Neljä kerrosta päälle ja pelaamaan

LAPPEENRANTA. Jalkapallo on Lappeenrannassa ulkoilmalaji talvellakin. Pakkanen ei pelaajia hätkäytä, mutta lumi voi olla este.

Kirjoittaja:
ANSSI SILVENNOINEN

Juuso Eteläpää vetää PEPO Lappeenrannan B-juniorien alkulämmittelyä kohmeisella Amiksen tekonurmikentällä. Joukkue tottelee kapteeniaan kuuliaisesti.

Samaan aikaan innokas koira treenaa valjakkoajoa kentän parkkipaikalla. Otus kiskoo autonrengasta sisäsyntyisellä vimmalla.

Juniorien jalat nousevat, kädet heiluvat, kroppa alkaa toimia. Lisää hölkkää.

Siperianhusky kurottaa kaulaansa ja ulvoo. PEPOn edustusjoukkueen valmentaja Jyrki Saarela kiroaa. Hän katoaa pukukoppiin.

-Missä ne talvipallot, kaikuu rahtikontin sisältä.

Husky on hiljaa ja tuijottaa jäänhehkuisilla silmillään.

 

Kentän lämpömittarissa välkkyy luku -14. Vihreällä veralla jumppaa kolme eri joukkuetta.

Pönöttäviä valmentajia piinaa viima. Pelaajat ovat jo karaistuneet.

-Ei pakkanen sinänsä ole paha, kun on kerrospukeutunut. Lumi on aika paha este. Tuo kenttä ei sitä hirveän hyvin sulata. Joskus siinä on ollut kymmenen senttiä lunta ja ollaan treenattu, Eteläpää, 16, kertoo neljän vaatekerroksen alta.

Eteläpää luonnehtii perjantain olosuhteita pikkujutuksi.

-Pahimmillaan pakkasta on ollut 30 astetta, kun olemme treenanneet täällä ulkona.

Liukkaus on yksi jalkapalloilijan pahimmista vihollisista myös Amiksella. Tilanteisiin pitää mennä varovasti ja järjellä.

-Siinä voi tapahtua loukkaantumisia, vaikka mitään suurempia ei ole käynytkään.

 

Suomen 20 suurimmasta kaupungista Lappeenranta on ainoa, jossa ei ole jalkapalloilun talviharjoitteluun soveltuvaa hallia. Lähin iso on Imatralla, jossa PEPOn B-junioritkin harjoittelevat toista talvea, nyt kerran viikossa. Amiksella treenivuoroja on viikossa kolme.

-Imatran hallissa saa nopeammin itsensä lämpimäksi kuin täällä. Ei tarvitse ottaa puolta tuntia verryttelyä alle. Totta kai alustakin on siellä parempi, Eteläpää toteaa.

Kuinka kauan sinulla kestää kulkea treeneihin Amikselle ja toisaalta Imatran halliin?

-Amikselle kestää kotoa vähän reilu viisi minuuttia. Imatralle pitää lähteä tunti ja viisitoista minuuttia aikaisemmin. Vähän kätevämpi tässä on kyllä käydä.

 

Mielipide kentällä on yksimielinen: Lappeenrannassa on edelleen tarve jalkapallon talviharjoittelun mahdollistavalle hallille.

-Täällä on niin paljon jalkapallon harrastajia. Silloin pystyisi treenaamaan koko talven kunnolla. Ei tulisi mitään treenien perumisia, jos lunta olisi kaksikymmentä senttiä, Eteläpää perustelee.

Anssi Silvennoinen