Imatran kylpylän taakse vapaa-ajan asuntoja

YIT on rakentanut yli kolmanneksen Ukonniemen vapaa-ajan asunnoista. Ensimmäinen kerrostalo alkaa nousta ensi kesänä.

Hannu Ojala

IMATRA. YIT siirtyy ensi kesänä rakentamaan vapaa-ajan asuntoja myös Imatran kylpylän takapihalle.

Ensimmäinen kolmesta Chalets-konseptin mukaisesta kerrostalosta on aluejohtaja Pentti Karhun mukaan valmis juhannuksena 2014.

-Aloitamme rakentamisen ensi vuoden toukokuussa tai kesäkuussa. Se on rakentajan kannalta optimaalisin aika vuodesta, Karhu sanoo.

Pieni varaus tulee heti perään.

-Se on kiinni ennakkomarkkinoinnista. Koko ajan on päällä kuin pieni vapina. Tällä hetkellä kenelläkään ei ole sitä viisautta, mihin suuntaan ollaan menossa.

YIT:n ja Imatran kaupungin kesken on sopimus kolmen talon rakentamisesta. Niihin on tulossa yhteensä 90 kahden koon huoneistoa.

-Realismia on, että kahden seuraavan talon rakentaminen tapahtuu vuosina 2015 ja 2016.

Vuoden 2016 lopussa YIT on tehnyt Ukonniemen alueelle yhteensä 150 loma-asuntoa.

Tähän mennessä on valmiina 32 asuntoa pientalokohteissa ja työn alla on vielä 13 Villas-asuntoa.

-Villas-asuntojen myynti on ollut tyydyttävää, Karhu kommentoi markkinatilannetta.

Tämän asuntotyypin neljäs ja viimeinen vaihe tulee ennakkomarkkinointiin helmikuussa. Maakaupat kaupungin kanssa tehdään tällä viikolla.

Chalets-huoneistojen markkinointi on myös käynnistetty, mutta ensimmäinen varsinainen myyntirynnäkkö nähdään Karhun mukaan kuukauden sisällä, kun venäläiset viettävät vapaa-aikaansa vuodenvaihteessa Etelä-Karjalassa.

-Olemme tilanteessa mukana hyvissä ajoin.

Rakentamisen yleinen aloituskynnys on 40 prosentin varausaste. Luku ei ole Karhun mukaan ehdoton sääntö, vaan riippuu kohteen luonteesta.

Chalets-taloissa lähtökynnys olisi 12-14 asunnon varaus ennakkomyynnissä.

Hintataso pienemmissä 45 neliön asunnoissa on noin 200 000 euroa.

Kaksikymmentä neliötä

suuremmissa asunnoissa hinta nousee 50 000:lla eurolla. Ekstrahintaa maksetaan vielä asunnon Saimaa-näkymästä.

YIT rakentaa Saimaan alueella tällä hetkellä viittä kohdetta. Näistä kaksi on Lappeenrannassa.

Imatralla, Mikkelissä ja Savonlinnassa rakennusliikkeellä on kussakin yksi rakennuskohde.

KUVATEKSTI

Kai Skyttä

Kolmannen vaiheen Villas-huoneistoja rakennetaan parhaillaan Ukonniemen alueella käytöstä poistuvan leirintäalueen reunalle.

Kirjoittaja:
Hannu Ojala