Sarita Blomqvist
TALO ALOITTAISI kertomuksensa kavioiden kopseesta. Se jatkaisi kaskuilla alkeellisesta neljän miehen voimin pumpattavasta sammutusruiskusta. Röyhistelisi laastia pölistäen kertoessaan uutuuttaan kiiltävästä hevosvetoisesta moottoriruiskusta, joka sylki vettä 1?000 litraa minuutissa.
Se on selvinnyt läpi toisen maailmansodan ja nähnyt Lauritsalan ja Lappeen yhdistymisen. Se osaisi kuvailla aikaa, jolloin paloautot korvasivat hevoset.
Se saisi kuulijansa liikuttumaan kertomalla, miten se vuoden 1968 jälkeen menetti komean torninsa ja jäi yksin. Talovanhus rapistui eikä kukaan enää huolinut sitä.
Siitä huolimatta tänä päivänä sen valkoisena hohtavista seinissä kaikuu lasten riehakas kiljunta.
KUUSI vuotta sitten Tomi Tikanmäki ja Salla Peltonen näkivät Helsingin Sanomissa Lappeenrannan kaupungin ilmoituksen myytävänä olevasta vanhasta Lauritsalan sahan paloasemasta.
Peltonen kävi katsomassa taloa. ”Ei ikinä”, neljän lapsen äiti ajatteli. Talohan oli hajoamaisillaan. Kattopelti yltäpäältä ruosteessa, perustukset romahduspisteessä eikä pihasta ollut tietoakaan.
Tikanmäki näki kuitenkin talorähjän kauneuden. Kauneus piili syvällä, mutta mies päätti kaivaa sen esiin. Pariskunta jätti tarjouksen ja sai talon.
Se oli vanhan paloaseman onnenpäivä. Kukaan ei kuitenkaan ollut valmistautunut siihen, mitä vanhan talon kunnostaminen vaatisi.
Talo oli olemassa, mutta seiniä lukuunottamatta se piti rakentaa lähes alusta asti. Unohdettuna se oli kärsinyt valtavia vaurioita. Itse se ei osannut muuta kuin pysyä pystyssä. Siihenkin se oli jo alkanut väsyä.
-Ostimme seinät ja tontin. Uuden talon rakentamisessa olisi varmasti mennyt vähemmän aikaa, mutta isännällä on entisöijän luonne. Vastustin viimeiseen asti, Peltonen muistelee.
PERHE hankki talon huonoon aikaan. Rakennusbuumi riehui eikä tekijöitä tahtonut löytyä. Pelkästään timpureilla oli kahden vuoden jonot. Välillä naapurit kävivät talkoissa, mutta ammattirakentajat tuntuivat häviävän tuhkana tuuleen.
-Oli ärsyttävää huomata, että osalta ammatti-ihmisistä puuttui kädentaidot kokonaan, Tikanmäki kertoo.
Tikanmäki työskentelee aluemyyntipäällikkönä ja rakentamiskokemusta hänellä oli vain vanhojen Saabien entisöinnistä. Siitä huolimatta Tikanmäki ryhtyi puuseppäisänsä kanssa tuumasta toimeen. Talo riisuttiin kokonaan.
Ensin piti kunnostaa perustukset, pystyttää väliseiniä ja puhkoa lisää ikkunoita. Peltikatto piti repiä auki ja laittaa uudestaan. Sähköt ja patteriputket piti vetää uusiksi. Kaukolämpö ja vesi sentään tulivat talon kulmalle.
Kaksikko lainasi kasoittain kirjoja ja kyseli neuvoja. Kukaan ei tiennyt, miten rakennetaan samanlainen talo kuin viime vuosisadan alussa. Kiviseinien kanssa Tikanmäki oli vähällä mennä metsään, mutta koulufysiikka tuli apuun viime hetkellä.
-Paksun kiven pitää hengittää. Jos olisimme laittaneet puueristeet, ne olisivat homehtuneet. Rakennusmiehet eivät tienneet sitä. Jos talo on 80 vuotta pysynyt hyvässä kunnossa, ei pidä tehdä muutoksia.
TALO sai torninsakin takaisin. Matalampana toki, mutta pikkuasioista ei tarpeeksi kärsittyään jaksa enää perustaa. Tikanmäen mielestä paloasemalla kuuluu olla torni, sillä vanhassa kuvassakin oli sellainen. Urakka vaati kuitenkin uhrinsa.
Eräänä päivänä, kun Tikanmäki oli yksin torninrakennuspuuhissa, hyppy rakennustelineeltä toiselle päättyi vasta maan tullessa vastaan. Hän putosi aivan rautatangon viereen eikä päässyt enää omin voimin ylös.
