Kuvat Otto Ponto
Ei verhoja. Ei tauluja. Matti Sunisen pitää sanoa se ääneen ennen kuin vieras huomaa. Niin turhia verhot, taulut ja roikkuvat valaisimet tässä talossa olisivat.
Huomio kiinnittyy seinien ulkopuolelle, kolmessa suunnassa avautuvaan järvenselkään. Sisälläkin tuntuu kuin olisi ulkona osana yli pyyhkivää maisemaa. Edessä on Kyläniemi, oikealla Ilkonsaaret ja Joutsenon tehtaan piippu.
— Ensimmäinen vuosi meni maisemaa ihmetellessä, mutta kaikkeen tottuu.
Kirsi Paavilainen ei muista tarkasti ensimmäistä käyntiään Suuressa Jänkäsalossa miehensä tonttikauppojen jälkeen. Matti Suninen sen sijaan muistaa.
— Ensin tulivat nuhtelut, että mitä menit ostamaan. Sitten käveltiin tänne mantereelta heikkojen jäiden aikaan ja mentiin vielä väärään niemeen.
Se oli vuosituhannen vaihteessa ennen saaren lossiyhteyttä.
Nyt silloisista nuhteluista ei ole tietoakaan, sillä Paavilaisen sielu lepää kotimaisemassa.
— Silloin tietää asuvansa saaressa, kun pitäisi lähteä johonkin, on kauhea myrsky, eikä lossi kulje.
Se on hyvin harvinaista, mutta myrskyihin ja sähkökatkoksiin on syytä varautua. Siksi talossa on huussi, maakellari ja aggregaatti, ja pakastimessa riittää ruokaa.
Oma rauha on omakotiasujien lempisanapari. Suniselle ja Paavilaiselle se tarkoittaa tavanomaista enemmän. Kun saaren lossirantaankin on kymmenisen kilometriä pikkuteitä, pihapiiriin ei eksy juuri kukaan.
— Kerroitko kavereista, jotka rantautuivat? Paavilainen kysyy.
— Kenestä niistä?
Sillä kertaa kyse oli selällä itsensä uuvuksiin uineista hirvistä. Jokusen kerran eksynyt veneilijä on tullut kysymään sijaintiaan.
Sovittuja vieraita käy harvoin, eikä isäntäväki lähde hakemaan sosiaalista elämää. Lossirannan itsepalvelukioski ja -kirjasto ja onkikisat jäävät väliin, ja kaupunkiriennoille he pudistelevat päätään. Viikonlopun ruokaostokset pariskunta tekee torstaisin välttääkseen ruuhkat.
Matti Suninen työskenteli perheensä kultasepänliikkeessä parikymmentä vuotta tiskin takana ja toimitusjohtajana. Vuosituhannen vaihteessa hän perusti alan tukkuliikkeen, tekee töitä nyt puolisonsa kanssa kotoa käsin eikä kaipaa entiseen.
— Täällä ei ole pukukoodia, töihin voi mennä reinoissa.
Sesongit osuvat sopivasti rospuuttoaikoihin. Sateella voi tehdä töitä enemmän ja paisteella vähemmän.
Ennen Jänkäsaloa Suninen asui Taipalsaaren toisella rannalla Nukkumalahdessa. Siihen aikaan tuli hommattua kesämökkikin. Sitä mökkiä Suninen voi nyt osoittaa sormella kotoaan.Jänkäsalosta on tontteja myynnissä harvoin. Alueen mökkiläisenä Suninen tiesi olla valppaana tilaisuuden tullen.
— Elämäntilanteet muuttuivat, ja tuli mahdollisuus ostaa tontti ja rakentaa talo.
Rakentaminen oli omanlaisensa projekti. Ensiksi piti tehdä portaat rannasta kallion laelle, jotta lautalla Joutsenosta ajetut materiaalit saatiin tontille. Työmiehet tulivat veneellä saareen, jossa heillä oli auto. Kelirikot pysäyttivät työmaan.
