Turistiveroa selvitetään

Venäläismatkailu. Lappeenranta tunnustelee matkailuyrittäjien suopeutta. Jos idea saa kannatusta, tehdään aloite lainsäädännöksi.

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju

Lappeenrannan kaupunki virittelee jälleen selvittelyjä turistiverosta. Aiemmin keskustelu asiasta on kuivunut matkailuyritysten vastustukseen.

Turistivero on maksu, joka peritään yöpyjiltä esimerkiksi hotellilaskun yhteydessä. Turistivero tai majoituspalvelumaksu voisi tulla käyttöön Etelä-Karjalassa ja muilla vilkkailla kotimaisilla matkailualueilla.

Mikäli idea saa kannatusta, maakunta ja kaupungit voisivat yhdessä tehdä valtiovarainministeriölle aloitteen turistiveroa koskevan lainsäädännön valmistelutyön käynnistämisestä.

Nyt asiaa esitellään kaupunginhallituksen tulevaisuusjaostolle.

 

Turistivero on käytössä monessa Euroopan maassa, muun muassa Italiassa, Espanjassa, Ranskassa ja Saksassa. Turistivero on useimmiten yhdestä viiteen euroa henkilöltä hotelliyötä kohden. Maksun suuruus riippuu alueesta, hotellin tasosta tai hinnasta.

Esimerkiksi Italiassa vuoden 2011 alusta käyttöön otetun turistiveron avulla kunnat saivat oikeuden periä hotelliyöpymisistä erillistä veroa. Kunnilla on itse oikeus päättää, haluavatko periä veroa omalla alueellaan.

Etelä-Karjalan Kauppakamarin toimitusjohtaja Mika Peltonen sanoo, että matkailualan yritysten kanta ratkaisee Kauppakamarinkin mielipiteen asiaan. Imatran Kylpylän toimitusjohtaja Hannu Saarinen toteaa aiemmin vastustaneensa veroa, mutta toki kuuntelevansa uudet perusteet, jos sellaisia on.

 

Rajaliikenteen sekä venäläisten matkailijoiden määrän arvioitu kasvu antavat kaupungin kehitysjohtaja Markku Heinosen ja Wirma Lappeenrannan toimitusjohtajan Markus Lankisen mukaan perustetta asian selvittelyyn.

Lankisen mukaan turistiverolla olisi haettavissa uudenlaisia ratkaisuja matkailusta aiheutuvien kulujen kuten infrastruktuurin kunnossapitoon. Matkailijamäärien kasvu vaatii isoja investointeja muun muassa liikenneväylien kapasiteettiin ja uusien alueiden käyttöönottoon. Myös kansainvälisten lentoyhteyksien kehittämiseen tarvitaan uudenlaisia rahoitusratkaisuja.

Turistivero on useimmiten yhdestä viiteen euroa henkilöltä hotelliyötä kohden.

Anne Kotiharju