Petteri Värtö
Etelä-Karjalan museo on joutunut ikävään välikäteen kaitafilmien digitointihankkeessa. Maa on niellyt hankkeen vetäjän, filmien digitoija kaupittelee materiaalia, jonka muokkaus piti alunperin olla ilmaista, ja vihaiset ihmiset soittelevat museon väelle huolestuneena alkuperäisten filmiensä kohtalosta.
Vyyhti käynnistyi toukokuussa. Hankkeen vetäjä sai Etelä-Karjalan kulttuurirahastolta 5 000 euroa yksityisten kaitafilmien työstämiseen digitaaliseksi kokonaisuudeksi. Hän vastaanotti filmejä Etelä-Karjalan museossa kaksi elokuun päivää. Kaitafilmit roikkuivat museon tiloissa vuodenvaihteeseen.
Ihmisille oli luvattu, että digitointi tapahtuu oppilastyönä Mikkelin ammattikorkeakoulussa ja että se kestää kuukauden. Vuodenvaihteessa ensimmäiset vihaiset ihmiset alkoivat soitella meille ja hakea pois filmejään, joita ei ollut valittu digitoitavaksi, Etelä-Karjalan museon amanuenssi Elina Vuori kertoo.
Digitoija Antti Mikkola kuuli hankkeesta helmikuussa. Hankevetäjä tiedusteli, voisiko Mikkola digitoida kaitafilmejä. Mikkola suostui.
Digitointi valmistui 27. helmikuuta. Hän kertoi, että voisi lähettää kovalevyn, jolle materiaalin voi kopioida, ja mietti, miten pystyisi maksamaan.
Kun kovalevystä, filmien toimitusosoitteesta tai vetäjästä ei kuulunut, Mikkola otti yhteyttä Etelä-Karjalan museoon. Syntyi sopimus filmien palautuksesta.
Filmit ovat museolla. Elina Vuorella on ollut niissä varmasti työntäyteinen rupeama, toteaa Mikkola viitaten siihen, ettei hankevetäjää saa kiinni eikä hän itse luovuta digitoitua materiaalia.
Mikkolalla on digitoitua materiaalia 26 tuntia. Hänen mukaansa filmeillä on paljon kiinnostavia asioita, kuvamateriaalia Kekkosesta ja muuta arvohistoriaa.
Mikkolan määrittelemä materiaalin digitointihinta on 1 600 euroa, minkä päälle tulevat dvd-levyt maksavat 250 euroa. Ostamisesta ei ole syntynyt sopua.
Antti Mikkola ei myy materiaalia, koska museo on hänen mukaansa kiinnostunut vain dvd-levyistä. Museo ihmettelee, miksi tämä ei laskuta hankevetäjää.
En voi, kun en ole saanut yhteyttä eikä ole kirjallista sopimusta. Tein vain suullisen sopimuksen, koska hanke kuulosti luotettavalta, Mikkola kertoo.
Hän ehdottaa, että jos museo ostaisi materiaalin, se voisi jatkaa rahojen etsimistä hankevetäjän tai rahaston kanssa.
Uskoisin, että museolla on intressi saada asia kuntoon, Mikkola sanoo.
Elina Vuoren mukaan museo ei ole perintätoimisto. Hanke on vienyt museon inhottavaan tilanteeseen, koska digitoija ja vetäjä eivät kommunikoi keskenään.
Tausta
Kaitafilmien digitoimisen tavoite oli koostaa yksityisistä filmeistä julkinen kokonaisuus. Hankevetäjä oli tehnyt samoin Mikkelissä ja Turussa.
Etelä-Karjalan museota hankkeessa kiinnosti vanha kuvamateriaali. Museon aiempi yhteistyö hankkeen vetäjän kanssa taiderepputyöpajoissa tuotti tyytyväisiä asiakkaita.
Myös Lappeenrannan nuorisotoimella on saatavaa kyseiseltä henkilöltä. Hän veti nuorten videotyöpajaa viime syksynä, mutta ei ole toimittanut sovittua, materiaalista editoitua lopputuotetta. Nuorisotoimi on yrittänyt tuloksetta saada yhteyttä häneen sekä kirjeitse, puhelimitse, sähköpostitse että yhteistyökumppaneiden kautta.