Silja Massa
Lappeenranta. Joutsenolaisen Helmi-Leena Nummelan, 25, kotiseutukesä on lopuillaan. Lappeenrannan kesäteatterin Niskavuoren Hetan näytökset ovat päättyneet, ja on aika suunnata takaisin Helsinkiin. Opinnot Teatterikorkeakoulussa jatkuvat.
Kesä on ollut Nummelalle pisin aika Etelä-Karjalassa sitten yläasteaikojen. Hän lähti 16-vuotiaana Kallion lukioon Helsinkiin ja on siitä pitäen asunut pääkaupungissa.
Itsenäistyin tosi nuorena. Tänä kesänä olen ottanut revanssin. Äiti on pitänyt hyvänä ja syöttänyt, Nummela kertoo.
Nummela päätyi mukaan Niskavuoren Hetaan sattumalta.
Olin talvella moikkaamassa äitiä täällä Lappeenrannassa. Kävimme kaupunginteatterissa katsomassa tuttuni Sakari Hokkasen ohjaaman Hevoshullun ja menimme sen jälkeen kaljalle. Samassa baarissa oli sattumalta myös Lija Fischer, joka kertoi ohjaavansa kesällä Niskavuoren Hetan, Nummela kertoo.
Keskustelu Fischerin kanssa jäi mieleen. Keväällä Nummela rohkaistui, soitti Fischerille ja pyysi roolia Hetasta. Hän päätyi esittämään Hetan tytärtä.
Nummela kiinnostui teatterista teini-ikäisenä isosiskon poikaystävän kautta, joka näytteli Lappeenrannan nuorisoteatteri Peränurkassa. Nummelakin päätti hakea nuorisoteatteriin. Niiltä ajoilta päällimmäiseksi on jäänyt mieleen pelko ja ahdistus.
Oli jotenkin kauhean vaikea olla. Näytteleminen pelotti. Teatteriin liittyvä itsensä ylittämisen mahdollisuus veti kuitenkin puoleensa.
Meni monta vuotta ennen kuin Nummela uskalsi tosissaan haluta näyttelijäksi. Lukion jälkeen hän pyrki Teatterikorkeakouluun, mutta kammosi pääsykokeita, eikä uskonut itseensä.
Koulun ovet eivät auenneet toisellakaan yrittämällä, eivätkä kolmannella. Sitten Nummela lähti vuodeksi Espanjaan opiskelemaan teatteria.
Jotain tapahtui. Yhtäkkiä rentouduin. Tajusin, että voin tulla näyttelijäksi, vaikken pääsisikään TeaKiin. Päätin kuitenkin huvin vuoksi yrittää vielä kerran.
Rentous huomattiin, ja Nummela pääsi kouluun.
Näytteleminen pelottaa Nummelaa yhä. Pelko pitää voittaa yhä uudelleen. Nummelan viime keväänä valmistunut kandidaatin tutkielma käsitteli pelon ja vapauden dialogia näyttelijäntyössä.
Aihe valitsi minut. Lähdin avaamaan työssä omia pelkojani ja ahdistuksiani, Nummela kertoo.
Olen kamalan ankara itseäni kohtaan. Siksi kai päädyinkin tällaiselle alalle, jossa pitää koko ajan olla itsensä äärellä ja haastaa itseään.
Teatteri on kuitenkin opettanut myös hölläämään ja elämään hetkessä.
Niskavuoren Hetan harjoituksissa minua ärsytti välillä, kun vain vitsailtiin eikä tehty töitä. Sitten tajusin, että huumorin ja naurun kautta ryhmään syntyy luottamusta, joka näkyy lavallakin, Nummela sanoo.
Muistin, että näytteleminen on pohjimmiltaan hauskanpitoa ja leikkiä.