Liian vähän hoitajia ja kolkkoja tiloja

Vanhustenhoito. Joihinkin Eksoten hoivayksiköihin kasaantuu paljon ongelmia. THL:n kyselyssä 12 hoivakodissa oli henkilöstöä minimisuositusta vähemmän.

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju

Vanhusten ympärivuorokautinen hoito riutuu edelleen resurssipulassa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n viime vuonna tekemässä kyselyssä Eksoten käyttämistä yksiköistä 12:ssa oli kyselyviikolla liian vähän henkilökuntaa. Eksotessa suositusten alle jäi joka kolmas ja koko maassa joka viides hoivapaikka.

Yksikköjen itse antamien vastausten perusteella eniten erilaisia puutteita oli Eksoten omassa Parikkalan Kotirinteessä ja Vuokkolassa. Etelä-Saimaa kävi läpi kyselyn 22 kohtaa. Näistä Eksotelle löytyi parannettavaa 17:ssä.

-Huolestuneinakin on nämä tulokset pantu merkille. Ilman muuta pitää katsoa, mitä voi tehdä. Löytyisikö henkilöstön kanssa heti jotain, mihin voisi helposti puuttua, sanoo Eksoten hoivan palvelupäällikkö Hanna Rönkkönen.

-Mutta meillä on nyt nämä rahat, mitä on kunnista saatu. Niillä on pärjättävä.

Useaan muuhunkin Eksoten omaan yksikköön kasaantui korjattavaa. Yksityisistä palvelukodeista eniten parannettavia asioita oli Lappeenrannassa sijaitsevassa Coronarian Onnelantien palvelukodissa.

 

Korjautuuko hoivayksiköiden henkilöstömitoitus suositusten tasolle tänä vuonna, Eksoten terveys- ja vanhuspalvelujen johtaja Tuula Karhula ?

-Jännää, että kun Eksotella on keskimääräinen henkilöstömitoitus 0,6, niin käytännössä se toteutuu joskus noinkin alhaisena. Tulos kuulostaa huonommalta, mitä budjettia laadittaessa katsottiin. Mitoitus pysyy tänä vuonna samana kuin viime vuonnakin.

 

Riittääkö tänä vuonna paremmin sijaisia ja henkilökuntaa, asumispalvelupäällikkö Teija Malinen?

-Varmasti vaihtelua on edelleen. Vuoden alusta alkaneen uuden organisaation ansiosta entistä useampi pystyy keskittymään nimenomaan hoivaan. Lisäksi hoitajia pystytään sijoittamaan helpommin tarpeen mukaan sinne, missä tarve on suurin. Tämä on kuitenkin tasapainoilua budjetin ja henkilöstön saatavuuden kanssa.

 

Ruokailun yötauot ovat edelleen liian pitkiä, miksi Tuula Karhula?

-Toiminnan muutosta on joskus hankala saada jalkautettua käytäntöön. Työ jatkuu. Ravitsemus on nostettu Eksotella nyt kehitysasiaksi. Mutta ei meillä kuitenkaan niin huonosti ole, kuin helsinkiläisessä yksityisessä hoitokodissa, jossa tauko oli 17 tuntia. Tämä ei tietenkään ole puolustus.

 

Moni yksikkö koetaan epäkodikkaaksi. Miten uudehkosta Eksoten Ortamonpuistostakaan ei ole saatu kodikasta, Tuula Karhula?

-Kieltämättä Ortamonpuisto on iso ja sitä voi pitää laitosmaisena, mutta kodikkuus on myös makuasia. Pitkistä käytävistä ja isosta keskitetystä ruokalasta on sekin hyöty, että asukas saa liikuntaa.

 

Miksi ulkoilu on edelleen niin vaikea järjestää, Teija Malinen?

-Se tuntuu olevan pitkäaikainen ongelma, ei toivottavasti kuitenkaan ikuinen. Onkin toivottu, että omaiset veisivät ulos, kun käyvät vierailemassa. Vapaaehtois- ja opiskelijatyövoimasta on apua. Tähän on valjastettava kaikki ideat.

 

THL:n kyselyyn voi tutustua osoitteessa www.thl.fi/vanhuspalvelulainseuranta

Anne Kotiharju