Teksti Matti Riihelä
Kuvat Heli Blåfield
Keväinen aamu ja kello seitsemän. Mies lapikkaissaan, tuulitakissa ja vihertävässä lippalakissa polkee pyörällä vauhdikkaasti läpi Taavetin keskustan. Jokapäiväinen kahdeksan kilometrin lenkki kulkee sellaista lentoa, että nuoremmilla olisi perässä pysymistä.
Vinkataanpa mies hetkeksi huilimaan ja haastelemaan.
Arvo Laari, 82, pyöräilee kesät talvet. Kunto on sen mukainen. Hyväntuulista, nauravaista miestä ei uskoisi ikäisekseen. Pitkävartiset lapikkaat ovat mainiot pyöräilyjalkineet. Samanlaisiin jalkineisiin hän tottui jo nuorena miehenä Kivijärven uitoissa.
-Kun päivällä kuntoilee ja ulkoilee, illalla telkkarin katselukin maistuu paljon paremmalta, Laari virkkaa pilke silmäkulmassa.
Hän oli kymmenvuotias, kun Suomi oli sodassa. Silloin oli kysyntää nuoremmillekin osaajille.
Laari lähti laivapojaksi Kivijärvelle, jossa uitettiin tukkeja Kymenlaakson suuntaan. Puutavaraa lähti järvialueen sekä Saimaan rannoilta Rutolan kautta kohti Kymijokea ja Kotkaa.
Miehenalun ensimmäinen pesti laivalla on sinkkipojan homma. Sinkkipoika huolehti siitä, että uitossa käytetyssä varppausmenetelmässä vaijeri asettui kelalleen tasaisesti.
Ura eteni joutuisasti kuin keväinen pyörälenkki.
-Yhdentoista-kahdentoista ikäisenä olin jo täysi laivan konemestari. Oli hyvä konemestari opettamassa, Laari naurahtaa.
Hän arvelee, että nykyisin tuon ikäisiä poikasia ei päästettäisi laivan konehuoneen vaarallisiin sokkeloihin ollenkaan.
Talvet täytti koulunkäynti, kesät menivät uitoissa. Siitä aukeni lopulta sotien jälkeen ihan palkkatyö. Uitot Kivijärvellä jatkuivat aina vuoteen 1963 saakka. Vuotta aiemmin toteutettu järven laskuhanke oli syönyt edellytykset puutavaran uitolta, eikä viimeisenä kesänä Saimaan suunnalta enää puita tullut. Kaikki uitot päättäneen vuoden puut olivat lähtöisin Kivijärven lähialueelta.
Vuonna 1953 hänet oli nimitetty työnjohtajaksi ja kaksi vuotta myöhemmin uittopiirin piirityönjohtajaksi. Hänen johdettavanaan oli 74 miestä.
-Väliväylän uitto vuosisadan vaihteesta aina 1960-luvulle saakka oli koko Luumäelle hyvin merkityksellinen työllistäjä. Vesitiet olivat siihen aikaan suurien puutavaramäärien oikeastaan ainut taloudellinen kuljetusmuoto. Kuorma-autoja ei ollut, eikä hevospelillä puita voinut viedä Kotkaan saakka. Vasta myöhemmin kuljetukset alkoivat pikkuhiljaa siirtyä kumipyörien päälle.
Laari muistelee, miten edullisesti puut saatiin vesiteitse perille.
Luumäen Huopaisenvirralta on Kotkaan maanteitse noin sadan ja vesiteitse noin kahdensadan kilometrin matka.
-Uittaen Huopaiselta Kotkaan kustannuksia kertyi 8,3 penniä per kuutiojalka. Kuljettaminen autolla maksoi samaan aikaan 32 penniä kuutiojalalta. Hinnanero oli todella suuri. Uittamalla Kotkan suurille sahoille saatiin edullista ja hyvää raaka-ainetta.
Uitot jatkuivat keväästä myöhäiseen syksyyn, mutta ne työllistivät miehiä ympäri vuoden. Talvisin tehtiin uittokaluston huolto- ja kunnostustöitä. Sahoilla puolestaan käsiteltiin uittokauden aikana maavarastoon kertyneitä puita.
-Väliväylä mahdollisti Saimaan alueen suurten puuvarantojen hyväksikäytön. Uittomäärät olivat massiivisia. Vuorokaudessa uitettiin 27?000 tukkikappaletta, suurikokoisia puita. Jos ne olisi lastattu silloisiin kuorma-autoihin, olisi niistä syntynyt lähes 300 autokuormaa.
