Yksilöt tekevät joukkueen

SaiPan urheilujohtaja Antti Tuomenoksan suuri haaste on valmistaa junioreista ammattilaisia.

Tuomo Reponen

LAPPEENRANTA. SaiPa otti historiallisen askeleen seurahistoriassa, kun se nimesi kautta aikain ensimmäisen urheilujohtajansa eilen. Pestin otti vastaan Antti Tuomenoksa, jolta löytyy kokemusta myös kentän puolelta 477 SM-liigaottelun verran.

Tuomenoksan tehtävän pääpaino on toimia valmennustiimin jäsenenä niin edustusjoukkueessa kuin A-junioreissa, sekä vastata pelaajakartoituksesta. Tarkempi tehtävänjako on kuitenkin vielä mietintämyssyssä.

-Tehtävänkuva voi vaihdella viikottain. Jääkiekko on hektistä myös kentän ulkopuolella. Joskus tarvitaan nopeaa reagointia esimerkiksi liigajoukkueen pelaajapuolella, ja silloin Antti satsaa siihen, SaiPan toimitusjohtaja Riku Kallioniemi kertoo.

Tuomenoksalla on lajista hyvä kokemuspohja. Pelaajauransa jälkeen hän työskenteli 12 vuotta TeliaSoneran yritysmyynnissä. Muutaman viimeisen vuoden aikana hän on analysoinut SaiPan otteita tarkemmin, ja junioripuolelle kosketuspintaa tuli viime kaudella B-junioreiden valmennustiimissä.

-Olen minä toki seurannut jääkiekkoa aktiivisesti muutenkin pelaajauran jälkeen, mutta enemmän penkkiurheilijana, Tuomenoksa kertoo.

Uusi urheilujohtaja kertoo yhdeksi tärkeimmistä haasteista valmistaa junioreita mahdolliseen ammattilaisuuteen.

-Harppaus juniorista liigaympyröihin ja ammattiurheilijaksi on iso. Pelaajien valmius tehdä töitä ja pelata ei kaikilta osin ole riittävän korkealla tasolla, mutta suunta on parempi, hän kuvailee.

Tuomenoksa painottaakin, että hän on junioripuolella lähempänä yksilökeskeistä ajattelua.

-Hyvät yksilöt tekevät joukkueen, ja sitä kautta mahdollista menestystä tulee.

Mestis-karsintoihin tuomittu liigajoukkue yllätti viime kaudella kaikki. Junioripuolella joukkueet ovat flopanneet enemmän tai vähemmän viime vuosina.

-On se merkki jostakin, jos juniorit konttaavat, Tuomenoksa pyörittelee.

-On totta, että hyvien pelaajien tuottaminen vaikeutuu, jos he eivät menesty junioreissa, Kallioniemi jatkaa.

Kaukaan kaupunginosassa Lappeenrannassa elämänpolkunsa aloittanut Tuomenoksa kertoo, että hänellä on sydän mukana toiminnassa. SaiPa-sydäntä löytyy taustalta muutenkin, sillä valmentajat Pekka Tirkkonen, Ari Santanen ja Janne Valtonen ovat Kallioniemen ja Tuomenoksan ohella entisiä pelaajia. SaiPa-taustaisuus ei kuitenkaan ole ykköasia.

-Kyllä se tunteesta kertoo, mutta emme halua taipua nurkkakuntaisuuteen. Herkällä korvalla ja silmällä olemme kokoajan, ja otamme oppia muualta, Kallioniemi painottaa.

KUVATEKSTI

Kai Skyttä

Antti Tuomenoksan (oikealla) ja Riku Kallioniemen tavoitteena on kehittää SaiPaa koko ajan eteenpäin. Tuomenoksan palkkaaminen on Kallioniemen mukaan iso askel oikeaan suuntaan.

Antti Tuomenoksa

Syntynyt 16.3.1967 Lappeenrannassa.

477 SM-liigaottelua runkosarjassa (SaiPa, Lukko, Tappara ja KalPa).

24 SM-liigan playoffs-ottelua (Tappara, Lukko ja KalPa), yksi hopea ja yksi pronssi.

Kahdet nuorten MM-kilpailut (kausilla 1985-1986 ja 1986-1987), nuorten MM-kulta 1987.

19 A-maaottelua, 21 B-maaottelua, 19 nuorten maaottelua ja 3 poikien maaottelua.

Kirjoittaja:
Tuomo Reponen