Ilkka Pohjalainen
Piispat Seppo Häkkinen ja Irja Askola tunsivat toisensa jo lapsena ja nuorina Lauritsalan seurakunnan nuorisotyön kautta. Heillä on ikäeroa kuusi vuotta. Molemmat ovat perhetaustaltaan vaatimattomista oloista, ei vanhoista pappissuvuista. Molemmat kävivät lukionsa Lauritsalassa. Askola kirjoitti ylioppilaaksi 1971 ja Häkkinen 1977.
Lauritsalan yhteiskoulun ensimmäiseksi rehtoriksi pyydettiin 1953 pappisvihkimyksen saanut tulisieluinen uskonnonopettaja Reino Helavuori Lappeenrannan lyseosta. Hän oli myös entinen rintamaupseeri. Oppilaille ja opettajille ei jäänyt epäselväksi, mikä oli oikein ja kuka määrää.
Helavuoren henki leijui koulussa vielä senkin jälkeen, kun rehtoriksi tuli leppoisampi ja empaattinen Arvi Luukka 1973. Henki tarkoitti sitä, että opinnot piti hoitaa mahdollisimman jämptisti.
Lauritsalan yhteiskoulu oli iso ja suosittu. Sinne mentiin myös Lappeenrannan puolelta, ja se keräsi monenlaisia lahjakkuuksia. Toisaalta se oli hyvin suvaitseva ja edistyksellinen. Koulu halusi antaa mahdollisuuden myös sellaisille oppilaille, jotka eivät muualla pärjänneet. Yleensä he onnistuivat.
Me-henki yhdisti koulussa vahvasti kaupunkilaisia ja maalaisia, varakkaiden ja köyhempien lapsia. Yhteiseen sakkiin sulautuivat niin poliittisesti radikaalit, lestadiolaiset kuin romanit.
Seppo Häkkinen muistaa, että 1970-luku oli myös koulumaailmassa politisoitumisen ja polarisoitumisen aikaa. Uskovaisen kodin poika ei kuitenkaan tuntenut oloaan mitenkään epämukavaksi. Ei myöskään Askola, joka oli aktiivi kaikessa oppilastoiminnassa ja kouluneuvostossakin.
Koulun humaanista linjasta kertoo esimerkiksi se, että jos joku tyttöoppilas alkoi odottaa lasta, häntä ei ajan tavan mukaan hissun kissun laitettu pois koulusta, vaan häntä yritettiin kaikin tavoin auttaa ja tukea opinnoissa. Koulun terveydenhoitaja Raija Huovila muistelee koulun 50-vuotishistoriikissa, että eräänä vuonna odottava äiti sai osallistua yo-kirjoituksiin kirjaston sohvalla, oma valvoja vieressä.
Huoviloiden perhe oli seurakuntanuorten kokoontumispaikkana, ja nuorisotyöntekijänä Unto Huovila piti muun muassa seurakunnan poikakerhoja.
Koulussa toimi myös vuodesta 1970 oma autokoulu, ensimmäisiä laatuaan Suomessa. Oman mausteensa kouluun antoi iltalinja, jonka oppilaista osa paiski päivisin töitä. Kouluneuvostosta Lauritsalassa innostuttiin ennen kuin laki siihen velvoitti.
Sekä Irja Askolalla että Seppo Häkkisellä oli uskonnon ja kirkkohistorian opettajana Annikki Nousiainen, 82. Hän oli myös Askolan luokanvalvojana. Hän muistelee työtään ja koulun henkeä koulun historiikissa näin:
Uskonnon opettajana halusin antaa tietoa, jotta oppilaat voisivat muodostaa oman maailmankatsomuksensa. Julistaminen ei minusta kuulunut opetustyöhön.
Eläkkeellä oleva rehtori Anja Meilahti huomauttaa, että yhteiskoulu oli ylipäätään hyvä opinahjo, josta lähteneet ovat sijoittuneet hyvin yhteiskuntaan ja elämään. Heitä on niin pappeina, opettajina ja rehtoreina, lääkäreinä, toimittajina kuin virkamiehinä.
Seposta tiesi, että pappi siitä tulee, Nousiainen huomauttaa.
Häkkisen isä Auvo Häkkinen toimi Lauritsalan seurakunnan diakonina sekä myöhemmin seurakuntayhtymän diakoniajohtajana. Perhe oli uskonnollinen. Äiti Anja Häkkinen opetti pyhäkoulussa, ja otti siipiensä suojaan muun muassa isänsä menettäneen Irja Askolan.
Lehtori Nousiainen muistaa Häkkisen Sepon takapenkin poikana, joka viittasi ja osasi. Hän vastasi reaalikokeessa kuuteen uskonnon ja kirkkohistorian kysymykseen, ja sai siitä hyvästä opettajaltaan ylioppilasruusun. Häkkinen kertoo huomanneensa, että Nousiaisen aikanaan opettamat asiat kantavat yhä.
Irja Askola taatusti erottui joukosta, Nousiainen muistaa. Hän oli osaava oppilas, joka osallistui myös kaikenlaiseen oppilastoimintaan.
Oppilaiden illanvietot eli konsat olivat suosittuja. Niissä oli kaikenlaista ohjelmaa ja lopussa tanssia. Askola kertoo osallistuneensa niihin kuten muihinkin rientoihin. Lauritsalan seurakunnassakin vallitsi avarakatseisuus. Kaikessa elämään kuuluvassa oltiin mukana.
