Osastokokeilu uuteen harkintaan

Kirurgisen vuodeosasto 5A:n aukioloajoista keskustellaan tänään sairaalan johtoryhmässä. Pian alkavat liukkaat lisäävät vielä päivystyksen kautta tulevien potilaiden määrää.

Matti Saarela

Lappeenranta. Syyskuun lopulla vuodeosasto 5A:lla aloitettu viikko-osastokokeilu on saanut yleisöltä paljon kritiikkiä. Etelä-Saimaan verkkolehti on täyttynyt kiukkuisista kommenteista.

Johtajaylilääkäri Jukka Toivosen mukaan myös sairaala on saanut runsaasti palautetta kokeilusta. Parhaillaan sairaalan johto pohtii sitä, pitäisikö kokeilu keskeyttää.

Kun kokeilu uutisoitiin Etelä-Saimaassa, Toivonen totesi, että 24. syyskuuta alkanut kokeilu voidaan keskeyttää ennen määräaikaa, jos siitä aiheutuu merkittäviä ongelmia potilaille tai henkilöstölle.

-Asiasta keskustellaan tänään tiistaina johtoryhmässä, Toivonen kertoo. Hänen mukaansa päätöksiä asiasta saadaan todennäköisesti aikaan keskiviikkoon mennessä.

-?Katsomme saamamme palautteen pohjalta, voimmeko me jatkaa kokeilua näillä edellytyksillä, vai pitääkö meidän ottaa asiassa aikalisä, Toivonen sanoo.

-Olemme jo tässä vaiheessa oppineet tästä aika paljon, hän jatkaa.

Yli puolet kirurgisten osastojen potilaista tulee Toivosen mukaan päivystyksen kautta. Viime päivinä tällaisia kiireellistä hoitoa vaativia potilaita, joiden määrää on vaikea ennakoida, on ollut poikkeuksellisen paljon.

-Meillä on ollut kahtena viikonloppuna poikkeuksellisen paljon päivystyspotilaita ja leikkauksia, raskasta hoitoa vaativia hoidettavia, Toivonen kertoo.

Ongelmat voivat vielä kaiken lisäksi pahentua, jos lumisateet ja liukkaus yllättävät ihmiset jälleen lähipäivinä.

Toivosen mukaan myös sairaalan hoitokäytännöissä on aina parantamisen varaa.

-Meidän omissa prosesseissa ja potilaiden sijoittelussa on vielä parannettavaa, hän sanoo.

Sosiaali- ja terveyspiiri kärvistelee samanlaisessa rahapulassa kuin peruskunnatkin. Toivosen mukaan kaikesta pitää yrittää säästää, kun uutta rahaa ei mistään tipu.

Kustannusten kasvua on kuitenkin vaikea hillitä, kun hoidon tarve kasvaa koko ajan. Etelä-Karjalan väestö vanhenee nopeasti. Jo nyt yli 20 prosenttia eteläkarjalaisista on yli 65-vuotiaita.

Ikääntymisen myötä esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinten vammat ja sairaudet lisääntyvät.

Toivosen mukaan ongelmat eivät johdu perusterveydenhuollosta, vaan sitä, että vaativaa erikoissairaanhoitoa tarvitsevia potilaita on yhä enemmän.

-Siitä ei ole kyse, että ihmisiä tulisi meille vääristä syistä, hän sanoo. Toivosen mukaan hoidon oikea porrastus toimii.

Tehyläisiä hoitajia osasto 5A:lla edustava pääluottamusmies Anne Juvonen ei halunnut ottaa asiaan kantaa tässä vaiheessa. Hän lupasi palata asiaan, kun kokeilun jatkamisesta on keskiviikkona tehty päätöksiä.

KUVATEKSTI

Kai Skyttä

Keskussairaalan käytävät ovat täynnä potilaita, kun osastot tyhjennetään viikonlopuksi.

Kirjoittaja:
Matti Saarela