-Oli onni onnettomuudessa, ettei Tomi pudonnut tangon päälle. Tomin selkä on nyt entistä vahvempi. Siitä kohtaa, mihin laitettiin metallia, se ei mene poikki, Peltonen sanoo.
Talo sai odottaa puoli vuotta. Hiljalleen se alkoi kohota kohti entistä loistoaan. Lopulta valmistuminen oli kiinni tahdonvoimasta.
-Iski kokonaisvaltainen väsymys, kun ei meinannut tulla valmista. Perheelle pitää osata tehdä talo. Se on miehen mitta, Tikanmäki toteaa.
-Kaikki oli suurta haastetta. Jos en olisi hoputtanut, ei olisi vieläkään valmista, Peltonen nauraa.
KUUSIHENKINEN perhe muutti Lappeenrantaan kaupungin vuokra-asuntoon vuonna 2005, mutta paloasemalle he pääsivät vasta kaksi vuotta myöhemmin. Puruvarastona toiminut yläkerta oli edelleen kaaoksessa.
-Suihku meillä jo oli, mutta papalla käytiin saunassa, Tikanmäki lisää.
-Muutto oli lottovoitto, Peltonen huokaa.
Pitkään talolla oli yläkerrassa seuranaan vain hiiriä ja hämähäkkejä. Enää ankeudesta ei ole jälkeäkään. Talon kattoparruista roikkuu keinu ja köysitikkaat. Saunan ja lastenhuoneen väliin jää pelitila. Kirkkaita ”äiti saanko” -huutoja kimpoilee seinistä.
Alakerrassa on palotallin tilalla olohuone ja kaksi lastenhuonetta. Seiniä koristavat lasten piirtämät taulut.
Keittiössä vaalitaan vanhaa. Talo sai samanlaisen puulieden kuin sillä oli joskus vanhoina hyvinä aikoina. Liedellä on kiehautettu kahvit jos toisetkin sähkökatkojen aikana.
JOTAIN täysin alkuperäistäkin asemavanhus on saanut pitää. Palomiesten naulakko on siirretty eteiseen. Naulakossa voi edelleen nähdä himmeät numerot, joiden perusteella miehet osasivat ripustaa kypäränsä oikeaan paikkaan. Kuvat talon nuoruudesta komeilevat heti naulakon yläpuolella.
Asema muistuttaa jo melkeinpä tavallista taloa. Haudan partaalta palannut säteilee. Peltosen mielestä urakka oli kaiken kärsimyksen arvoinen.
-Tällaisia kohteita on vähän. Arjen pyörittäminen täällä on varmaan samanlaista kuin muissakin taloissa. Vanhin lapsistamme sanoi, että jos ei tiedä tämän olevan entinen paloasema, voisi luulla, että tässä rakennetaan kirkkoa, Peltonen kertoo.
KUVATEKSTI
Tomi Tikanmäki
Kai Skyttä
Kovia kokenut entinen paloasema oli murheenkryyni, kun Peltonen ja Tikanmäki ostivat sen. Nyt viimeisiä peltitöitä vaille valmis talo on entistä ehompi.
Hevoset ja paloautot tulivat sisälle asemaan siitä, missä on nyt lastenhuoneen ikkuna. Salla Peltonen pelasti koristeellisen lieden purkutalosta. Torni on kesällä tulisen kuuma, mutta syksyllä ja talvella sieltä voi ihailla Saimaata. Ainoa muisto eläimistä on olohuonetta koristava Peltosen 40-vuotislahjaksi saama Puppe-valaisin.
Paloaseman vuodet
1914 Lauritsalan sahalle perustettiin palokunta.
1916 Kaukas osti Lauritsalan sahan.
1925 valmistui Lauritsalan sahan paloasema. Asemalla oli tilaa kahdelle paloautolle, palokalustolle sekä asunto kalustonhoitajalle.
1940 asema sai ensimmäisen paloautonsa, joka rikkoutui vuotta myöhemmin.
1960 sahan palokunta lakkautettiin.
1968 paloasema jäi tyhjilleen. Lappeenrannan kaupunki omisti aseman pitkään. Entistä kalustonhoitajan asuntoa kaupunki piti vuokralla.
2007 Salla Peltonen, Tomi Tikanmäki, Anni Pajari, Samu Pajari, Helmi Tikanmäki ja Onni Tikanmäki muuttivat asemalle.
Lähde: UPM Kymmene, Lauritsalan VPK:n historiikki, Maakuntamuseo, Salla Peltonen