Lohonjärven lomaparatiisi

Huvilaisäntä.  Ylämaalaisen Ossi Tapion huvilavieraat ovat suurimmaksi osaksi venäläisiä.

Kirjoittaja:
Outi Salovaara

Villa Helmessä kaikki on valmiina lomalaisia varten. Keittiö kiiltää puhtauttaan, makuuhuoneiden kauniit liinavaatteet houkuttelevat lepäämään ja saunaosaston poreamme kylpemään. Aurinko kimmeltää Lohonjärven laineilla.

Ylämaalainen Ossi Tapio on kutsunut vuoden 2007 lopusta lähtien itseään tittelillä huvilaisäntä. Silloin Ylämaan kirkonkylällä syntyneen ja kasvaneen maanviljelijän työt laajenivat huvilavuokraukseen Villa Helmin valmistuttua. Vastarannalla sijaitseva Villa Violan valmistui 2008.

— Aloin 2005 miettiä, että jotakin uutta olisi keksittävä. Meillä oli lihamullikoita, ja mietin vaimon kanssa laajennanko sitä vai keksinkö jotain muuta. Tulimme siihen tulokseen, että matkailu on enemmän tulevaisuuden ala, sanoo Tapio.

— Satsasimme matkailuun, eikä se ole kaduttanut.

Huvilainvestointia helpotti se, että mökit saattoi rakentaa omille maille ja että isäntä pystyi osallistumaan rakennustöihin.

Tapiolla on naapurin kanssa kiinteistönhuoltoyhtiö, jonka pyörittäminen on mahdollista lomittaa huvilavuokrauksen kanssa. Huviloiden siivoamisen ja  ylläpidon Tapio hoitaa itse, mikä säästää kustannuksia.

Katri-vaimo käy töissä Lappeenrannassa, mutta hänen panoksensa näkyy huviloiden sisustuksessa.

Tapion neljästä lapsesta vanhimmat tyttäret 25-vuotias Sonja ja 27-vuotias Anna-Stina ovat jo omillaan. Namikan edustusjoukkueessa pelaava Anttoni pääsee pian armeijasta. Kotona on vielä 6. luokkaa käyvä Silja.

 

Tapio arvelee, että kenties joku lapsista aikoinaan innostuu jatkamaan yritystoimintaa, mutta vielä vähään aikaan asia ei ole ajankohtainen.

Suurin osa Tapion huvilavieraista tulee itärajan takaa Moskovaa myöten. Uuden vuoden tienoilla pari viikkoa huvilat ovat tupaten täynnä venäläisiä joululomalaisia. Suomalaisia puolestaan on eniten juhannuksesta elokuun puoliväliin.

Asiakkaita on riittänyt myös hiljaisempina kausina.

— Vähintään viikonloppuisin huviloissa on vieraita, Tapio sanoo.

 

Venäläiset ovat olleet hyviä asiakkaita. He ovat siistejä, hyvin käyttäytyviä ja venäläiseen tapaan sienestämiseen ja kalastamiseen hurahtaneita. Rannassa keikkuva soutuvene on kovassa käytössä.

— 95 prosenttia venäläisistä vieraista haluaa kalastaa, Tapio nauraa.

Venäläisillä tuppaa myös olemaan intoa lähteä järven jäälle heti, kun sitä on edes ohut kerros. Tapion onneksi kukaan ei ole kuitenkaan vajonnut jäihin.

Outi Salovaara