Lappeenrannan kevätmarkkinoiden aikaan työpaikan kahvihuoneen pöytä pullisteli markkinaherkkuja. Jotkut olivat ostaneet viipurinrinkeleitä, joita iloisena tarjosivat kollegoilleen.
Rinkelit hupenivat, mutta sosiaalisessa mediassa alkoivat paljastukset: Mie en oo ikinä tykänny viipurinrinkelistä. En miekää. Enkä särästä. Enkä vedystä.
Entä jos perinneruuat ovatkin pahan makuisia, mutta sitä ei kehdata tunnustaa? Mikä edes on perinneruoka?
Karjalaista ruokakulttuuria tutkinut filosofian tohtori Pirkko Sallinen-Gimpl ei kiistele makuasioista. Hän sanoo, että käsite perinneruoka on epämääräinen.
-Perinneruuan raaka-aineet on kasvatettu tietyllä alueella ja sitä on syöty paljon jollakin paikkakunnalla, hän luonnehtii.
Ruokiin vaikutti sekin, mikä maaperässä menestyi. Etelä-Karjalassa kasvoi ruista, josta tuli kestävä piirakankuori. Muualla rukiiseen piti lisätä vehnää.
Uunikin ratkaisi: lännessä leipää leivottiin harvoin ja kuivatettiin vartaisiin. Idässä koko talo lämmitettiin uunilla, jossa paistuivat ja hautuivat laatikot, kukot ja potit.
Ruokaperinteet levisivät emäntäkoulujen myötä 1920?-?30-luvuilla, ja sotien jälkeen siirtokarjalaiset veivät reseptit uusille kotiseuduilleen.
Sallinen-Gimpl arvelee, että perinneruuat saattaisivat maistua paremmin, jos valmistusta helpotettaisiin.
-Kaupat voisivat myydä esikypsytettyä karjalanpaistia, ja ehkä uuniteknologiaa voisi kehittää.
-Sinänsä karjalaiset uuniruuat olivat hyvä keksintö, koska emäntä pystyi olemaan välillä muissa töissä.
Lappeenrantalaisista ravintoloista perinneruokia löytää à la carte -listoilta, jos sieltäkään.
Äskettäin toimintansa lopettaneen ravintola Lumun Lappeenranta-menussa perinteitä edusti lammas eri muodoissaan.
-Totta kai perinneruuan pitäisi olla pyhä asia, Lumussa työskennellyt keittiömestari Janne Junttila sanoo.
Hän muistelee kouluaikoja, jolloin perinneruokaviikolla laitettiin perunamuhennosta ja mustikkakeittoa.
-Se kuulosti pelottavalta mutta maistui hyvältä.
Vetyynkin Junttila ihastui, vaikka kummeksui, mitä keitetty kananmuna tekee lihapiirakassa.
-Meistä tuli kaverit ensi puraisulla.
Junttilan mielestä perinneruokien pitäisi säilyä sellaisinaan sukupolvelta toiselle.
-Niitä voisi valmistaa modernimmalla tyylillä ja nostaa trendien mukaan esiin. Ehkä joku tekisi keittokirjan tähän päivään.
Vaikuttaa siltä, että perinneruuat kyllä elävät – toreilla ja kotikeittiöissä.
Kyselykierros työyhteisössä paljasti, että yksi jos toinen tuntee eteläkarjalaisen ”menun”. Monen mielestä jotkin ruuat, kuten lepuskat ja ohutkuoriset karjalanpiirakat, ovat suurta herkkua.
Ylivoimaiseksi suosikiksi nousi uuden ajan perinneruoka eli vety. Syvälmyskeittoa eli sian sisälmyksistä tehtyä soppaa ei maininnut kukaan.
Leena Härkönen