Kohta kellutaan Rauhassa

Marinetek haluaa rakentaa jopa 55 kelluvaa mökkiä Rauhan satama-alueelle. Jos kiinnostus on riittävää, kelluva Keisarinranta Village valmistuu 2015 mennessä.

Harri Manskinen

LAPPEENRANTA. Miltä kuulostaa kelluva mökkikylä Saimaalla Rauhan satama-alueella?

Se voi olla todellisuutta Keisarinranta Villagessa, mikäli Lappeenrannan kaupungin vireille laittama kaavamuutos Rauhassa toteutuu. Kaava asetettiin nähtäville keskiviikkona. Jos laaja kuulemiskierros ei tuo suuria mutkia matkaan, Keisarinrannan ensimmäinen vaihe voisi käynnistyä parin vuoden kuluessa.

-Kaavassa korostetaan, että kyse on vapaa-ajan asunnoista, ei pysyvistä asunnoista, sanoo kaavasuunnittelija Anni Hiltunen Lappeenrannan kaupungilta.

Toimijana ja toteuttajana Rauhan satama-alueella on Marinetek Group Oy. Kaavan lisäksi alueen käytöstä on laadittava sopimus Koho- ja Tiuruniemen vesiosuuskunnan kanssa, joka on vesialueen haltija.

-Mikäli kaava vahvistuu pääpiirteittäin muutoshakemuksen mukaisesti ja sopimus vesiosakaskunnan kanssa syntyy, arvioimme projektin toteutusaikatauluksi 2013-2015 aikajakson, kommentoi Marinetekin liiketoiminnan kehitysjohtaja Ahti Leväaho.

Kaavassa alueen kokonaisala on noin seitsemän hehtaaria, josta kelluville vapaa-ajan asunnoille varattua vesialuetta on noin 5,5 hehtaaria. Rantaviivan pituus on 340 metriä.

Tärkeällä sijalla kaavassa ovat kelluviin huviloihin liittyvä vesi- ja jätevesihuolto, kaupunkikuvalliset tekijät sekä maisema- ja luontoarvot.

Mikäli kaava etenee, alueelle voi syntyä yhteensä noin 55 vapaa-ajan asuntoa. Ensimmäisessä vaiheessa Marinetek toteuttaa 35 kohdetta.

Kaava mahdollistaa myös erilaisia satamapalveluja New Port Saimaa Gardens -venesatamaan. Suunnitelmissa on myös kelluva ravintola, klubi ja puisto satamaan suunnitellun vesiurheilukeskuksen oheen.

Lappeenrannan kaupunki vie kaavaehdotuksen teknisen lautakunnan purtavaksi alkusyksyn aikana. Aikaisintaan se voisi tulla valtuuston päätettäväksi lokakuussa.

Marinetekissa uskotaan asiaan.

Juuri päättyneiden vapaa-ajan asumisen messujen oheiskohteena olleessa messutalossa vieraili kahden viikon aikana lähes 9?000 ihmistä eli lähes kolmannes kaikista messukävijöistä.

Marinetekin kävijätutkimuksen alustavien tietojen perusteella 96 prosenttia piti tutustumista kelluvaan vapaa-ajan asuntoon myönteisenä tai erittäin myönteisenä. Kyselyyn vastanneista 75 prosenttia voisi harkita hankkivansa tai vuokraavansa esitellyn kaltaisen kelluvan vapaa-ajan asunnon.

-Lisäksi 91 prosenttia kävijöistä piti Joutsenon Helmi -mallitaloa Lappeenrannan loma-asuntomessujen parhaana kohteena. Kaikki vastaajat olivat kertomansa mukaan tutustuneet myös varsinaiseen messualueeseen ja siellä oleviin kohteisiin, Leväaho sanoo.

Marinetekin kävijäkyselyyn otti osaa 420 henkilöä.

Kaava on nähtävillä 28.7. saakka. Mahdolliset muistutukset 13.8. mennessä.

KUVATEKSTI

Kai Skyttä

Mallitalo Joutsenon Helmi kelluu Rauhassa poikkeusluvalla. Jos kaavamuutos etenee, ympärillä on parin vuoden sisällä kokonainen kelluva kylä.

Kaavamuutos Rauhan satamassa

Kaavamuutoksen kohteena oleva alue sijaitsee Saimaan rannassa noin 300 metriä kylpylähotelli Holiday Club Saimaan pohjoispuolella

Kaavan päätarkoitus on kelluvien asuntojen ja niihin liittyvien palveluiden sijoittaminen satama-alueelle. Lisäksi maa- alueelle sijoitetaan satamatoimintoihin liittyviä palveluja ja paikoitustiloja.

Kaava-alueen länsiosaan osoitetaan satamaan ja viereiseen Kylpylänpuistoon liittyviä virkistysaluetoimintoja.

Kaava- alueen keskeisen osan muodostaa vuonna 2009 valmistunut New Port Saimaa Gardens -huvivenesatama, jossa on tällä hetkellä noin 40 venepaikkaa. Sataman länsireunassa on noin 100 metrin pituinen aallonmurtajana toimiva laituri, johon liittyy kolme pistolaituria.

Kaava-alueen maat omistaa Miriensis Oy, Tapahtumapalvelu Salpasafarit Oy ja Saimaa Action Park Oy.

Vesialueen omistava Koho- ja Tiuruniemen osakaskunta on vuokrannut vuonna 2009 New Port Saimaa Gardens -nimiselle yhtiölle voimassa olevan asemakaavan venesatamaa varten 25 vuodeksi.

Kirjoittaja:
Harri Manskinen