Silja Massa
Kuuden vuoden urakka on ohi. Timo Kukkosen paikallishistoria Kolme kylää Nuijamaan nurkalta on vihdoin valmis ja painettu kansiin.
Olen uhrannut teokselle koko eläkevuoteni, Kukkonen kertoo.
Kukkonen kiinnostui sukujuuristaan jäädessään osa-aikaeläkkeelle vuonna 2006. Siihen asti elämä oli ollut liian kiireistä sukututkimuksen kaltaisille projekteille. Eteläkarjalaisessa Ruokolan kylässä kasvanut Kukkonen oli muuttanut 60-luvulla Helsinkiin, lukenut itsensä diplomi-insinööriksi ja tehnyt pitkän uran bisnesmaailmassa, suurten firmojen, kuten Nokian, palveluksessa.
Kaipasin vastapainoa bisnekselle, Kukkonen sanoo.
Aluksi Kukkosen oli tarkoitus tutkia vain omaa sukuaan. Esi-isien tarinat kuitenkin linkittyivät vahvasti ympäröivään todellisuuteen. Selvittäessään sukujuuriaan Kukkonen tuli selvittäneeksi koko Ruokolan kylän ja lopulta myös naapurikylien, Kouvolan ja Kokkilan, historiaa. Pienestä alkanut projekti paisui ja paisui.
Sukututkimus on salapoliisityötä, johon jää helposti koukkuun. Jokainen löytö avaa uusia ovia.
Syntyi kaksiosainen historiikki: toinen osa sisältää Kouvolan, Kokkilan ja Ruokolan kylien paikallishistoriaa, toinen osa alueiden sukutauluja. Kirjat kuljettavat lukijan aina 1700-luvulle saakka, paikallishistoriaosuus jopa 1300-luvulle.
Tästä tulikin pidemmän luokan aikamatka, Kukkonen toteaa.
Ennen kirjaprojektin alkua Kukkosella ei ollut kokemusta sukututkimuksen tekemisestä. Lähipiiristä ei myöskään löytynyt konsulttia tai ohjaajaa, joka olisi neuvonut, miten projekti kannattaa toteuttaa.
Olen aina ollut lukutoukka ja harrastanut historiaa, joten en kompuroinut peruskäsitteissä tai alaviitteiden tekemisessä. Projektinhallinnallisesti kirjan teko oli kuitenkin fiasko, Kukkonen kertoo.
Työ eteni hitaasti ja rönsyillen. Maali tuntui siirtyvän koko ajan kauemmaksi, ja tuntui melkein mahdottomalta panna työlle piste.
Vaimoni pitkästyi projektiini moneen otteeseen. Toisaalta hän teki samaan aikaan lisensiaatintyötä, johon minä puolestani pitkästyin. Meillä oli kotona sellainen kauhun tasapaino.
Kukkonen kulutti monia tunteja erilaisissa arkistoissa, kuten Kansallisarkistossa ja Kotimaisten kielten keskuksen arkistossa. Arkistojen penkominen oli Kukkosen mukaan jännittävää.
Olen erityisen heikkona vanhoihin karttoihin, Kukkonen sanoo.
Kaikkein kiehtovinta kirjan teossa oli kuitenkin se, miten historia muuttui eläväksi.
Ihmisten tarinoiden kautta mieleen piirtyy tarkka kuva siitä, miten ennen elettiin.