Teksti Etti Kantola
Kuvat Mika Strandén
Rutolassa on kaksi puolta. Toinen on uudenkarhea ja tiivis, ja levittäytyy sitä mukaa kun kaupunki jakaa tontteja. Katuvalojen loisteessa elää muualta Lappeenrannasta ja lähikunnista tulleita perheitä.
Vanha Rutola on hajanaista maaseutua, jolla moni on elänyt koko ikänsä.
Uusi puoli on nostanut Rutolan hyviä veronmaksajia havittelevan kaupungin toivelähiöksi. Väkimäärä on noussut 700:aan, ja autotalleista startataan töihin kahden auton voimin.
Asuinaluettaan esittelevät Sari ja Heikki Tarvainen, Eeli, 3, ja Antti Meuronen sekä Laura, 16, ja Päivi Varis. Kaikki käyvät työssä, koulussa tai päiväkodissa.
Lappeenrannan hyvätuloisimmalla alueella ei näy kartanoita, vaan tyypillisiä tämän vuosituhannen omakotitaloja. Asukkaat vitsailevat, että missä ne rikkaat ovat. Vain pari nimeä nousee esiin. Useimmat työskentelevät tavallisissa ammateissa, opettajina, putkimiehinä ja hitsareina.
Mutta töitä tuntuu olevan ihan kaikilla.
Mitä Rutolassa tapahtuu syysviikonloppuna?
Perheen kanssa oleskelua, Sari Tarvainen sanoo ja valmistautuu kuskaamaan lasta synttäreille.
Nukutaan pitkään rankan työviikon jälkeen, Antti Meuronen kertoo.
Viikonloppuisin Meuroset käyvät myös mökillä ja isovanhemmilla.
Moni lenkkeilee, usein koiran tai lastenvaunujen kanssa.
Antti Meuronen perheineen muutti Rutolaan jouluksi 2006.
Uusi alue, hienot suunnitelmat, iso tontti ja ikkunasta näkyy vettä, hän perustelee.
Viisilapsisen perheen hiukan alle parisataaneliöinen puutalo on vaalea ja mustatiilikattoinen, niin kuin kaikki muutkin samalla kadulla. Omenapuut ovat vielä miestä lyhyempiä.
Suurperhe ei ole ihmetyksen aihe. Samalla kadunpätkällä on asunut 11 lasta.
Vanha Rutola tuntee toisensa, mutta viime vuosina muuttaneet eivät. Lapset kaveeraavat, mutta aikuiset tyytyvät moikkaamaan ja huikkailemaan naapuritontille.
Naapureiden kanssa ei olla liian hyviä tuttuja, Meuronen sanoo.
Aikuiset nauttivat hiljaisuudesta, mutta jälkikasvu tuskailee joskus vanhempien asumisvalintaa. Lemin rajan lähellä asuva 16-vuotias Laura Varis käy koulua keskustassa, ja bussipysäkille on pari kilometriä ja kouluun 17. Se ei aina ilahduta.
Puheenaiheisiin kuuluvatkin lasten kulkuyhteydet, iltapäiväkerhot ja teiden auraus.
Rutolaan on tultu hakemaan omaa rauhaa, ei sosiaalista elämää. Siksi palveluita ja työpaikkoja ei edes kaivata, ne toisivat ylimääräisiä ihmisiä ja liikennettä.
Jos haluaa seuraa, on mentävä VPK:n tallille. Miehillä ja nuorilla palokunta on yleinen harrastus. Naisten yhteinen harrastaminen hiipui, kun jumpat loppuivat Rutolan koulun lakkautukseen.
Lappeen koululla ehkä olisi jotain, Sari Tarvainen sanoo, mutta toteaa Ruoholammella sijaitsevan koulun vieraaksi.
Lampi on tehokas jakaja kahden lähiön välissä.
Ovatko asukkaat kaupunkilaisia vai maalaisia?
Kaupunkilaisia, sanoo uuden Rutolan Sari Tarvainen.
Maalaisia, sanoo toisessa suunnassa asuva Päivi Varis.
Varis tuntee lapsuudestaan saakka Rutolan, joka oli hirvien ja karhujen reviiriä. Metsää on kaadettu paljon tonttimaan tieltä.
Se on tuntunut kauhealta.
Eläimetkään eivät ehkä ole tottuneet ihmisasutuksen leviämiseen. Tarvaisten pihalla talsi toissa vuonna karhu. Naapurit ihmettelivät, mikseivät Tarvaiset ilmoittaneet heti heille.
Ajattelin, että antaa sen mennä, Sari Tarvainen sanoo.
Vaalimaantietä ohi Ylämaan risteyksen. Käännös sivutielle, ja asvaltti muuttuu soraiseksi metsätaipaleeksi. Menee tovi, ja metsät vaihtuvat pelloiksi. Edessä avautuu idyllinen maalaiskylä, Ylijärvi.
Tämäkö on Lappeenrannan kurjin kolkka? Ainakin kylältä lakkautettiin jopa marttakerho.
Mutta ei se niin yksioikoista ole. Martat vaihtuivat kyläyhdistykseksi, jossa miehetkin ovat mukana.
Tiivistä kylää kiertävän pikkutien varressa seisoo maalaisromantiikkaa henkiviä mummonmökkejä, maatiloja ja takavuosikymmenten omakotitaloja. Traktoreita näkyy useammin kuin ihmisiä. Tienoo vaikuttaa sympaattiselta, mutta vaatimattomalta. Täällä ei pröystäillä.
