Monta lankaa käsissä

Taidekasvattaja Heidi Parkkinen on niin monessa mukana, että välillä on mentävä metsään.

Riina Nokso-Koivisto

Heidi Parkkisen oranssi tukka sopii hänen persoonaansa. Sen verran energinen ja ehtiväinen nainen tuntuu olevan. Kun selaa maakunnan kulttuurikalenteria, Parkkisen nimi pullahtaa esiin siellä täällä.

Etelä-Karjalan taidemuseossa avautui Muisku-näyttely tiistaina, ja Parkkinen on yksi sen taiteilijoista. Teatteri Imatra järjestää Tontut suutareina -näytelmästä lapsille työpajoja, joita vetää Heidi Parkkinen. Nuortennäytelmä Rikki ja rakastettu taidekoulu Estradissa on Parkkisen oppilaiden esittämä.

— Yksi asia on vain johtanut toiseen. Joku on aina vinkannut minusta ja olen tarttunut seuraavaan projektiin, Parkkinen selittää monipuolisia työtehtäviään.

Parkkinen muutti Lappeenrantaan kymmenisen vuotta sitten. Samalla taakse jäi kaksi isoa asiaa: avioliitto ja ura muotoilijana.

— Niin työkuviot kuin sosiaaliset verkostot nollautuivat. En tuntenut täältä ketään.

Parkkinen varttui Simpeleellä, joten karjalaisuus tuntui tutulta. Jos hän muualla Suomessa tunsi itsensä yliaktiiviseksi suupaltiksi, nyt hän tunsi olevansa kotonaan.

— Muistan, kuinka menin Kauppatorille aamukahville ja ihmiset alkoivat heti höpötellä.

Muuttaessaan Lappeenrantaan Parkkinen oli vielä hoitovapaalla, mutta pian oli hakeuduttava töihin.

— Tein aluksi kaikenlaista: opettajan sijaisuuksia peruskoulussa, aktivointitunteja Konnunsuon vankilassa…

Muotoilijan uraan hän ei tuntenut motivaatiota.

— Jos työstä ei saa enää iloa, pitää tehdä muutos.

— Olen hyvä siinä mitä teen sen takia, että toimin, kuten itse koen hyväksi.

Vaikka Parkkinen ei ole kaivannut bisnesmaailmaa, hän kuitenkin hyödyntää sieltä saatua kokemusta.

— Opetan Lappeenrannan teknillisellä yliopistolla tuleville ekonomeille viestintää ja esiintymistaitoa. Se on aivan oma maailmansa, jossa puhutaan omanlaistaan kieltä.

Teatterin kielen Parkkinen on tuntenut aina omakseen.

— Lapsena olin liian villi saadakseni rooleja koulunäytelmissä. Piti siis tehdä näytelmät itse. Opiskeluaikoina olin aktiivinen ylioppilasteatterissa.

Nyt Parkkinen opiskelee draamapedagogiikkaa Jyväskylän yliopistossa ja nauttii saadessaan hyödyntää oppeja suoraan käytäntöön.

Kaakon teattereissa hän on tehnyt yleisötyötä lapsille.

— Näytelmä aina määrittää sen, mitä työpajoissa tehdään. Tontut suutareina -työpajoissa puhutaan ystävyyden ja auttamisen teemoista ja lapset pääsevät tekemään oman tontun.

Taidekoulu Estradilta keikkatyöläinen on löytänyt vakituisemman työyhteisön ja oppilaat, joiden kanssa asioita voi tehdä pitkäjänteisesti.

Vaikka taidekasvattajan työ on antoisaa, se on myös kuluttavaa.

— Työ on niin yltiösosiaalista, että välillä täytyy vetäytyä neljän seinän sisälle kotiin tai painua metsään sieneen tai samoilemaan.

Arkea kannattelevat myös huumori ja tietty kepeä asenne elämään.

— Maailmassa on ihan tarpeeksi ryppyotsaisuutta. Ehkä ikäkin tekee sen, että sitä uskaltaa jo olla oma villi itsensä.

KUVATEKSTI

Marleena Liikkanen

Heidi Parkkinen on aiemminkin tehnyt näyttelyjä, jonka teoksilla saa leikkiä. Myös Etelä-Karjalan taidemuseon Muisku-näyttelystä löytyy Parkkisen työ.

Heidi Parkkinen

Syntynyt vuonna 1965 Simpeleellä.

Taiteilija, taidekasvattaja.

Alun perin kouluttautunut muotoilijaksi Lahden muotoiluinstituutissa ja työskennellyt graafisena suunnittelijana. Parhaillaan opiskelee draamapedagogiikkaa Jyväskylän yliopistossa.

Perheeseen kuuluvat aikuinen poika ja lähes 13-vuotias tytär, kissa ja koira.

Kirjoittaja:
Riina Nokso-Koivisto