Anne Vihavainen
TEATTERI Imatra onnistuu syksyn ensi-illassa. Ira Levinin käsikirjoittama ja Timo Rissasen ohjaama komediatrilleri Murhaloukku osuu ja uppoaa katsojaan.
Teatteri Imatran lavalla ei ole aikoihin nähty yhtä vetävää näytelmää. Veri lentää ja yleisöä säikytellään ja pyöritellään juonen kulussa olan takaa, mutta nautittavalla tavalla.
Ensi-illassa teatterin kahvioon valui väliajalla tyytyväisen näköisiä katsojia. Kannatti vaivautua kotisohvalta ylös.
Suurin kiitos onnistuneesta lopputuloksesta kuuluu käsikirjoitukselle. Ira Levin on kirjoittanut Murhaloukun huolella.
Suvantovaiheet ja vauhdikkaat kohtaukset vaihtelevat hyvällä tempolla. Henkilöiden esittely, juonen kehittely ja epäilysten herättäminen kulkevat vanhanajan jännärin malliin. Taskulampputemppukin on mukana.
Ensimmäisen puolen tunnin aikana puhetta on paljon, mutta juuri kun pitkästyminen uhkaa, alkaa myös lavalla tapahtua.
Monipolvinen juoni vaatii katsojalta tarkkaavaisuutta läpi näytelmän. Kuka kirjoitti mitä ja milloin? Ovatko näytelmän tapahtumat todellisuutta vai kuviteltua käsikirjoitusta? Kuka murhaa ja kenet?
Komediallisuus Murhaloukussa on vahva elementti ja keventää onnistuneesti paikoin rajuiksi äityvä menoa.
Vaikka suurin kiitos lan-
keaa käsikirjoitukselle, ei trillerin toteutuksessakaan ole moittimista. Rissasen ohjaus on tarkkaa ja tapahtumien rytmitys sujuvaa. Murhaloukku pysyy kuosissa alusta loppuun.
Mirva Mustosen lavastus on toimiva ja yksityiskohtia myöten huolella tehty. Marja Liukkosen puvustus ei kikkaile, Sydney Bruhl on samettihousuissaan näytelmäkirjailijan prototyyppi.
Murhaloukun vierailijat Tarmo Ruubel ja Johanna Heimonen ovat Sydneynä ja Myrana toimiva pari, mutta eivät nouse teatterin omien näyttelijöiden yli.
Tarmo Ruubel on näytelmän alussa vaisuhko Sydneyn roolissaan. Johanna Heimosen Myra piirtyy esille selvemmin. Kunnolla vauhtiin Ruubel pääsee ensimmäisen näytöksen lopulla.
Clifford Andersonin rooli on Heikki Pöyhiän ensimmäinen iso puherooli. Mies selviää urakastaan hyvin.
Puhe ei takkua ja energiaa riittää. Ruutiakin löytyy ja pelottavuutta. Tämä on ilahduttavaa havaita, sillä Pöyhiän aikaisemmista rooleista tutut maneerit hölmistyneenä mutta innokkaana nuorukaisena tuppaavat puskemaan roolisuoritukseen läpi.
Kari Kinnarin Porter Milgrim on taattua laatua. Niljakkaan asianajajan rooli ei ole suuren suuri, mutta kokonaisuuden kannalta merkittävä. Tämä selviää näytelmän lopussa.
Ulla-Maija Järnstedt-Kauppinen on meedio Helga Ten Dropin roolissaan lyömätön. Värikäs ilmestys varastaa kohtaukset mennen tullen.
Trillerin tekeminen teatterin lavalle ei ole helppoa. Lähikuvilla ja leikkauksilla ei voi pelata kuin elokuvassa. Jännite on luotava muilla keinoin, eleillä, liikkeillä, katseilla sekä musiikilla ja valoilla.
Elokuvalla on keinonsa, mutta teatterilla voimansa. Onnistuessaan valojen, musiikin ja tapahtumien yhteistoiminta antaa katsojalle kokonaisvaltaisen elämyksen. Näitä Murhaloukko tarjoaa useita.
Avecina toiminut 13-vuotias poika totesi näytelmän jälkeen, että kyllä Murhaloukku aina yhden pelises- sion tietokoneella voittaa. Jännityskokemus on kokonaisvaltaisempi. Murhaloukun ikäsuositus on 12 vuotta ja sitä on syytä noudattaa.
KUVATEKSTI
Murhaloukun tappokohtaukset säikäyttävät katsojat kunnolla. Veri lentää ja pyssyt paukkuvat. Niskan päällä Clifford Anderson (Heikki Pöyhiä), pelkääjänä Sydney Bruhl (Tarmo Ruubel).
Ari Nakari