Valtuusto siunaili velkaa

Lappeenranta. Teatterin hinnan nousu sai perussuomalaiset kapuamaan pönttöön. Kaupunginjohtaja Jarva varoitti taas järkyttävän kovasta investointitahdista.

Kirjoittaja:
TIMO LAITAKARI

Lappeenrannan valtuustosalissa kuultiin maanantaina paljon huolestunutta puhetta kaupungin taloustilanteesta.

Huolenaiheista suurin tuntui olevan velkaantuminen. Valtuusto käsitteli ja hyväksyi maanantaina viime vuoden tilinpäätöksen.

Kaikkiaan puheiden yleissävy oli silti maltillisehko: puolueiden ryhmäpuheenvuoroissa pääosin nähtiin, että ongelmista selvitään, kunhan viime vuonna sovitusta talousohjelmasta pidetään kiinni.

Ainoan selvän poikkeuksen teki perussuomalaisten Ilpo Heltimoinen. Hän piti viime vuonna sovittua talousohjelmaa puutteellisena, koska siinä ei tehty riittävän isoja rakenteellisia muutoksia.

Hän myös ihmetteli investointien painotusta: ”Velkarahalla kaupungin parhaalle paikalle” rakennettavan kaupunginteatterin sijaan olisi pitänyt kunnostaa homekouluja.

 

Kaupunginjohtaja Kimmo Jarvakin kuvaili kaupungin taloutta haastavaksi. Hän oli toiveikas sen suhteen, että kohti parempaan mennään. Se vaatii menojen pitämistä kurissa. Keskeinen ongelma on Jarvan mukaan ”järkyttävän korkea” investointitaso, jota talous ei kestä.

Kaupungin strategia- ja rahoitusjohtaja Olli Naukkarista kansalaiskeskustelu kaupungin taloudesta tuntuu vähän ärsyttävän. Hän halusi muistuttaa muun muassa siitä, että kaupungin taloudellinen tulos oli viime vuonna historiallisen hyvä. Käyttömenot ovat pysyneet sovitussa, ja tulorahoitustakin riitti investointeihin enemmän kuin koskaan.

 

Valtuusto pääsi lopuksi myös purkamaan paineita kaupunginteatterin rakennushankkeesta. Sen kustannusarvio on pettänyt ainakin parilla miljoonalla eurolla.

Kaupunginhallitus linjasi viikko sitten, ettei ylityksiä sallita, ja valtuustossa linja sai kannatusta.

Etenkin perussuomalaiset käyttivät tilaisuutta hyväkseen. Kimmo Heinonen (ps.) kyseli, tehtiinkö teatterikiinteistöstä yhtiö siksi, että sinne voitaisiin holtittomasti ottaa lisälainaa lisälainan päälle.

Pekka Peräkylä (ps.) kertoi, ettei panisi pahakseen, vaikka rakennus jäisi keskeneräisenä kauppakeskuksen yhteyteen. Juha Turkia (ps.) neuvoi, että koko hanke olisi pitänyt suunnitella viimeistä esiriipun paikkaa myöten valmiiksi ennen urakkatarjousten pyytämistä.

Olli Saarela (sd.) jakoi ihmetyksen kustannusten noususta. Hän arveli, ettei rakentamista kannata silti keskeyttää, ja kehotti keskittymään siihen, että annetuilla rahoilla saadaan rakennus, joka täyttää tehtävänsä ja tuottaa lappeenrantalaisille iloa.

Juha Härkönen (myö) kehotti etsimään yhteistyötä uutta teatteritaloa tarvitsevan Imatran kanssa. Matti Mölsä (kd.) uskoi uuden teatterin tulevaisuudessa osoittautuvan hyväksi investoinniksi.

Kaupungin taloudellinen tulos oli viime vuonna historiallisen hyvä.

Timo Laitakari