Leena Sallinen
LAPPEENRANTA. Lappeenrannassa sitkeästi elätelty toive Armilan U-koulun kulttuurikäytöstä tuottaa ainakin selvityksen asiasta. Selvitystä tekee kulttuurisihteeri Jorma Kallio kaupunginjohtajien toimeksiannosta.
-Kallio valmistelee ajatusta ja laskelmia, miten rakennus toimisi kiinteistöyhtiönä, joka vuokraisi tilat kulttuuritoimijoille, apulaiskaupunginjohtaja Kari Korkiakoski tiivistää toimeksiannon.
Samaan aikaan kaupungin tilakeskus valmistautuu panemaan U-koulun uudelleen myyntiin.
-Kun nähdään mahdolliset ostotarjoukset ja Kallion selvitys, niitä katsotaan rinnakkain ja tehdään tarvittavat päätökset, Korkiakoski kertoo.
U-koulu on Armilan koulukeskuksen 1960-luvulla rakennettu U-kirjaimen muotoinen osa. Sitä on haviteltu etenkin taidekoulu Estradin toimitilaksi.
Estradin tilatarve on noin 1?200 neliötä. U-koulussa on noin 4?000 neliötä.
Jorma Kallion alustavien suunnitelmien mukaan rakennuksessa voisivat toimia Estradin lisäksi lukuisat muut kulttuuri- ja taidealan yritykset ja yhteisöt.
Kari Korkiakosken mielestä kulttuuririentojen kokoamisessa yhteen paikkaan on puolensa. U-koulussa paikkaa isännöivän kiinteistöyhtiön perustaisi kaupunki, mutta siitä tulisi itsenäinen toimija.
-Lähtökohta on se, että kiinteistöyhtiön pitää saada vuokrista sellainen tulovirta, ettei siitä tule jatkuvaa avustuskohdetta, Korkiakoski sanoo.
Toinen lähtökohta on hänen mukaansa se, ettei rakennukseen tehtäisi mitään isompaa remonttia -?Kulttuuriväeltä on saatu viestiä, että rakennus välttäisi heille nykyisellään, kertoo Korkiakoski.
Nykyisellään U-koulu on niin huonossa kunnossa, että kaupunki kauppasi sitä vuosi sitten ensisijaisesti purettavaksi.
-Se huutaa peruskorjausta, sanoo kaupungin tilakeskuksen johtaja Ilpo Koponen.
Hänen mukaansa rakennuksen korjauskulut ovat 3-6 miljoonaa euroa käyttötarkoituksesta riippuen.
-Pelkkä talotekniikan kuntoon laittaminen maksaa kolme miljoonaa euroa.
Koposen mukaan sillä rahalla saataisiin jo uudisrakennus taidekoulu Estradille, jos tontti löytyisi.
-Kannattaa miettiä, kannattaako nykyajan energiamääräyksillä vanhaan mennä, Koponen sanoo.
Viime syksynä U-koulusta tehtiin yksi ostotarjous ja sekin myöhässä, joten kaupunki ei ottanut sitä huomioon. Uudelleen myyntiin rakennus tullee loppuvuoden aikana.
Kevääseen saakka se on vielä koulukäytössä.
KUVATEKSTI
Kai Skyttä
Armilan U-koulu on matalahko 1960-luvulla tehty tiilirakennus. Se kiertyy U:n muotoisena sisäpihan ympärille.
Funkkiskoulu jo myytiin
Armilan koulukeskus on Lappeenrannan rautatieaseman lähellä. Siellä on vuonna 1938 rakennettu funktionalistista tyylisuuntaa edustava koulurakennus, vuonna 1964 valmistunut U-koulu sekä Tykin vanha puukoulu, joka on nyt päiväkotikäytössä.
Funkkiskoulussa ja U-koulussa toiminut Armilan yläkoulu on nykyisin Kimpisen koulun Armilan toimipiste. Kasi- ja ysiluokat käyvät siellä koulua vielä tämän lukuvuoden.
Funkkiskoulun kaupunki myi tontteineen vuonna 2010 liikemies Ossi Vilhun Assi Group -yhtiölle 500 000 eurolla.
Yhtiö aikoo jalostaa rakennuksen hotelli- asuin- tms. käyttöön ja rakennuttaa sen viereen Oppilaankadun varteen kolme pienoiskerrostaloa.
Rakennusten käyttötarkoituksen muutos ja uudisrakentaminen vaatii asemakaavan muutoksen, joka on vireillä. Funkkiskoulu aiotaan kaavalla suojella.