SK: Tero Sipilä suojelisi norppaa myös heinäkuussa

Saimaannorppa. Maakuntajohtaja Matti Viialainen pitää Sipilän esitystä laajentaa verkkokalastuskieltoa ylimitoitettuna ja dramaattisena.

Kirjoittaja:
Ilpo Leskinen

Norppatutkija, Metsähallituksen ylitarkastaja Tero Sipilä haluaa laajentaa Saimaan verkkokalastuskieltoa heinäkuulle. Asiasta kertoo Suomen Kuvalehti.

Heinäkuusta on tullut kuuteille vaarallisin kuukausi, kun norpan pesimäalueilla on verkkokalastuskielto huhtikuun puolivälistä kesäkuun loppuun. Vuosina 2010-2013 yksitoista poikasta menehtyi heinäkuussa.

-Verkoton heinäkuu pitäisi saada seuraavaan norppa-asetukseen, Sipilä sanoo.

 

Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Matti Viialainen on täysin vastakkaista mieltä. Hän pitää lisärauhoitusesitystä dramaattisena ja täysin ylimitoitettuna toimena, johon ei missään nimessä pidä mennä.

Hän muistuttaa norppakannan jo kasvaneen eivätkä yksittäiset verkkokuolemat heinäkuussa muuta kehitystä.

-Mökkiläiset ja ammattikalastajat ovat tehneet osansa saimaannorpan hyväksi. Jokainen ymmärtää, että muikkua ei voi pyytää katiskalla. Esitys lopettaisi muikun pyytämisen heinäkuussa, Viialainen sanoo.

 

Maa- ja metsätalousministeriön kalastusneuvos Eija Kirjavainen ottaa asiaan kantaa vasta, kun on perehtynyt tutkimustuloksiin. Hänestä on vielä ennenaikaista sanoa, tarvitseeko norppa lisärauhoitusta.

-Pitää tarkkaan keskustella, mitä vaikutuksia heinäkuun verkkorauhoituksella olisi.

Saimaannorppakannan arvioidaan talvisten apukinospesien ansiosta säilyvän tänä vuonna ennallaan, noin 310 yksikössä. Saimaalle syntyi 58 kuuttia, lähes kaikki apukinospesiin.

Sipilän mukaan verkkokalastus on edelleen kuuttien suurin uhka, ja lähes kaikki kuolleet kuutit ovat olleet mökkiläisten verkoissa.

Ilpo Leskinen