Kuukausi: lokakuu 2011
-
Paikallismuseoiden ihmiset haluavat lisää toimintaa
Esiselvityksessä kartoitettiin maakunnan paikallismuseot. Niiden toimintaa rajoittaa vapaehtoisten rivien harveneminen.
-
Yhteisestä harrastuksesta kehittyi merkittävä kokoelma
Aune ja Seppo Hikipään taidekokoelma on ensi kertaa yleisön nähtävillä Etelä-Karjalan taidemuseossa.
-
Hanna Pakarinen kutsui kuoroonsa tuttuja ja sukulaisia
Lappeenrannan televisiokuoro harjoittelee kiivaalla tahdilla lähestyvää kilpailua varten.
-
Kokoomusvaltuutetut esittävät jätevesiputkea Kaukaan viereen
Viemäri Vuokseen on kokoomustrion mielestä 50 miljoonan euron hukkaputki. Toikansuon puhdistamon modernisointi ja purkuputki Saimaaseen…
-
PEPO mullistaa ideologiansa
PEPOn poikajunioreilla on jatkossa edustusjoukkue ja harrastejoukkue 10-vuotiaista alkaen. Tavoitteena on kehittää entistä taitavampia pelaajia.
-
Luumäen kunnalla edessään isot investoinnit
Matti RiiheläLUUMÄKI. Lähivuosien aikana Luumäellä on edessään mittavat investoinnit niin terveysaseman vuodeosastolla kuin Mäntykodissa.-Toiminta tulee…
-
Luumäelle kunnankamreeri ensi vuoden alussa
Matti RiiheläLUUMÄKI. Hallinto-osaston tehtäväjärjestelyt muuttuvat Luumäen kunnassa ensi vuoden alusta. Kunnanhallitus esittää marraskuussa kokoontuvalle valtuustolle,…
-
Imatra tuli epäillen Eksoten ensihoitoon
Imatra maksaa asukasta kohti muita kuntia enemmän. Lisärahalle vaaditaan myös ekstrapalvelua. Tehtävän sopimuksen hyväksyy lautakunta.
-
Keskusta ja demarit jarruttavat Tyysterniemen kärjen kaavoitusta
Kaksi suurinta valtuustoryhmää vastustaa omakotikaavaa, ja kokoomuskin haluaa harkita asiaa uudelleen.
-
Ammattikorkeakoulun työpaikkojen menetykset ovat vielä hämärän peitossa
Opettajat ovat järkyttyneitä esitettyjen leikkausten rajuudesta.