2.1. Sunnuntai klo 10.50. Älä sure, tulee uusia huolia. (1994)
Eeva Kilven päiväkirjoista ja runoista koottu kirja Kuolinsiivous on kokoelma havaintoja, ajatelmia ja tuntemuksia vuosilta 19842011. Kirja etenee kuukausi kuukaudelta, ja jokainen kuukausi alkaa runolla.
Vuodet tulevat ja menevät, lisäävät ikää ja muuttavat näkökulmaa, mutta kuukaudet ja kellonajat toistuvat samankaltaisina, tuovat aina mieleen tietynlaisen valon, tietyt muistot tai tunnetilat. Kirjan rakenne tuo mielenkiintoisesti esiin elämän syklisyyden.
Kilven elämänkatsomuksessa ihmisen kanssa samanarvoisia ovat eläimet ja muu luonto, ylempänä ovat Jumala ja lapsi sillä varauksella, että Jumala on olemassa. Ja vaikka hän yrittää lämpimästi ymmärtää elämää ja ihmissuhteita, teksteistä välittyy kipakkuutta ja kärsimättömyyttäkin, toisinaan epätoivoa.
Avara mieli tuottaa yllättäviä oivalluksia, kuten sen, että äidin itkut ja raivo olivatkin pyrkimystä läheisyyteen, ja että äiti koki perhesovun kalseudeksi. Kilpi kuljettaa mukanaan myös isäänsä, isoäitiään, rakastettujaan, lapsia ja lapsenlapsia, kuolleitaan ja eläviään, kuten hän hellästi nimittää.
Eikä evakkous jätä evakkoa. Talvisota tulee hänen mukaansa muistaa, ja se, että Karjala kuuluu Suomeen.
Yksinäisyys on läsnä joka iässä, ja se vain vahvistuu vanhetessa. 2.1. Klo 1.12. Elämässä alkaa olla outoa kohtalokkuutta arkipäivinäkin, melkein kuin Narvan marssi soisi taustalla tiskatessakin. (2005)
Kilpi kirjoittaa auki elämään ja ihmisiin väsymisen. Onneton päivä vuonna 2002. Perjantai. Eduskunta äänesti tänään 5. ydinvoimalan rakentamisen puolesta. Siitä kirjailija suorastaan sairastui, sillä ei jaksaisi enää elää tässä typerässä maailmassa lyhytnäköisten ihmisten seassa.
Myös kuolemaa Kilpi puhuttelee kuin henkilöä.
Vertaukset ovat parhaimmillaan osuvia: 13.4. Pitkäperjantai klo 9.50. Elämä on kuin jäätä. Ensin se rikkoutuu, sitten se sulaa pois.