Tasokas orkesteri ei synny pakkoliitoksella

Lappeenranta. Jaakko Kuusisto pelkää, että Lappeenrannan kaupunginorkesterin ja Kymi Sinfoniettan yhdistäminen rampauttaisi kaksi orkesteria. Kuusisto johtaa tänään Lappeenrannassa.

Kirjoittaja:
Riina Nokso-Koivisto

Ajatus Lappeenrannan kaupunginorkesterin ja Kymi Sinfoniettan yhdistämisestä saa Jaakko Kuusiston pudistamaan epäillen päätään.

Lappeenrannan ja Kymenlaakson virkamiesjohdon ideoima orkesterien yhdistäminen tarkoittaisi pahimmillaan, että jopa kolmannes nykyisistä soittajista joutuisi lähtemään.

— Kuka päättää, mistä vähennetään ja millä perusteella? Pilkotaanko molemmat orkesterit ensin rampaan kuntoon ja laitetaan sitten jämät yhteen? Siinä tuhottaisiin kahden orkesterin yhteissoittokulttuuri.

Kuusiston mukaan yhteissoittokulttuurin merkitystä ei aina ymmärretä. Tasokas orkesteri ei synny siten, että kasa hyviä soittajia pistetään kimppaan.

Yhteissoittokulttuuri hioutuu vähitellen, kun soittajat treenaavat ja konsertoivat vuosikausia vieri vieressä, pyrkivät tekemään työnsä samalla tavalla ja muodostavat yhteisen näkemyksen siitä, mihin tähdätään.

— Siitä kaikesta muodostuu myös orkesterin oma identiteetti.

Kuusisto epäilee myös vahvasti, kuinka soittajien siirtyminen kolmen kaupungin välillä voisi toimia käytännössä ja olla taloudellisesti järkevää.

— Orkestereiden pysyvä yhdistäminen vaatisi ainakin valtavan pohjatyön ja pomminvarmat laskelmat siitä, että säästöjä myös syntyy.

Jaakko Kuusisto johtaa orkestereita, mutta hänellä on syvällistä kokemusta myös orkesterisoittajan työstä. Kuusisto toimi pitkään konserttimestarina Lahti Sinfoniettassa, jonka ohjelmistosuunnittelustakin hän kantoi paljon vastuuta.

Lahti Sinfoniettaa on kiitelty sen monipuolisesta ohjelmistosta. Abba-konsertit saivat suuren suosion. Syksyllä Lahti Sinfonietta tulkitsee Beatlesia yhdessä Rajattomat-lauluyhtyeen kanssa Kuusiston sovittamana. Viulusti ei selvästikään karsasta kevyttä musiikkia.

— Orkesterin sielu on toki sinfonisessa musiikissa, mutta sekä orkesterille että sitä ylläpitävälle kaupungille on eduksi, että ohjelmisto on mahdollisimman monipuolinen.

Pienen orkesterin budjetissa liikkumavara saattaa olla niin pieni, että kalliit viihdekonsertit ovat liian suuri taloudellinen riski.

Yksi uhka orkestereille ovatkin Kuusiston mukaan liian pienet käyttöbudjetit, jotka estävät niitä palvelemasta yleisöä parhaalla mahdollisella tavalla, vaikka palkka- ja vuokrakulut joka tapauksessa juoksevat.

— Hyvin toimivan orkesterin pyörittäminen ei ole paljon kalliimpaa kuin huonosti toimivan.

 

Nykyisin Jaakko Kuusisto istuu enää harvoin orkesteripultissa. Viulisti jätti vakipestin Lahti Sinfoniettassa keskittyäkseen omiin projekteihinsa, erityisesti säveltämiseen.

— Säveltäminen vie aikaa, istun paljon kirjoituspöydän ääressä.

Kuusisto säveltää muun muassa oopperaa, joka kuullaan Ilmajoen musiikkijuhlilla reilun vuoden kuluttua.

— Vaikka teen konsertteja paljon aiempaa vähemmän, toki silti soitan jatkuvasti.

Kevään aikana hän keikkailee muun muassa yhdessä veljensä Pekan ja lauluyhtye Rajattomien kanssa.

Jaakko Kuusisto johtaa

Lappeenrannan kaupunginorkesteria to 6.2. klo 19 Lappeenranta-salissa. Ohjelmassa Haydnin Sinfonia nro 83 La Poule, Kana, Prokofjevin Viulukonsertto nro 2 op.63 g ja Mendelssohnin Sinfonia nro 1. Solistina esiintyy viulisti Petteri Iivonen.

Riina Nokso-Koivisto