Metsäklusterin arvo romahti

Saimaan ammattikorkeakoulu etsii Imatran paperilaboratoriolle ostajaa tai vuokraajaa. Erityisammattikoulu on kiinnostunut yläkerran tiloista. Ammattikorkeakoululla on tiloja yli oman tarpeen.

Tenho Tiilikainen

IMATRA. Saimaan ammattikorkeakoulu on valmis luopumaan prosessitekniikan opetuksessa käytettävästä paperilaboratoriosta Imatralla.

Syynä on prosessitekniikan opetuksen vähittäinen loppuminen ammattikorkeakoulussa. Uusia opiskelijoita prosessitekniikkaan ei enää tänä vuonna oteta.

-Periaatteessa paperilaboratorion tilat voidaan vuokrata tai myydä jo ennen kuin nyt sisällä olevat opiskelijat valmistuvat. Opetuksessa tarvittavat laboratoriotilat löytyvät myös Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta, jonka kanssa tehdään jo nyt yhteistyötä, ammattikorkeakoulun tilahallinnosta vastaava arkkitehti Raine Valtonen sanoo.

REHTORI Anneli Pirttilä on Valtosen kanssa samoilla linjoilla, vaikka sanookin, ettei paperilaboratorion tilakysymys ole akuutein Imatralla.

Pirttilän mukaan ensimmäiseksi ratkaistaan kuvataideopetuksen tilakysymys. Tavoitteena on toimintojen siirtäminen Kanavakadulta Linnalan kampukselle.

-Ammattikorkeakoululla on Imatralla opiskelijaa kohti tiloja kaksinkertainen määrä ja kaksinkertainen tilakustannus Lappeenrantaan verrattuna. Minusta on tutkimisen arvoinen asia, voiko paperilaboratorion tiloja hyödyntää kuvataiteen opetuksessa, Anneli Pirttilä toteaa.

PROSESSITEKNIIKAN alasajon myötä ensimmäiseksi käyttöä vaille jäävät paperilaboratorion yläkerran tilat. Näille tiloille on jo vuokraaja tiedossa.

Entiseltä Tapiolan emäntäkoululta poistumaan joutuva erityisammattikoulu Luovi on ollut kiinnostunut tiloista.

-Lopullista vuokrasopimusta ei ole tehty. Tavoitteena on, että Luovi aloittaa toimintansa laboratorion yläkerran tiloissa jo ensi lukukauden alkaessa, Valtonen sanoo.

Yläkerran laboratoriotilat tyhjennetään, mutta mitään muuta suurempaa remppaa ei tarvita.

Valtosen mukaan paperilaboratoriosta on tehty kiinteistöarvio, joka päätyi rakennuksen osalta 1,6 miljoonan euroon. Kun paperilaboratorio alkuvuodesta 2006 valmistui Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymän rakennuttamana oli hankkeen kokonaiskustannus noin 3,5 miljoonaa euroa.

Paperilaboratorion muuttaminen tuotannolliseksi tilaksi on mahdollista. Tilaa on tarjottu Imatran kaupungille ja sen yritystilayhtiölle.

-Kovin mielelläni näkisin, että kiinteistö säilyisi metsäteollisuutta palvelevassa käytössä, mutta siltä sektorilta ei kiinnostusta ole ollut, Pirttilä tunnustaa.

Etelä-Karjalan ammattiopisto on myös käyttänyt opetuksessaan paperilaboratorion tiloja.

KUVATEKSTI

Mika Strandén

Paperitekniikan opettaja Pasi Rajala huolsi ja korjasi infrakuivainta tiistaina muuten tyhjässä paperilaboratorion suuressa salissa.

Paperilaboratorio

Paperilaboratorion synty ajoittuu tämän vuosituhannen alkuun, jolloin Etelä-Karjalaa rakennettiin metsäklusteri maakunnaksi. Maakuntaan haluttiin keskittää metsäalan koulutusta ja tutkimusta, luoda Etelä-Karjalan Metsä-Harvard.

Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä rakennutti paperilaboratorion Imatran ammatti- ja teknillisen koulun yhteyteen, kokonaiskustannus oli noin 3,5 miljoonaa euroa.

Laboratorio otettiin käyttöön vuoden 2006 alussa.

Laboratoriota ovat käyttäneet ammattikorkeakoulun prosessitekniikan opiskelijat (paperi- ja prosessitekniikan insinööriopiskelijat) sekä on yhtenä päivänä viikossa Etelä-Karjalan ammattiopiston prosessitekniikan perustutkinnon opiskelijat.

Laboratorio siirtyi Saimaan ammattikorkeakoulun omistukseen koulutuskuntayhtymältä vuonna 2008.

Prosessitekniikan ammattikorkeakoulutasoinen opetus loppuu Saimaan ammattikorkeakoulussa vähitellen, uusia opiskelijoita ei enää oteta, opinnot kestävät neljä vuotta.

Prosessitekniikan opiskelijoiden kokonaismäärä on nyt runsaat sata opiskelijaa.

Kirjoittaja:
Tenho Tiilikainen