Askolan luokkakaveri Pirjo Tuderman kertoo, että Askola oli pidetty oppilas, eikä missään tapauksessa tiukkapipoinen ja vakavamielinen. Persoonana miellyttävä ja samanlainen kuin kaikki muutkin, huolimatta uskostaan. Luokassa oli muutenkin hyvä henki. Askolalla oli paljon ystäviä, ja hän hyväksyi kaikki muut kavereikseen.
Itse kuuluin enemmän raikuliporukkaan. En ole uskovainen enkä ateisti, ja minulla on omat ajatukseni naisista pappeina, mutta Askolan kohdalla olen piispavalinnasta mielissäni. Ottaisin yhteyttä jos kehtaisin, Tuderman lisää.
Vielä 1970-luvulla osana oppilaskuntaa toimi teinikilta, joka oli keskustelupiirinä nuoria askarruttavissa asioissa. Siinä oli kristillinen pohjavire. Kuitenkin muun muassa Hannu Sopanen kävi siellä soittamassa Glenn Milleriä esimerkkinä siitä, millaista musiikkia kirkossakin pitäisi olla.
Kiltaillan aikana keskusteltiin sellaisista aiheista kuin onko tanssiminen tai meikkaaminen syntiä. Eri mieltä sai olla. Illan lopuksi pidettiin hartaus.
Häkkinen muistaa osallistuneensa jossain määrin teinikillan toimintaan sekä oppilaskunnan illanviettoihin yleisönä. Paljon suurempi merkitys oli kuitenkin seurakunnan poikakerholla, jossa hän toimi myöhemmin vetäjänäkin.
Myös Askolalle seurakuntanuorissa toimiminen sytytti kiinnostuksen teologian opiskeluun. Teinikillan toimintaa enemmän veti kouluneuvosto.
Oppilaat pitivät päivänavauksia, ja Askolan Irja oli aina hyvä hätävara, jos muut eivät ehtineet. Myös Seppo Häkkinen oli ahkera päivänavausten pitäjä. Hän teki koululle päivänavauskasetinkin. Päivänavaukset pidettiin keskusradion kautta. Ne eivät välttämättä olleet sisällöltään uskonnollisia, vaan niissä esimerkiksi puhuttiin välittämisestä ja kehotettiin pitämään huolta toisistaan.
Golgatan Olgaa meillä ei ollut
meillä oli Nousiaisen Annikki
jonka avaran mielen tajusin vasta vuosien päästä
toisenlaisten tarinoiden tyrmistyttämänä
ei meillä arvostelijoita lyöty Raamatulla päähän
kritiikkiä oli kuunneltava
erilaisista näkemyksistä kiinnostuttava
ja kun radikalismin merkiksi soitimme aamuhartaudessa
virren sijasta aikansa räppiä
käymään vain tänne tullaan eikä olemaan
uskonnonopettajamme, hiljaisesti sivistynyt
hymyili sisäänpäin
Irja Askolan runosta
Lauritsalan yhteiskoulun historiikissa
Irja oli aina sen näköinen, ettei hänellä ollut kiirettä, vaikka hän tietysti teki töitä ja osasi, Nousiainen muistelee.
Opettaja muistaa keskustelleensa Askolan kanssa uravalinnasta, ja kannustaneensa opiskelemaan teologiaa. Askola vahvistaa.
Olin myös naisten asialla, Nousiainen sanoo topakasti.
Nousiaisen edeltäjät uskonnon opettajina olivat olleet pappeja, myös rehtori Helavuori. Nousiainen halusi uskonnon ja kirkkohistorian opetuksesta keskustelevampaa ja vähemmän julistavaa. Siitä tuli sitten moitteita eräistä uskovista kodeista. Nousiaisen tunneilla kävivät esittelemässä käsityksiään helluntailaiset ja jehovantodistajat. Opetussuunnitelmiin oli tullut myös muita uskontoja käsittelevät jaksot.
Irja Askola on itse kertonut, että Jumala kutsui häntä pyhäkoulupöydän äärestä. Hän halusi tehdä työtä seurakunnalle, joka antoi hänelle suvantopaikan isän kuoleman jälkeen. Niinpä Askola piti jo lukiotyttönä pyhäkoulua nuoremmille lapsille Kanavansuussa.
Oppilaat muistavat 1970-luvun Lauritsalan yhteiskoulun avarakatseisena, keskustelevana ja uusia ideoita kokeilevana, jossa oli tilaa mielipiteille. Uskovaiset oppilaat tai uskonnollisten kotien kasvatit olivat osa joukkoa, valmiina lähtemään, mihin elämä ja kutsumus vievät.
oppi, että saa olla erilainen ja
löytää tyylinsä
oppi, että rohkeaa ei rangaista
ja senkin, että tavallinen voi saada erityisyyttä osakseen
varaton yksityiskoulun opetuksen
isätön autokoulun
estynyt penkkari-illan juhlasuudelman
oppi, että elämä on enemmän kuin koulumenestys
erehtyminen ei ole este eikä vahinko kaiken loppu
Lauritsalasta lähti
lähti eteenpäin
kysymään
kyseenalaistamaan
kiinnostumaan.
Irja Askolan runosta
Irja Askola vihitään Helsingin piispaksi 12. syyskuuta. Askola on ensimmäinen nainen piispana Suomessa.