Anne Kokkonen
PAHEET ne on papillakin. Sanna Timonen myöntää, että hänestä on joskus hauskaa järkyttää ihmisiä.
Järkytykseen ei tässä tapauksessa ihmeitä vaadita. Riittää, että nuori, pieni ja herttainen Timonen paljastaa tuntemattomille ammattinsa.
Ihmisten reaktiot ovat näkyviä ja kuuluvia. Sotilaspappi Sanna Timonen ei tosiaankaan vastaa ammattinsa herättämiä kliseisiä mielikuvia.
PAPIN uralle lähteminen oli Timoselle luonteva valinta. Hän oli kasvanut tavallisessa kristillisessä kodissa ja kiinnittynyt seurakuntaan pyhäkoulun, partion ja nuorisotyön kautta.
-Tosin vasta isoiskoulutuksen aikana itselleni alkoi selvitä, että voisin ruveta papiksi.
Joillekin muille asia oli kirkastunut jo paljon aiemmin. Timonen kävi vielä alakoulua, kun mummo ennusti, että pappihan sinusta tulee.
Teologisten opintojen vaihtoehdoksi Timonen kaavaili nuorisotyönohjaajan ammattia. Hän toimikin nuorisotyössä vajaan vuoden verran opintojensa aikana.
-Silloin jo tiesin, että papin työ olisi juuri sitä, mitä halusinkin tehdä.
ARMEIJAAN astumista piti miettiä vähän enemmän.Väkivallan käyttö tai sillä uhkaaminen ei nimittäin ole mikään olankohautuksella ohitettava asia kristitylle.
-Tulin siihen tulokseen, että Suomen puolustusvoimat on olemassa puolustuksellisista syistä – se ei ole hyökkäämässä kenenkään kimppuun. Pidän maanpuolustusta tärkeänä ja katson, että kristitty voi osaltaan edistää rauhaa käymällä armeijan ja pitämällä siellä esillä uskonsa keskeisiä asioita kuten lähimmäisenrakkautta.
Teologian ylioppilas lähti kesken opiskelujen suorittamaan varusmiespalvelusta. Alokasaikaa seurasi Aliupseerikoulu Kontiorannassa, jossa Timonen vedettiin automaattisesti mukaan varusmiespappikoulutukseen.
-Ajattelin silloin, että olisipa kiva, jos saisin tehdä tätä työkseni.
Vuonna 2004 Timosen opinnot Joensuun yliopistossa olivat kuitenkin vielä alkuvaiheessaan. Reservin kersantti palasi siviiliin, luki teologian maisteriksi ja harjoitteli papin tehtäviä muun muassa Nuijamaan seurakunnassa.
ENSIMMÄISET suomalaiset naiset suorittivat vapaaehtoisen varusmiespalveluksen 1990-luvun puolivälissä, ja ensimmäinen naispuolinen sotilaspappi vihittiin virkaansa vuonna 2007. Sanna Timonen ei siis ole täysin vailla naispuolisia kollegoita vaikka alansa pioneereihin kuuluukin.
Kun Timonen ryhtyi hoitamaan ensimmäistä sotilaspapin sijaisuuttaan Reserviupseerikoulussa vuonna 2010, sukupuolesta ei tarvinnut enää tehdä erikseen numeroa. Ennen viime joulukuussa alkanutta Maasotakoulun sijaisuutta hän ehti toimia myös Karjalan Prikaatissa, ja tunne omalla alalla olosta on entisestään vahvistunut.
-En ole kokenut syrjintää. Naiset on otettu täällä hirveän hyvin vastaan ja koen, että välillä on jopa tietyllä tavalla helpompaa olla töissä armeijassa kuin seurakunnassa. Tietenkin naisen täytyy lunastaa paikkansa jollain tavoin.
Sotilaspappi määritellään erikoisupseeriksi ja ammattisotilaalle ominaista jämäkkyyttä löytyy myös Timosesta. Arvovalta ja karisma eivät tosiaankaan ole kiinni fyysisestä massasta tai ikävuosien määrästä.
NAISEUS on ilmeinen etu etenkin keskusteluissa varusmiesten kanssa. Vaikka pojat haluavat käydä jo miehistä, moneen iskee varusmiesaikana koti-ikävä, ja naispuoliselle sotilaspapille voi puhua kuin äidille tai siskolle konsanaan.
-Siviiliasiat nousevat keskusteluissa usein esiin. Parisuhdeongelmissa minä voin antaa mietittäväksi myös tyttöystävän näkökulman.
Sosiaalikuraattori, pappi ja varuskunnan terveysasema tekevät tiivistä yhteistyötä ja hyödyntävät toistensa erikoisosaamista. Monet varusmiehet osaavat puhua ja hakeutua avun piiriin silloin kun apua tarvitaan. Toisaalta yhä löytyy paljon myös perinteisiä vaiteliaita suomalaismiehiä, jotka piilottavat ongelmat sisälleen.
-Täytyy osoittaa olevansa valmis auttamaan, mutta liian päälle käyvä ei saa olla. Avuntarvitsijan pitää tehdä viime kädessä itse aloite.
Isot ilot ja suuret surut tuppaavat tulemaan ihmisen elämään yllättäen ja pyytämättä. Sotilaspappi seuraa aitiopaikalta joskus isojakin käänteitä nuoren ihmisen elämässä.
-Jos silloin pystyy lohduttamaan, on pappi paikallaan.
SOTILASPAPIN toimenkuvaan kuuluu sielunhoidon lisäksi kenttähartauksia ja oppitunteja; kirkollisia toimituksia tulee vastaan harvemmin. Ilo onkin sitä suurempi, kun Timosta pyydetään jonkun työtoverin perheeseen kaste- tai vihkipapiksi.
-Teen seurakunnan puolella jonkun verran tuurauksia, jotta oma ammattitaito pysyisi yllä. Se käy helposti, sillä sotilaspapin ammatissa viikonloput ovat suurimmaksi osaksi vapaat.
Vapaalla ollessaan Timonen harrastaa muun muassa liikuntaa ja käsitöitä. Lapsuudesta periytyvä rakas partioharrastus on johdattanut hänet pitämään myös Wallisirkkujen partioryhmää kehitysvammaisille lapsille.
Varuskuntaelämä sopii Timoselle niin hyvin, että sotilaspapin ura on noussut korkealle henkilökohtaisella toivelistalla.
-Pappisvihkimyksestäni on jo sen verran aikaa, että vakivirka rupeaa pikkuhiljaa houkuttelemaan.
KUVATEKSTI
Kai Skyttä
Sotilaspappi Sanna Timonen tekee työtään armeijan harmaissa. Vain kauluslaatoissa olevat ristit paljastavat toimenkuvan.
Sanna Timonen
Syntynyt 1984 Mikkelissä.
Asuu Lappeenrannassa.
Teologian maisteri, pappisvihkimys vuonna 2008.
Maasotakoulun vs. sotilaspastori.
Sotilasarvo reservin vänrikki.
Harrastuksina partio, käsityöt, liikunta, improvisaatioteatteri ja järjestötoiminta.
Kulkuneuvoina polkupyörä ja vihreä Volkswagen Polo.
Tärkein raamatunlause Joh. 3:16 (pienoisevankeliumi).
Mottona kaveria ei jätetä.