Kotiseudun brändit ehtivät kesäkauppaan

Nimikkotuotteet. Imatran kaupunki julkisti maanantaina Imatra-aiheiset paidat ja rusina-askit. Hito hyvä lanseeraa uuden Lappeenrantaa syleilevän kesämalliston.

Kirjoittaja:
Minna Mäkinen, Jenni Hirvinen

Lappeenrantaa ylistävistä Hito hyvä -tuotteista on tulossa kuuma kesämallisto.

Arttu Muukkosen mielestä Lappeenranta on kuin New York tai Monaco.

— Meillä on edelleen hito hyvä kaupunki, mutta lisäksi se on myös suurkaupunki.

— On hienoa satamaa, on yliopistoa ja kansainvälisyyttä. Ne asiat tulevat näkymään kesämallistossa.

 

Hito hyvän Muukkonen ja Samu Koskinen tekivät viime kesänä vedystä ja willimiehestä puseroita, ruokalappuja, tiskirättejä ja stringejä.

Uuteen suurkaupunki-tuoteperheeseen kuuluu ainakin t-paitoja ja kangaskasseja.

— Lasten tuotteita on toivottu paljon, ja saattaa olla, että niitäkin on tulossa, kertoo Muukkonen.

 

Mallisto on loppusilausta vaille valmis. Luvassa on myös yllätystuote, jota Muukkonen ei vielä paljasta.

Mie love Lappeenranta -paidat pysyvät mukana varmasti.

— Luultavasti jatkossakin tehdään niin, että perusmallisto säilyy ja sen rinnalla on vuosittain vaihtuva teema.

Tuotteet julkistetaan The Big J’s Barissa Wilhunkulmassa kesäkuun kahdeksantena päivänä.

Suunnitteilla on viime vuoden tapaan myös suvitapahtumia. Muukkoselle jäi viime kesästä hiton hyvä fiilis.

— Startti onnistui, koska tuotteille oli tilausta ja saimme yleisön tuen. Kun kysyntää on, on meidän velvollisuus tarjota uusia tuotteita.

 

Myös Imatran kaupunki on ideoinut uusia Imatraa hehkuttavia myyntituotteita kesän markkinoille. Uudet Imatra-tuotteet julkistettiin maanantaina.

Imatra-aiheisin sloganein on varustettu paitsi t-paitoja ja rintamerkkejä, myös rusina-askeja.

Kaupungin ja mainostoimisto Dominuksen ideariihessä kaupungin mainossloganiksi kehkeytyi I love Imatra — miul on oikeus miu omii tunteisii.

Rusina-askin kyljessä lukee, että Imatra vie rusinat pullasta.

 

Mainospaitoja on tehty alkuvaiheessa pari sataa. Rusinoita on tikistetty tuhat askia.

— Teemme lisää, jos on kysyntää, kertoo kehittämiskoordinaattori Heikki Laine Imatran kaupungilta.

Imatra-paitoja ja rusina-askeja myyvät matkailutoimisto ja kaupungintalon asiakaspalvelu. Rintamerkin saa ilmaiseksi.

 

Lappeenrannan Hito hyvä -tuotteita myydään tänäkin kesänä Pusupuiston kioskissa.

Maailman pienimmästä vaatekaupasta saa muitakin Lappeenranta-aiheisia tuotteita, kuten taiteilija Heli Pukin suunnittelemia Willimiehen perhe -paitoja sekä paitoja Lappeenrannan metrokartasta ja eri kaupunginosista.

— Paitoja voidaan teettää mistä kaupunginosasta tahansa, kertoo yrittäjä Juha Härkönen.

Minna Mäkinen, Jenni Hirvinen