Korkeila hakee korvausta potkuista

Viinakohu. Etelä-Karjalan yrittäjien erotettu toimitusjohtaja jätti käräjille haastehakemuksen. Korkeila sysää vastuuta Viron-reissusta laajemmalle joukolle.

TIMO LAITAKARI

Etelä-Karjalan yrittäjien ex-toimitusjohtaja Jukka Korkeila hakee lähes sadantuhannen euron korvauksia laittomiksi kokemistaan potkuista. Hän jätti haastehakemuksen Etelä-Karjalan käräjäoikeuteen toukokuun alussa.

Korkeila erotettiin joulukuun lopussa. Potkujen taustalla oli lokakuussa pidettyjen yrittäjäjuhlien alkoholitarjoiluun liittyvä jupakka. Korkeila haki juhliin halpoja viinaksia pakettiautolla Virosta. Tieto levisi julkisuuteen, minkä jälkeen poliisi ja tulli aloittivat omat, yhä jatkuvat rikostutkintansa aiheesta.

Haastehakemuksessa Korkeila esittää, että potkuilta puuttui asiallinen ja painava syy. Lisäksi hän vetoaa siihen, että irtisanomista ei tehty kohtuullisessa ajassa siitä, kun Viron-reissuun liittyvät tapahtumat olivat selvinneet.

Etelä-Karjalan yrittäjien nykyinen puheenjohtaja Tommi Matikainen sanoo, että yhdistyksellä on erilainen käsitys potkujen laillisuudesta. Yrittäjäjärjestö jättää vastineensa oikeudelle kesäkuussa.

Matikainen sanoo, että yrittäjillä on myös valmiutta neuvotella asiasta. Tähän mennessä toimivaa neuvotteluyhteyttä Korkeilaan ei hänen mukaansa ole saatu.

Etelä-Saimaa ei tavoittanut Korkeilaa kommentoimaan asiaa.

Haastehakemuksesta ilmenee, että Korkeilalle perusteltiin potkuja kymmenkohtaisella listalla. Viron-tuomisten lisäksi listalla oli muun muassa kielletyn yritystoiminnan harjoittaminen, työajan seurantailmoitusten laiminlyönti, työvelvoitteen laiminlyönti ja virheellisten tietojen antaminen päättöperusteita selvitettäessä.

Korkeila kiistää perusteet. Hänen mukaan potkuissa oli kyse keskeisesti juuri yrittäjäjuhlien alkoholitarjoilusta. Hän ei pidä tätäkään syytä hyväksyttävänä, sillä järjestön työvaliokunta oli tietoinen Viron-reissusta etukäteen. Korkeilan mukaan työvaliokuntaan kuului muun muassa yrittäjien hallituksen silloinen puheenjohtaja eli Korkeilan esimies.

Korkeila tulkitsee, että menettelylle oli työnantajan hyväksyntä. Hänen mielestään työnantajan olisi pitänyt puuttua asiaan tuolloin, jos se piti sitä moitittavana. Korkeila myös sanoo, ettei kukaan yrittäjäjuhlien juhlatoimikuntaan kuuluneista kyseenalaistanut menettelyä, vaikka joukossa oli useita anniskelualan asiantuntijoita.

Korkeila pitää menettelyään asiassa korkeintaan vähäisenä huolimattomuutena.

95 279,52 euroa

Jukka Korkeila aloitti Etelä-Karjalan yrittäjien toimitusjohtajana 2004.

Työsopimus irtisanottiin 13. joulukuuta 2012 ja työvelvoite loppui saman tien.

Palkka maksettiin neljän kuukauden irtisanomisajalta.

Korkeila hakee korvauksia 95 279,52 euroa eli 16 kk:n palkkaa.

Haastehakemuksen on laatinut helsinkiläinen työoikeuteen erikoistunut asianajotoimisto.

Kirjoittaja:
Timo Laitakari