Pullan tuoksua Willipullassa

Lappeenrannan kaupungin oma leipomo tarjoaa makoisia herkkuhetkiä hoitolaitoksissa. Keväällä leipomo muuttanee purettavasta Tyysterniemen koulusta keskussairaalan leipomoon.

Heikki Sairanen

LAPPEENRANTA. Kakut valmistuvat nopeasti Kari Leinon käsissä. Leino pursottaa kakkujen päälle vielä kermavaahtoa ja koristukseksi riisikrokanttia ja persikoita, päärynöitä, ananasta ja kirsikoita. Kakut ovat varttitunnissa valmiina kuljetettavaksi asiakkaille.

Aamutuimaan Lappeenrannan kaupungin leipomossa Willipullassa on leivottu ja paistettu suolaiset leivonnaiset.

Kun Anna-Maria Aflecht on saanut pöydät puhtaiksi, myöhemmin aamupäivällä on makeiden leivonnaisten vuoro. Marjaiset muropiirakat odottavat uunissa, kuivakakut on pakattu laatikoihin, ja samoin lepuskat.

-Kuusi vuotta sitten ruokapalveluiden yksikössä ajateltiin, josko omalla leipomolla olisi tilaus, muistelee leipomon esimies Tuula Liimatainen.

Tilaus löytyi varsin nopeasti. Nyt leipomosta lähtee tuotteita muun muassa keskussairaalaan ja muihin sairaaloihin ja hoitolaitoksiin usealle sadalle ruokailijalle päivittäin. Parhaana päivänä Willipullassa pyöräytetään 30-50 kuivakakkua, muropiiraita noin 30 ja sämpylöitä vallan 3?000 kappaletta.

-Ja kaikki käsin, Liimatainen toteaa.

TYÖNTEKIJÖITÄ leipomossa on kolme. Joulun alla leipomossa hääri neljä keittiötyöntekijää.

Perinteisten leipomotuotteiden lisäksi leipomon kolmen hengen tiimi on rakennellut uutuuksia, kuten esimerkiksi vanhuksille kehitetty levykarjalanpiirakka. Joku on sanonut sitä myös laiskan piirakaksi.

-Sen takia, että sitä on helppo syödä. Siinä on vähemmän rapeaa kuorta, kuin perinteisessä piirakassa, mutta kovin tuttu ja aito maku kuitenkin, Liimatainen tietää kertoa.

Myös gluteenittomien leivonnaisten repertuaari on moninainen. Pääasiassa leipomo on keskittynyt kuitenkin tuttuihin ja turvallisiin, mutta varsinkin aitoihin tuotteisiin.

WILLIPULLALLA on tilat Tyysterniemen koulussa. Kun koulu puretaan, leipomolla on edessä lähtö. Willipullassa odotellaan kuitenkin rauhallisin mielin puskutraktorin tuloa.

Leipomon tulevaisuus on turvattu.

Jatkossa Lappeenrannan koulujen, päiväkotien ja hoiva-alan keittiöitä pyörittävä Saimaan tukipalvelut Oy aikoo keskittää ruoan valmistuksen 15 keittiöön ja yhteen leipomoon. Se yksi leipomo on Willipulla. Nyt ruokaa tehdään 40 keittiössä.

Uudet tilat leipomo saanee Etelä-Karjalan keskussairaalasta. Päätöksiä ei ole vielä tehty.

-Sellaisia suunnitelmia meillä on ollut, että Willipulla siirtyisi keskussairaalan leipomoon, sanoo Saimaan tukipalvelut Oy:n toimitusjohtaja Jouko Partanen.

-Kenties jo tämän kevään aikana.

KUVATEKSTI

Janne Lehtonen

Tuula Liimatainen tarjoaa pullan tuoksua Willipullassa.

Kari Leinon käsissä syntyy kauniita kakkuja.

Kirjoittaja:
Heikki Sairanen