Kimpinen huutaa uutta salia

Liikuntatoimi ei haluaisi häätää Namikan ja Catzin liigajoukkueita urheilutalolta.

Anssi Silvennoinen

LAPPEENRANTA. Alakylän uuden koulun mukana kuopattu uusi liikuntasali heikentää Lappeenrannan keskusta-alueen sisäliikuntamahdollisuuksia. Alakylän koulun yhteyteen kaavailtiin 270 neliömetrin liikuntasalia, joka olisi palvellut myös Kimpisen koulukeskuksen oppilaita.

Alakylän vanha liikuntasali poistui käytöstä jo aiemmin. Armilan lakkautetun koulun liikuntasalit sulkevat myös ovensa lähitulevaisuudessa.

Kimpisen koulujen ja Etelä-Karjalan ammattiopiston koululiikunta tukeutuu jatkossa entistä vahvemmin urheilutalon palloiluhalliin.

Tarvitaanko Kimpisen koulukeskuksen alueelle uusi palloiluhalli, Lappeenrannan liikuntatoimenjohtaja Ilkka Oksman?

-Tarve on ilmeinen varsinkin koululiikunnalle, ei oikeastaan urheiluseuratoiminnalle. Alueen kouluissa on oppilaita yhteensä yli 3?000. Näyttää siltä, että Kimpisen koulun ja urheilutalon tilat yhdessä eivät sille volyymille riitä.

-Kaupungin investointiohjelma on lähivuosille varmasti aika tiukasti kiinni. Tuskin siihen kovin äkkiä merkittävää helpotusta löytyy.

-Jos kaupungilla ei ole tilaa olemassa, sitä joudutaan ostamaan yksityiseltä puolelta, esimerkiksi Huhtiniemestä. Samaan tapaan kuin kaupunki vuokraa jäähalliaikaa, Oksman toteaa.

TILANNE kohenee hitusen syksyllä, kun Kimpisen koulun remontti valmistuu ja sen molemmat liikuntasalit palaavat käyttöön.

Tuolloin konkretisoituu, kuinka hyvin laskelmat tilojen riittävyydestä pitävät kutinsa.

Liikuntatoimi pyrkii myös kunnostamaan syksyyn mennessä urheilutalon vanhan telinevoimistelusalin lattian, jotta sali sopisi koululiikunnalle, jumpille ja pienpeleille.

-Meillä ei ole siihen erillistä määrärahaa, mutta yritämme rakentaa rahoituksen omasta raamistamme.

Liikuntatoimi on raivannut urheilutalon palloiluhallista tilaa koululiikunnalle vahvoin vedoin.

Tuorein muuttaja on Etelä-Karjalan urheiluakatemian koripalloilu, jonka aamuharjoitukset järjestetään nyt Aktivan palloiluhallissa.

Arkipäivinä päiväsaikaan urheilutalon palloiluhallissa liikkuvat koululaisten lisäksi enää Catzin ja Namika Lappeenrannan koripallon edustusjoukkueet.

Niitä liikuntatoimi ei halua häätää.

-Uskon, että pääsarjatason joukkueet ovat kaupungille tärkeitä. Huippu-urheilun olosuhteista huolehtiminen kuuluu toimialaamme siinä kuin koululiikunnan ja kuntoilun. Urheilutalo on sitä varten aikanaan rakennettukin, Oksman toteaa.

-Eikä asia ole kiinni yhdestä kahdesta Namikan tai Catzin tunnista. Volyymi on niin suuri. Ne muutamat tunnit eivät sitä ratkaise.

KUVATEKSTI

Kai Skyttä

Urheilutalon palloiluhalli on yksi Lappeenrannan kovimmalla käyttöasteella olevista liikuntapaikoista.

Kirjoittaja:
Anssi Silvennoinen