Lappeenrannan kaupunki on lopettanut seitsemän uimarannan kunnossapidon.
Rahapulan takia kunnossapito on päättynyt Kivisalmessa, Korkkitehtaanrannassa, Kuusimäessä, Parkinmäessä, Tyysterniemessä, Rutolassa ja Valkamanrannassa.
-Käytännössä se tarkoittaa sitä, että kaupunki ei vastaa enää esimerkiksi siivouksesta, jätehuollosta eikä myöskään wc-huollosta, sanoo liikuntatoimen kunnossapitopäällikkö Juha Rojo.
Liikuntatoimi on esittänyt tekniselle toiveen, että uimarannoilla olevat wc-kopit voisi purkaa pois.
-Jos niitä ei pureta ja jos joku käy tarpeillaan, loppukesästä ne on sitten pakko tyhjentää.
Liikuntatoimen mukaan liikuntatoimi vastaa tänä kesänä kunnossapidosta ja Lappeenrannan seudun ympäristötoimi valvoo vedenlaatua sosiaali- ja terveysministeriön asetuksien mukaisesti Mattilassa, Myllysaaressa, Sammonlahdessa, Voisalmessa, Murheistenrannassa, Ahvenlammella, Sappulassa ja Lohkon uimarannalla.
-Lappeenrantaan jää vielä hyvä määrä sellaisia uimarantoja, joita pidetään kunnossa, Rojo sanoo.
Lappeenrannassa on lisäksi kylärantoja, jotka on tarkoitettu kyläyhteisöjen omaan käyttöön. Näitä ovat Haapajärvi, Hytti, Hinkanranta, Kasukkala, Korkea-aho, Marttila-Ruokola, Metsä-Kansola, Moisio, Rapattila, Simola, Räihä ja Vainikkala.
Näissä kohteissa vedenlaatua tarkkaillaan tarpeen mukaan.
Heikki Sairanen