Vuokra-asunnon löytäminen on nyt tavallista vaikeampaa

Opiskelijat etsivät parhaillaan itselleen asuntoa. Pulaa on pienistä asunnoista sekä Lappeenrannassa että Imatralla.

Matti Saarela

LAPPEENRANTA. Vuokra-asuntojen kysyntä ylittää tällä hetkellä tarjonnan. Pulaa on etenkin pienistä asunnoista.

Vuokra-asuntojen kysyntää lisää koulujen alkaminen. Asuntoa etsivät nyt Lappeenrannan teknillisen yliopiston uusien teekkareiden lisäksi myös monien muiden oppilaitosten opintojaan aloittavat opiskelijat.

Lappeenrannan seudun opiskelija-asuntosäätiön verkkosivuilla kerrotaan, ettei vapaita asuntoja ole tällä hetkellä. Säätiön kehitysjohtaja Timo Nurmi kuitenkin antaa toivoa niillekin, jotka ovat vielä vailla omaa opiskelijaboksia.

– Hakemuksia käsitellään parhaillaan. Sataprosenttinen käyttöaste saavutetaan vasta syyskuussa. Jonossa on jonkin verran hakijoita, joille ei ole voitu vielä osoittaa asuntoa, Nurmi sanoo.

LOAS pystyy tarjoamaan asunnon noin 3 000 opiskelijalle. Nurmen mukaan opiskelijoiden asuntotilanne ei ole tänä syksynä mitenkään poikkeuksellisen huono.

– Tilanne on hyvin samanlainen kuin aikaisemminkin tähän vuodenaikaan. Opiskelijoiden asuntotilanne on edelleen Lappeenrannassa selvästi parempi kuin useimmissa muissa yliopistokaupungeissa, hän sanoo.

Nurmen mukaan opiskelijat ovat voineet saada asunnon myös Lappeenrannan kaupungilta. Tänä syksynä Lappeenrannan Asuntopalvelulla on ollut kuitenkin tarjolla poikkeuksellisen vähän vapaita vuokra-asuntoja.

– Meillä on nyt vähän asuntoja jaettavana. Vapaana on parikymmentä asuntoa ja luvussa ovat mukana myös Joutsenossa ja Ylämaalla sijaitsevat asunnot, Asuntopalvelun toimitusjohtaja Seppo Ylitalo kertoo.

Kaupungin vuokra-asuntojonossa on nyt noin 300 hakijaa.

Lappeenrannan Asuntopalvelulla on yhteensä noin 4 700 asuntoa. Normaalisti vapaana on ollut uusia vuokralaisia varten noin sata asuntoa kerralla.

Ylitalo arvelee, että asuntojen kierron hidastuminen johtuu syksyllä 2008 alkaneesta syvästä taantumasta.

– Ihmiset eivät ehkä ole huonojen talousuutisten takia uskaltaneet ostaa omaa asuntoa, vaan pitäneet parempana jatkaa vuokralla asumista, Ylitalo sanoo.

Verkkopalvelussa Vuokraovi.com tarjoaa tällä hetkellä koko Etelä-Karjalassa noin 60 vuokra-asuntoa. SKV Kiinteistövälityksen vuokravälittäjän Kirsi Honkatukian mukaan todellisuudessa vapaita vuokra-asuntoja ei ole tarjolla näin paljon.

– Ainakin meillä kohde poistuu sivustolta vasta, kun vuokrasopimus on solmittu. Useista meidän välittämistämme kohteista neuvotellaan parhaillaan vuokraa- jan kanssa, Honkatukija sanoo.

SKV:llä on kyseisellä sivustolla 13 kohdetta.

Imatralla Imatrankosken ja muiden keskustataajamien pienistä asunnoista on kova kysyntä ja niistä on pulaa.

Ongelmaksi koetaan se, että suuriin 3-4 huoneen vuokra-asuntoihin ei enää välttämättä löydetä asukkaita.

– Meillä on isoja asuntoja myös tyhjillään, Imatran YH-Rakennuttajien toimitusjohtaja Kari Ahonen kertoo.

KUVATEKSTI

Tuuli Truhponen

Lappeenrannan Asuntopalvelulla on toimitusjohtaja Seppo Ylitalon mukaan nyt poikkeuksellisen vähän vapaita vuokra-asuntoja. Punkkerikadulla sijaitseva kaksio odottaa kuitenkin pintaremontin jälkeen uusia vuokralaisia.

Kirjoittaja:
Matti Saarela