Kun vesi keväällä vapautui jäistä, ensin liikkeelle pistettiin talvella kaadetut ja hevosilla rannoille tuodut paikkakunnan puut. Vasta sen jälkeen uitto aloitettiin Saimaan suunnalta.
-Ennen uittoa puut kuorittiin rannoilla. Kevätpaahteessa ne kuivuivat ja pihkottuivat, jolloin niiden uintikyky parani huomattavasti. Uitto oli todellisten ammattimiesten työtä. Paljon erilaisia niksejä ja kikkoja piti osata, jotta homma onnistui. Pahoja tapaturmia ei sattunut, mikä kieli sekin ammattitaidosta ja osaamisesta.
Piirityönjohtajan työ oli vaativaa. Työmaat olivat useampien kymmenien kilometrien säteellä toisistaan. Ajan tasalla oli pysyttävä. Kännyköitä tai muita nykyajan viestintävälineitä ei silloin vielä ollut.
Laarille työ oli mieluista.
-Jaksamisella ei tuntunut olevan rajoja. Uittoporukka oli hyvää ainesta ja työmoraali niin korkea, että jokainen teki osansa ilman pomon niskaan puhaltamista. Usein nukkumisaika jäi muutamaan tuntiin.
Saimaalla suojaisissa lahdenpoukamissa tukit niputettiin vajaan sadan kappaleen eriksi, jotka yhdistettiin tookiksi linjahinaajaa varten. Siinä komeudessa kulki kahdeksan nippua rinnan. Hinattavan tookin pituus saattoi olla toistakin kilometriä.
-Se puumäärä, joka yhden hinaajan perässä kulki oli valtava.
Hinaajat toivat puut Saimaalta Rutolaan, jonne oli kaivettu Telataipaleen kanava Myllylampeen. Siellä niput purettiin ja nostettiin transporterilla uittoränniin, joka toi lastit Kärenlampeen. Siitä eteenpäin puiden matka jatkui irtouittona väylän mataluuden ja ahtaiden paikkojen vuoksi.
Kärenlammesta Jänkyjärven yläpäähän oli noin 700 metrin mittainen ränni. Sen ohitettuaan tukit koottiin pyräiksi, rinkilautoiksi. Pyrääseen mahtui noin 2?400 tukkia. Ne yhdistettiin peräkkäin laivakuormiksi. Yhdessä tällaisessa laivakuormassa oli noin 16?800 tukkia.
Miehiä oli töissä paljon, ja verotulot kunnalle huomattavat.
Tili luettiin miehille käteen uittotaloissa kerran kuukaudessa. Laari muistelee, että ennen erästäkin tilipäivää hänellä oli suurikokoinen salkku, jossa oli yli kahdeksan miljoonaa markkaa sen aikaista rahaa. Sitä piti säilytellä kotona sunnuntain yli maanantaille.
-Siinä oli noin 200 miehen kuukauden palkka ylityökorvauksineen ja lisineen. Palkat olivat melko suuria loppuvaiheessa varsinkin. Päivän mittaan salkku tyhjeni ja miehet saivat rahansa. Kun uitto päättyi, se näkyi Luumäen verotuloissa 1960-luvun alkuvuosina.
Uittovuosien jälkeen Laari lähti töihin Kuusankoskelle Kymille, kunnes Enson miehet ”hakivat takaisin”. Ensolla hän toimi ostotyönjohtajana ja piirityönjohtajana.
-Minulle kertyi yli 41 vuotta palvelusaikaa puunjalostusteollisuudelle. Täytettyäni 60 pääsin eläkkeelle, jota nyt on jatkunut jo yli kaksi vuosikymmentä.
Tänään ykkösasioita ovat liikunta ja terveet elämän tavat. Hän oli pitkään mukana Luumäen Mieslaulajien toiminnassa, mutta on nyt jo jättänyt kuorolaulun.
Arvo Laari
Syntynyt Luumäellä vuonna 1930.
Perhe: vaimo, aikuiset poika ja tytär, viisi lastenlasta.
Ammatti: entinen piirityönjohtaja, eläkkeellä.
Harrastukset: liikunta, musiikki, veneily. isännöinti rivitaloyhtiössä.
Koti: rivitaloasunto Taavetissa, kesäpaikka Kivijärven rannalla Kontulassa.