Pettilän asiamiesposti lakkautetaan syksyllä

Ensin savitaipalelais-kylästä hävisivät koulu ja ruokakauppa, tänä syksynä vetäytyy myös Itella. Jatkossa lähin posti sijaitsee Savitaipaleen keskustassa. Eniten asukkaita surettaa oman kylän toiminnan hiipuminen.

Pettilän vanhaan kouluun perustetussa kyläkeskuksessa tuoksuu pulla. Työntekijä Leila Kaurio on leiponut, sillä postin lisäksi keskuksessa toimii myös pieni kioski. Itella ilmoitti alkukesästä suunnittelevansa kolmenkymmenen asiamiespostin lakkauttamista. Pettilässä toiminta loppuu lokakuussa.

— Ei hyvältä tunnu. Pettilä on muutenkin hiljainen paikka. Nyt viedään viimeisetkin palvelut, Kaurio huokaa.

Postimerkinostajat ovat viime vuosina vähentyneet samoin kuin pakettien lähettäjät.

— Eniten lähetyksiä tulee silloin, kun postimyyntikatalogit ilmestyvät, Kaurio hymähtää.

Postipalvelulain mukaan jokaisessa kunnassa on oltava yksi palvelupiste. Jatkossa pettiläläisten lähin posti on Savitaipaleen keskustassa, jonne on kylältä matkaa parisenkymmentä kilometriä.

— Lain vähimmäisasetus ei ole automaattinen syy karsimiseen, Itellan kehityspäällikkö Marja Ihatsu toppuuttelee.

— Seuraamme palvelupisteiden asiakasvirtoja sekä alueiden kehitystä ja teemme päätökset sen mukaan.

Jatkossa Pettilän asukkaat, joiden matka lähipostiin on yli viisi kilometriä, voivat tilata lähetyksen kotiin peruspostinjakelun mukana.

Pettymyksestä huolimatta Kauriolla riittää ymmärrystä myös Itellaa kohtaan.

— Näyttöpäätteistäminen on kallista, Kaurio myöntää ja viittaa Itellan uuteen vaatimukseen, jonka mukaan palvelupisteessä tulee olla online-yhteys.

Lakkauttamisen myötä Itella säästää rahaa myös siinä, ettei sen tarvitse maksaa yrittäjälle postin ylläpidosta.

Kyläläisistä postin siirtyminen Savitaipaleelle tuntuu hankalalta.

— Täällä on muutenkin hiljaista, tuskailee pullaostoksille tullut Anneli Puumalainen.

Häntä pelottaa, miten asiointi Savitaipaleella jatkossa onnistuu.

— Mieheni täyttää pian kahdeksankymmentä, eikä hänen ajokorttiaan enää välttämättä uusita, Puumalainen miettii.

Julkista liikennettä ei ole, mutta kylälle voi tilata kutsutaksin.

— Itse en ole sitä vielä käyttänyt, mutta olen kuullut, etteivät kaikki halukkaat aina edes sovi kyytiin.

Kaurio yrittää iloita pienistä asioista. Kyläkeskukseen on suunnitteilla kesäkauppa, josta voisi myydä lomalaisille maitoa ja makkaraa. Pettilän postinumero pysyy samana ja postilaatikko saa jäädä paikalleen. Tarvittaessa postinkantaja poimii asukkaan kirjeen mukaansa myös tämän omasta postilaatikosta.

— Siitäkin on sääntö. Jos yleinen postilaatikko on alle kolmen kilometrin päässä kotoa, ei jakaja suostu ottamaan kirjettä mukaansa, Kaurio muistaa ja miettii pilke silmäkulmassa, miten tarkasti sitäkin asiaa valvotaan.

Kirjoittaja:
Anna Nummisto