Kaupunkipuro tyrkyllä Imatran investointeihin

ELY-keskus varautuu rahoittamiseen. Kaupungilta odotetaan varmistusta hankkeen toteuttamisesta.

Matti Veijalainen

IMATRA. Imatran kaupunkipuron rakentaminen voi alkaa nopeimmillaan ensi vuonna. Teknisen toimen toimialajohtajan Kirsi Niinimäen mukaan aikomus on esittää puroa kaupungin seuraavaan investointiohjelmaan vuosina 2013-2014 toteutettavaksi.

Näkymä tarkentuu puron kustannusarvion ja investointiohjelman raamien täsmentyessä. Niinimäen mukaan lähtökohdaksi on laskettu, että yli miljoonaa euroa puro ei saisi maksaa.

KAAKKOIS-SUOMEN ELY-keskus suhtautuu kaupunkipuroon myönteisesti, EU-tukien jakoa tämäntyyppisissä hankkeissa valmisteleva biologi Timo Vähänäkki kertoo. Alustavasti ELY-keskus on Vähänäkin mukaan varautunut avustamaan puron rakentamista noin 400 000 eurolla.

-Emme kuitenkaan voi korvamerkata rahoitustamme, ennen kuin kaupungilta tulee selvä signaali hankkeen toteuttamisesta, Vähänäkki sanoo.

Vähänäkin mukaan kaupunkipuroon on mahdollista saada ELY-keskukselta myös kalataloudellisten kunnostushankkeiden avustusrahaa. Kalarahan osuus koko rahoituspotista jäänee tosin melko marginaaliseksi.

KAUPUNKIPURO on osa Vuoksen luonto- ja kulttuurimatkailun kehittämiseen tähtäävää suunnitelmaa. Patopuistosta alkava puro on suunnitelmissa piirretty lorisemaan Imatrankoskentien alta läpi kosken ja voimalaitoksen välissä olevan Ivonniemen. Alajuoksullaan puron on tarkoitus olla silmänilon lisäksi myös Vuoksen taimenen poikastuotantoaluetta.

Purosuunnitelmaa tekee kaupungille MA-Arkkitehdit Oy. Täysin valmista tulee marraskuussa, maisema-arkkitehti Marja Mikkola kertoo. Tarkka kustannusarvio puuttuu vielä, mutta noin miljoonassa eurossa Mikkolan mukaan mennään.

Kirjoittaja:
Matti Veijalainen