Maailman metalli kyläilee Harapaisissa

Astia-studion asiakkaat tulevat ympäri maailmaa. Suurin osa heistä soittaa metallimusiikkia.

Piia Kaskinen

Lappeenranta. Kolme muusikkoa istuu Astia-studion tiloissa korvat tarkkoina. He kuuntelevat viimeisimpiä versioita tulevan levynsä kappaleista.

— Muutama sata kilometriä suuntaansa ei ole levynteossa matka eikä mikään, tuumaa Misanthrope Count Mercyfulin kitaristi, Vladislav Sivkov.

Pietarista tuleva yhtye ei ole poikkeus. Kun on kyse musiikista, Lappeenrantaan ei ole pitkä matka mistään.

— Noin 90 prosenttia asiakkaistani tulee ulkomailta. Suurin osa Venäjältä, muut ympäri maailmaa  —  Taiwanista, Skotlannista, jenkeistä. Eräänä vuonna miksasin kolmea malediiviläistä yhtyettä. He tosin lähettivät paikalle vain materiaalinsa, kertoo studion isäntä Anssi Kippo.

Studio aloitti toimintansa vuonna 1994. Ensimmäinen ulkomainen asiakas tuli vuonna 1998.

— Heistä on kiittäminen yhteistyötä Children of Bodom -yhtyeen kanssa. Sen levyt myivät satoja tuhansia ympäri maailmaa ja puskaradio alkoi toimia, Kippo kertoo.

Puskaradion avulla paikalle löysi myös pietarilaisyhtye.

— Etenkin monet venäläiset heviyhtyeet tietävät tämän studion. Meille sitä suositteli ensimmäisen levymme tuottaja, kertoo laulaja Sergey Miloserdnyy. Hänen poppoonsa on tehnyt viidestä levystään neljä Lappeenrannassa, osittain tai kokonaan.

— Käymme Lappeenrannassa siksi, että lopputulokseen voi luottaa. Se taas säästää aikaa ja rahaa. Lisäksi Anssi tuo musiikkiin uusia ideoita. Pieniä juttuja, jotka eivät välttämättä kuulu levyltä, mutta joita ilman kokonaisuus olisi latteampi, valottaa Sivkov.

Musiikin äänittämistä, tuottamista ja miksaamista ei torppaa edes yhteisen kielen puute.

— Me kommunikoimme suomi-venäjä-englanti-hybridillä. Mutta löytäisimme varmasti yhteisen sävelen ilman yhteisiä kieliäkin, maalailee Sivkov.

— Jotkut tulevat tänne maksetun tulkin kanssa, jotkut kielitaitoisen tyttöystävän. Jotkut taas pitävät iPadin käännösohjelmaa päällä koko ajan. Jotenkin tämä aina saadaan toimimaan, Kippo kertoo.

— Etenkin metallin puolella muusikot ovat yhtä suurta perhettä. Vuorovaikutus on samanlaista, tekipä töitä kenen kanssa tahansa.

Kippo uusi tilojaan viime kesänä. Nyt niihin kuuluu kolme studiota ja kaksi kuuden muusikon vetoista majoitustilaa.

Samalla hän hankki uuden miksauspöydän. Samanlaisia on maailmassa vain 32  —  ja Kipolla 2,5.

— Tällä pöydällä on tehty saksalaisia schlagereita kahdenkymmenen vuoden ajan. Sen meriitteihin kuuluu yli 40 platinalevyä ja yli kymmenen miljoonaa myytyä levyä. Toivottavasti siihen on tarttunut jotain aiemmasta menestyksestä.

KUVATEKSTI

Kai Skyttä

Anssi Kippo, Alexander Yakolev ja uusi miksauspöytä: saksalainen Trident Vector 432

Kirjoittaja:
Piia Kaskinen