Kodin Ykkönen ei myynyt kuten toivottiin

Yt-neuvottelut. Lappeenrannan myymälä menee kiinni kahden vuoden sisällä. Venäläisten hiipunut matkailu on osunut myös Kodin Ykköseen. Yt-neuvottelut alkavat monissa muissakin Keskon yksiköissä.

Kirjoittaja:
HEIKKI SOPANEN

Kesko aikoo sulkea Kodin Ykkönen -tavaratalonsa kauppakeskus Family Centerissä Lappeenrannan Myllymäessä. Myllymäen Kodin Ykkösen lisäksi sulkeminen uhkaa kolmea muuta Kodin Ykköstä Helsingin Ruoholahdessa, Kuopion Kolmisopissa ja Tampereen Lielahdessa.

Sulkemisten taustalla on Anttila Oy:n kannattavuuden parantaminen.

 

Kesko kertoi sulkemisiin tähtäävien yt-neuvottelujen alkamisesta maanantaina. Tavaratalot on tarkoitus sulkea seuraavan kahden vuoden sisällä.

Anttilalla on Suomessa 12 Kodin Ykkönen- tavarataloa. Keskon aluejohtaja Timo Heikkilä kertoo, että suljettavia neljää tavarataloa valittaessa kriteereinä olivat ketjun kokonaiskannattavuuden kehittäminen ja talokohtainen tarkastelu, johon kuuluvat markkinaosuus, kilpailutilanne ja muut näkymät.

-Lappeenrannan Kodin Ykkönen ei ole saavuttanut sellaisia myyntilukuja, että olisi järkevää jatkaa siellä ketjun kannattavuuden kannalta. Venäläismatkailijoiden ostojen hiipuminen ruplan huonon kurssin vuoksi on osunut myös Myllymäen Kodin Ykköseen.

 

Anttilan Kodin Ykkönen aloitti kaupankäynnin Family Centerissä toukokuussa 2010, kun kauppakeskus avattiin. Sillä on liiketilaa kahdessa kerroksessa noin 6 800 neliömetriä. Avajaisten alla puhuttiin, että Lappeenrannan yksikkö työllistää yli 50 vakinaista työntekijää. Kodin Ykkönen on ollut Family Centerin selkeä ankkuriyritys.

Kysymykseen, kuinka varmaa on, että ilmoitetut neljä Kodin Ykköstä suljetaan, Heikkilä vastaa diplomaattisesti.

-Tämä on suunnitelma ja yt-neuvottelut on käynnistetty sen pohjalta. Katsotaan, miten ne menevät.

 

Yt-menettely käynnistetään myös Anttila Oy:n ja K-citymarket Oy:n keskusyksiköissä. K-citymarket-tavarataloja yt-neuvottelut eivät koske, vaan keskusyksiköiden ostotoimintaa, taloushallintoa, markkinointia ja hankintoja.

Keskolla on K-citymarketit Imatralla ja Lappeenrannassa ja Anttila-tavaratalo Lappeenrannan kauppakeskus Isossa-Kristiinassa, jossa on meneillään ensi vuonna valmistuva kauppakeskuksen laajennus.

 

Aluejohtaja Heikkilä kertoo, että Anttilan liiketilaneliöt Isossa-Kristiinassa pysyvät suunnilleen nykyisen suuruisina. Lisäksi Isoon-Kristiinaan muuttavat laajennuksen valmistuttua K-supermarket ja K-kenkä.

Kesko rakentaa parhaillaan noutotukkua Lappeenrannan Myllymäessä, ja ensi kuussa Imatralla käynnistyvät uuden K-raudan maanrakennustyöt. Kesko aikoo aloittaa myös Rakuunakorttelin rakentamisen Lappeenrannassa lähitulevaisuudessa.

Heikki Sopanen