

– Tämä on aivan ihana paikka. Olen aina ajatellut, että täällä olisi hyvä olla ja yrittää, Eitomaa sanoo.

Eitomaa on perustanut uransa aikana Lappeenrannassa useita alan yrityksiä.

– Me aloitimme vuonna 1994 Lappeenrannassa kuljettamalla työpaikoille täytettyjä patonkeja, salaattiannoksia ja keittoja. Yrityksen nimi oli Lunssin salaatti ja pala patonkia, Eitomaa kertoo.

Eitomaalla on ollut myös lounasravintola Lappeenrannan Lauritsalassa ja Ratakadulla Lappeenrannan Alakylässä ja pizzeria Lappeenrannan Pallossa.

VUODESTA 2007 Eitomaa on hoitanut Savitaipaleen Partakoskella sijaitsevaa Äiti Ruusunen -nimistä kahvilaa ja lahjatavara- ja sisutusliike Pikku Ruususta.

– Me olemme järjestäneet siellä paljon pitopalvelua, tilaisuuksia ja juhlia. Asumme siellä vuonna 1885 valmistuneessa Ruhtinaanhuvilassa.

– Tämä Röytty on vielä sata vuotta vanhempi talo. Minusta tämä on pitopaikka. Toivon, että täällä voidaan järjestää perhejuhlia ja kokouksia. Saan tänne paikat tarvittaessa vaikka 80 ihmiselle, Eitomaa pohtii.

RÖYTYN kahvila avattiin uudestaan viime tiistaina. Eitomaa kuitenkin uskoo, että vielä tämän kesän aikana kahvilassa käy 100-200 asiakasta päivässä.

– Minä en vielä tiedä, millainen kesä tästä tulee, ja miten ihmiset löytävät tämän paikan. Tiedän kuitenkin, että minun tekemäni hampurilaiset ovat sellaisia, että kun joku niitä kerran syö, hän tulee tänne varmasti uudestaan, Eitomaa uskoo.

Eitomaan mukaan myös nuoret ovat nykyisin kiinnostuneita historiasta.

– Mutta kukaan ei jaksa tulla kymmentä kertaa käymään samassa museossa, jos siellä ei mikään vaihdu. Pitää olla myös jokin muu hyvä houkutin esimerkiksi hyvä ruoka tai jokin muu jippo.

RÖYTYN tulevia vetovoimatekijöitä ovat Eitomaan kasvishampurilaisten lisäksi ainakin lahjatavara- ja sisustusmyymälä, jonka Eitomaa aikoo toteuttaa yhdessä Anne Kontusen kanssa.

Kotiseutumuseon kiinteistön ja rakennukset omistaa Taipalsaaren kunta. Kunta on uusinut kahvilan saniteettitilat. Sivistystoimenjohtaja Seppo Paajasen mukaan rakennuksessa on nyt ajanmukaiset sisävessat sekä miehille että naisille.

KUVATEKSTI

Matti Saarela

Röytyn kahvilan uusi yrittäjä Päivi Eitomaa pitää kotiseututaloa erinomaisena paikkana pidoille. Tälle kesälle on jo tehty myös ensimmäinen varaus.

Röytyn kestikievarista tehtiin kotiseututalo Ensimmäinen kirjallinen maininta Röytyn sotilasvirkatalosta on peräisin vuodelta 1680.

Kestikievarina Röytty mainitaan ensimmäisen kerran 1700-luvun alun maakirjassa.

Kestikievaritoiminta Röytyssä lopetettiin vuonna 1937.

Tila siirtyi Taipalsaaren kunnalle vuonna 1988 ja kesällä 1996 Kotiseututalo Röytty näyttelyineen avattiin yleisölle.

Röytyn kotiseututalossa avattiin kahvila keväällä 2008. Kahvila on avoinna ti-su klo 10-17.

Kirjoittaja:
Matti Saarela