Liisa Kukkola
Jotkut laulajat löytävät oman äänialansa ja äänityyppinsä eli fakkinsa heti laulu-uransa alussa.
Sibelius-Akatemiassa laulua opettavan Outi Kähkösen mukaan oikein korkeille ja matalille äänille fakin löytyminen on helpompaa kuin niille, joiden ääniala löytyy aluksi keskemmältä.
-Joskus on vaikea sanoa, onko sopraano sopraano vai mezzosopraano tai baritoni baritoni vai tenori.
-Rahan ja roolien suhteen kannattaisi tietenkin olla tenori, mutta äänialan lopulliseen valitsemiseen vaikuttavat monet seikat, ja ääniala saattaa muuttua kuten esimerkiksi tenori Placido Domingolla, joka oli ensin baritoni, Kähkönen sanoo.
Äänihuulten pituus ja ruumiinrakenne vaikuttavat laulajan fakkiin.
Oikein pienestä ja sirosta sopraanosta tulee harvoin dramaattisen äänen vaativaa Wagner-laulajaa.
-Ihmisen oma identiteettikin vaikuttaa äänialan määräytymiseen, vastoin omaa luonnettaan ei voi fakkia valita, Kähkönen sanoo.
Esimerkkinä Kähkönen käyttää tenoreita.
-Laulumaailmassa puhutaan tenoraalisesta maailmankuvasta. Se on hyvin mahtipontista ja vaatii täydellistä itseluottamusta omiin kykyihin. Sankaritenorin pitää äärimmäisyyksiin asti olla itsevarma ja hyvällä tavalla hullu. Tenorina oleminen ei onnistu, jos synkästi murehtii ja on koko ajan loputtoman itsekriittinen, Kähkönen sanoo.
Harvalla laulajalla on luonnostaan hyvin korkea tai hyvin matala ääni, mutta kouluttamalla ja ahkeralla harjoituksella äärialueetkin löytyvät.
Maailmalla menestynyt suomalainen basso Jaakko Ryhänen on vakaasti sitä mieltä, että laulaja ei fakkiaan etsiessä saa mennä siitä yli, mistä aita on matalin.
-Tendenssi maailmallakin on se, että valitaan liian matala ääniala. Pitää olla kuin urheilija, ja harjoittaa ääntään kärsivällisesti ja ahkerasti, eikä ajatella, että en kuitenkaan pääse noin korkealle tai matalalle. Se vaatii myös paljon muiden laulamisen kuuntelemista, Ryhänen sanoo.
Liian matalalla laulaminen saattaa vuosien mittaan vahingoittaa ääntä. Ryhäsen mukaan orkesteri myös upottaa alleen ne, joiden tekniikka ei riitä liian matalalla laulamiseen.
KUVATEKSTI
Mika Strandén
Aarne Pelkonen (vas.) on baritoni eli matala miesääni tenorin ja basson välissä. Tapani Plathanilla on matalin miesääni eli basso. Meeri Pulakka on sopraano eli hän edustaa korkeinta naisääntä ja Saara-Maija Strandmanin ääniala löytyy sopraanon ja alton välistä, eli hän on mezzosopraano.
Äänet ja roolit
Fakki on laulajan ääniala ja äänityyppi.
Eri korkeuksien laulajat jaetaan myös äänensä tyypin mukaan: kuinka kestävä, minkä värinen tai kantava ääni on.
Fakki-määritelmät eivät ole yksiselitteisiä.
Sopraano: Oopperoissa rakastettuja sankarittaria. Jaetaan eri äänityyppeihin: koloratuuri, lyyrinen, dramaattinen.
Mezzosopraano: Matala naisääni, sopraanon ja alton välillä. Tyypillisiä mezzo-rooleja ovat äiti, imettäjä tai noita, mutta Carmen ei voisi olla muu kuin mezzosopraano.
Altto: Matalin naisääni. Altot ovat harvinaisia naisääniä ja jääneet usein sopraanojen varjoon. Mozartilla ei ole yhtään kunnon alttoroolia.
Tenori: Korkein miesääni, joka saa usein sankariroolit. Monen oopperan juonen voi tiivistää näin: tenori yrittää iskeä sopraanon, mutta basso estää.
Baritoni: Matala miesääni basson ja tenorin välissä. Baritonit ilmestyivät oopperakirjallisuuteen vasta 1800-luvulla, sitä ennen baritonirooleja lauloivat basso cantantet. Suomalaisissa oopperoissa baritonit ovat usein päärooleissa.
Basso: Matalin miesääni, joka jaetaan eri äänityyppeihin. Tyypillisiä bassorooleja ovat isä, kuningas tai pappi.
Lähde: Kansallisoopperan oopperasanasto