Puttonen jättää maakuntaliiton

Etelä-Karjalan liitossa pitkän uran tehnyt maakuntajohtaja siirtyy ensi vuonna eläkkeelle.

Harri Manskinen

LAPPEENRANTA. Maakuntajohtaja Timo Puttonen jättää tehtävänsä ensi vuoden lopulla.

Puttonen aikoo jättää jo tammikuussa eroilmoituksen tehtävästään maakuntahallitukselle. Näin seuraajan valintaan jää riittävästi aikaa.

Vuodesta 1992 Etelä-Karjalan liittoa luotsannut Puttonen täyttää ensi vuoden marraskuussa 63 vuotta ja siirtyy eläkkeelle 1.12.2013 lähtien. Maakuntaliitto käynnistää seuraajan valinnan ensi vuonna. Päätökset seuraajasta tekee uusi maakuntahallitus ja- valtuusto.

Puttonen jättää maakuntaliiton hyvillä mielin.

-Etelä-Karjala on aika hyvässä tilanteessa moneen muuhun maakuntaan verrattuna matkailun ja kaupan kehittymisen ansiosta. Meitä suorastaan kadehditaan.

Maakunnan ja uuden maakuntajohtajan haasteena Puttonen näkee tulevaisuudessa siintävän Suomen ja Venäjän välisen viisumivapauden.

-Kun viisumivapaus toteutuu, väylien ja rajanylityspaikkojen pitää olla kunnossa. Uudet raja-asemat ovat lähes poikkeuksetta jääneet nopeasti pieniksi, kun rajaliikenne kasvaa jatkuvasti Puttonen sanoo.

Puttosen mukaan kuntauudistuksella voi olla vaikutuksia maakuntaliittojen tulevaisuuteen. Puttonen toivoo, että Etelä-Karjalan, Etelä-Savon ja Kymenlaakson yhteistyötä voidaan uudessa tilanteessa tarkastella järkevällä tavalla.

-Kun vaalipiirijakokin muuttuu, kolmella maakunnalla on paljon yhteistä. Sitä yhteistyötä pitää saada tiiviimmäksi.

Erityisesti Kymenlaaksossa on viime vuosina puhuttu paljon yhteistyöstä Uusimaan ja pääkaupunkiseudun kanssa.

KUVATEKSTI

Mika Srandén

Timo Puttonen on johtanut maakuntaliittoa vuodesta 1992. Ensi vuonna hän jää eläkkeelle.

Kirjoittaja:
Harri Manskinen