Erkki Mäkinen, Aila Jokimies, Seija Alatalo ja Heikki Jokimies ovat edustava otos ylijärveläisiä. Puolet on eläkkeellä, eikä kukaan ole enää nuori.
Kun Aila Jokimies 15 vuotta sitten lähetti kutsuja poikansa häihin, niitä meni kylälle 64. Nyt asuttuja taloja on 40 ja asukkaita alle 100.
Paljon on yksin asuvia, leskiä ja vanhoja pariskuntia, Mäkinen kuvaa.
Asumattomia taloja on 24. Osan perään katsoo perikunta, ja joku käy kesällä. Kaksi järveä houkuttelee kesäasukkaita, mutta se ei tee Ylijärvestä vauraampaa. Rahaa on vaikea tuoda, kun palveluja ei ole.
Ketähän täällä asuu meidän sukupolven jälkeen, Erkki Mäkinen miettii.
Lapsiperheitä on muutama. Rakenteilla on yksi tänä syksynä valmistuva talo.
Mitä Ylijärvellä syysviikonloppuna tehdään? Mäkinen on ollut hirvimetsällä, Aila Jokimies hautajaisissa.
Moni on varmaan ollut poimimassa karpaloita, hän arvelee.
Heikki Jokimies joutuu huoltamaan yrityksensä autoja.
Seija Alatalo tunnustaa nukkuneensa. Takana on yövuoro palvelukodissa Ylämaan kirkolla. Alatalo kuuluu lukuisiin entisiin karjatilallisiin. Kun lehmät lähtivät, hän opiskeli lähihoitajaksi. Moni muu on eläkkeellä.
Ylijärvellä työpaikat ovat vähissä, on
kivilouhimo, saha, maansiirtoa ja muuta urakointia. Ne jotka käyvät töissä, käyvät
tavallisesti Lappeenrannassa ja lähikunnissa.
Aika vähän täällä on työssä käyvää väkeä.
Kivirekkojen alla pöllyävän tien pielessä on kylän sydän ja ainoa nähtävyys, Pätärin talomuseo.
Museotalo on kyläläisille tuttu vuosikymmenten ajalta. Talossa asuivat ennen veljekset, joiden luona vierailtiin. Peräkammarinpoikien elämä oli huoletonta, ja tarinat ovat jääneet elämään.
Ensimmäinen paikka, jonne minutkin tuotiin, Miehikkälästä kotoisin oleva Aila Jokimies nauraa.
Muutama vuosi sitten pihapiiri esiintyi Hiljaisuus-elokuvan näyttämönä. Nyt museo on kyläyhdistyksen puuhamaa. Siellä talkoillaan ja juhlitaan. Puhetta herättää päärakennuksen katto, joka kaipaa uusimista. Talkoilla työ veisi koko kesän.
Missä muualla asukkaat tapaavat toisiaan?
Korupirtillä, paitsi hirvijahtiaikaan vähemmän, Heikki Jokimies sanoo.
Talkoissa tai jonkun kotona kynttiläkutsuilla tai pesuaine-esittelyissä, Seija Alatalo kertoo.
Kaupassa kirkolla.
Kaupanmäellä on ilmoitustaulu, muttei kauppaa. Hiljaista on. Köyhää ja kipeää? Ei, vaan ihan tavallista elämää. Ja siinä mielessä vanhanaikaista, ettei tarvita mitään erityistä.
Ylijärveläisillä ei ole pitkää toivomuslistaa. Kun kerran väkeä on vähän ja moni on vanha, näin on ihan hyvä.
Paitsi jos sitä museon kattoa ei tarvitsisi itse tehdä.
Yksi tilasto puuttuu
Etti Kantola
@esaimaa.fi
On paljon yhteistä: Salpalinja, lakkautettu koulu, kaksi menetettyä kauppaa. Työt Kaukaalla ja Lappeenrannan keskustassa. Naapurina kunnan raja.
Erojakin on. Syyt ja seuraukset kiteytyvät katsomalla nurkkia. Ylijärvellä asutaan pääosin jo kauan sitten rakennetuissa tai perityissä kodeissa. Rutolassa on tehty 2000-luvun taloja kysytyille tonteille.
Siitä seuraa kytkös väestöön. Uusi omakotitalo kaupungissa vaatii yleensä maksajaksi kaksi kohtuullisesti tienaavaa työssäkävijää.
Velat ovat asia, josta tilasto ei kerro. Sellaisessakin sarakkeessa Rutolan luvut olisivat todennäköisesti isot. Rutolalaisten idyllissä pankeilla on näppinsä kiinni, kun ylijärveläiset ovat selvinneet vähemmillä asuntolainoilla ja nekin jo hoitaneet.
Jos rutolalaiset viihtyvät taloissaan yhtä hyvin kuin ylijärveläiset omissaan, he asuvat siellä niin kauan kuin pystyvät. Rutolastakin voi tulla uusi Ylijärvi. Silloin siellä on takavuosikymmenten taloja, joissa asuu maltillista eläkettä saavia vanhoja pareja ja leskiä. Upouusia unelmia rakennetaan jonnekin muualle, ehkäpä Ylämaan suuntaan.