Categories
Artikkelit

Palokärjen päiväkotia uhkaa sulkeminen Parikkalassa

Huono sisäilma saattaa ajaa lapset ja henkilöstön evakkoon. Uutta päiväkotia on odotettu Parikkalan keskusta-alueelle pitkään.

Anssi Kemppinen

PARIKKALA. Parikkalan keskusta-alueen päiväkoti Palokärki saatetaan sulkea.

Syynä sulkemiseen on huono sisäilma.

-Kyllähän siellä on selkeästi ummehtunut haju, varsinkin silloin kun ovet laitetaan kiinni. Myös henkilöstön sairastavuus on ollut suurempaa kuin keskustan toisessa päiväkodissa Satakielessä, sanoo päiväkodin johtaja Sari Kokkonen.

Kokkonen toteaa, että Palokärjen päiväkoti on tehty vanhaan rakennukseen, jota ei siis alunperin ole suunniteltu päiväkotikäyttöön.

PALOKÄRJESSÄ tehtiin vielä perjantaina viimeisiä sisäilmamittauksia ja tuloksia odotellaan parin viikon sisällä.

Lopulliset päätökset Palokärjen sulkemisesta sekä lasten ja henkilöstön sijoittamisesta tehdään tulosten tultua, mutta Kokkosen mukaan päiväkodin sijoittamisvaihtoehtoja mietitään teknisen toimen kanssa alustavasti jo tällä viikolla.

Parikkalan kunnanhallituksen jäsenen Kari Niirasen (kok) kuulemien ennakkotietojen mukaan Palokärki menee kiinni. Niirasen mukaan tiedot perustuvat sisäilman tutkijoilta saatuihin suullisiin tietoihin.

UUTTA päiväkotia on suunniteltu Parikkalan keskusta-alueelle jo vuosia. Tarkoituksena olisi rakentaa yksi iso päiväkoti nykyisten vanhentuneiden Palokärjen ja Satakielen tilalle.

Uuden päiväkodin rakentaminen kilpailee rakentamisesta kehitysvammaisten asuntolan ja kunnan omistamien asuintalojen remonttien kanssa.

Parikkalan kunnan johtoryhmä on keskustellut tänä syksynä rakentamisaikatauluista, mutta järjestystä ei ole vielä päätetty.

KUVATEKSTI

Anssi Kemppinen

Parikkalan Palokärjen päiväkotia vaivaa huono sisäilma.

Kirjoittaja:
Anssi Kemppinen