Tää asja on näi. Jos sie lähet juoksemaa, nii sie saat juossa Pohjalahel saakka. Kyl hää tulloo peräs, älä yhtää eppäile. Mut jos sie pysyt paikoillais etkä lähe hitoilkaa, nii minkä hää tekköö?
Kannaksen kasvatin, Tuntemattoman sotilaan alikersantti Rokan puhe soljuu eteläkarjalaisille korville tutulla tavalla.
Vaikka Etelä-Karjala alueena ei ole kovinkaan laaja, sen murre on Suomen hajanaisimpia. Yhtä yhtenäistä eteläkarjalaista murretta ei ole olemassakaan
Murteiden hajanaisuus selittynee historialla: aluetta ovat koetelleet sodat, mistä syystä asutus on sirpaloitunut ja murteet kehittyneet omanlaisikseen.
Yhteisiäkin piirteitä silti löytyy. Sanoja esimerkiksi lyhennetään mielellään: ollaa koton eikä lähetä hitoilkaa. D-äännettä eivät eteläkarjalaiset suut juuri tunne: oltii sovas.
Lappeenrantalainen dramaturgi, kirjailija ja ohjaaja Helena Anttonen kuvailee Imatran pohjoispuolella kulkevan metsä-rajan.
— Simpeleen suunnalla sanotaan mehtä, ihte ja kahto. H on pohjoiskarjalaisvaikutusta. Messä, isse ja kasso -muotoja kuulee enää vähän, ne ovat jääneet rajan taakse.
Etelä-Karjalasta Pohjois-Karjalaan ulottuu myös mien ja sien piiri, jonka ulkopuolelle jää vain Lemi.
— Aivan tiiviisti vain Lappeenrannassa sanotaan miuta ja siuta.
Anttonen itse on alkujaan Simpeleeltä ja muistaa lapsuudestaan perin simpeleläisiä sanontoja.
— Juska auki! Se tarkoittaa uuninpeltiä. Ja sydän oikein muljahti, kun Eeva Kilven kirjassa puhuttiin lamehkasta, Anttonen sanoo ja tulkkaa lamehkan tarkoittavan naisen tyköistumatonta mekkoa.
Anttosen mielestä murre on kaiken kaikkiaan käynyt yleiskielen vaikutuksesta haaleammaksi, ja sanavarastokin on kaventunut. Esimerkiksi t-loppu on jäänyt vähälle käytölle: enää harvakseltaan kuulee muotoja sannoit, ottiit.
Sen sijaan mielenkiintoinen on nykyisin varsinkin onnitellessa kuultava konditionaali:
— Mie onnittelisin miun siskoo. Siinä on sellainen kainouden vivahde, pahoitellaan, että häiritään, Anttonen kuvaa.
— Siuta ja miuta sanovat vain sellaiset, jotka kuvittelevat puhuvansa murretta! imatralainen kirjailija ja kirjallisuuskriitikko Kaisa Neimala julistaa.
Hän ihmettelee monien harhakuvitelmaa, jonka mukaan imatralaiset käyttäisivät noita muotoja.
— Siuta ja miuta tulee Lappeenrannasta päin hiipien, se on nyt ennättänyt noin Joutsenoon saakka. Kun olin lapsi, Imatralla sanottiin minnuu ja sinnuu. Nyt sanotaan minuu ja sinuu.
Neimala on sitä mieltä, että aitoa, oikeaa, sekoittumatonta murretta ei ole olemassakaan.
— En osaa pitää niin sanottuna puhtaana murteena esimerkiksi vuoksenniskalaisten puhetta, eikä sen tarvitse sellaista ollakaan, Neimala pohtii.
Meä hoasteli yhö kantalemiläise keral, minkä nim ol Sinko Joana.
Lemi on aivan oma lukunsa murteiden joukossa. Lemi jää murrealueiden väliin eikä tahdo liittyä oikein mihinkään vierusmurteeseen.
— Jo sanasto on ihan erilaista kuin missään muualla. Meillä on puheessa oma nuotti, joka pitää vain tietää. Jos rytmittää puheen väärin, sanoille voi tulla ihan eri merkitys, kertoo Jaana Sinkko, aito lemiläinen sukujuuriltaankin.
Esimerkiksi toteamissa koattuva al o lämmä ja kottuva o kupis esiintyy lähes sama sana, mutta tarkoitus on eri. Ensimmäinen tarkoittaa, että rekipeitteen alla on lämmin, jälkimmäinen, että kahvia on kaadettu kuppiin.
Kaksoisvokaalien vääntäminenkin on oma taiteenlajinsa. Sanan ensimmäinen a-äänne taipuu o:ksi, ja kaksoisvokaalin ensimmäinen e muuttuu i:ksi sanan keskellä. Vokaaleja ei venytetä pitkiksi kuten savolaismurteissa, vaan ”hoastelloa puolhuolimattomast”.
— Jaana on Joana, Leena on Liena.
Kun suurin osa eteläkarjalaisista sanoo sie ja mie, lemiläinen kajauttaa seä ja meä. Siinä missä savitaipalelaiset mäneet ja tuloot, lemiläiset mänyy ja tuluu.
Vaikka moni lemiläinenkään ei enää täydellistä Lemin murretta puhu ja sanasto uusiutuu koko ajan, on murre silti Sinkon mukaan lemiläisille sydämen asia.
— Kyllä murteesta saa hyvin nopeasti riidan aikaiseksi!
Lähteinä käytetty haastateltujen ohella Veikko Ruoppilan teosta Etelä-Karjalan murreopas (1956) ja Kaisu Lahikaisen teosta Silviisii — eteläkarjalaisen murteen sanakirja (2004).
Maaria Drake