Suninen ja Paavilainen asuivat viikonloput Varisluodon mökillä. Kun taloon valmistui leivinuuni, he laittoivat siinä ruokaa ja vetivät antimet pulkalla mökille.
Talo on arkkitehti Heikki Käpin suunnittelema. Isäntä kiittää arkkitehdin näkemystä avarasta tilasta ja korkeista ikkunoista.
Talossa on monta perinteikästä ratkaisua. On rintamamiestalomainen alakerta maan alla, puukattila yläkertaan lämpöä hohkaavine hormeineen ja kellarin halkoluukku.
Millaista arki erakoitumiselle altistavassa ympäristössä sitten on? Sitä tavallista, ollaan, tehdään kotitöitä, lenkitetään koiria ja nautitaan ympäröivästä luonnosta.
— Samanlaista elämistä se on täällä kuin Nukkumalahdessa. Välimatka vain on pitempi, Suninen vertaa mantereeseen.
Kesällä Paavilainen ui ja kävelee paljon. Talvella ilahduttaa jäiden tulo, kun jäällä kävelylenkkeihin saa vaihtelua.
Suninen työstää puuta isossa autotallissa. Nyt muotoutuvat uudet lauteet. Pihasauna on kesäisin päivittäisessä käytössä, ja sen avotakassa pidetään tulta elo—syyskuun hämärinä iltoina.
— Meillä vain Matti ja koirat syövät makkaraa, perheen kasvissyöjä huomauttaa.
Suninen ja Paavilainen eivät metsästä eivätkä kalasta, vaikka kyse on Jänkäsalossa tärkeistä asioista.
Yksi hyödyllisistä harrastuksista on polttopuiden teko. Halkoja menee vuodessa muutama kymmenen kuutiota. Puut tulevat omasta metsästä ja rannasta ajopuita keräämällä. Puun edullisuuden vuoksi tontilla ei ole tuuli- tai aurinkovoimalaa. Ainakaan suoranaisesti.
— Talon alla oleva kallio varastoi lämpöä järvestä. Täällä syksyt ovat lauhoja, ja lumi tulee myöhään.
Jänkäsalo oli viime vuosisadan alkupuolella runsasväkinen ja eloisa saari. Perheitä riitti, koulussa käytiin ja asioimaan mentiin laivalla, soutamalla tai jäätietä.
Nyt vakituisia asukkaita on vain kourallinen, vaikka lossikin on. Kun Suninen ja Paavilainen muuttivat taloonsa, sekin oli loma-asunto, koska kaavan mukaan niin kuului olla. Vuoden päästä käyttötarkoituksen muutos teki asukkaista virallisesti ympärivuotisia.
— Kahdeksan vuotta sitten se onnistui, Suninen sanoo.
Sen jälkeen moni muu on epäonnistunut yrityksessään. Lupia saarikoteihin myönnetään nihkeästi, sillä valtio haluaa tiivistää asutusta, ja kunnat pelkäävät sairaankuljetuksen ja koulukyytien kustannuksia.
Kiinteistön käyttötarkoituksen voi muuttaa kunta, ja ely-keskuksella on päätökseen valitusoikeus. Paikoin kunnat ja ely-keskukset valittavat toistensa päätöksistä.
Sunisen mielestä vakituisen asumisen salliminen ei olisi keneltäkään pois. Talvipäivät lossilla ovat hyvin hiljaisia.
Aurinkoisena hellepäivänä purjeveneet lipuvat ohi äänettömästi, ja kyy lekottelee makuuhuoneen ikkunan alla Salpalinjan konekivääripesäkkeessä. Toisina päivinä myrskyää sitäkin enemmän.
— Ilmastonmuutos on ihan todellista. Alkuun ei ollut sellaisia myrskyjä kuin nyt, Matti Suninen sanoo.
Ja ne myrskyt todella vaikuttavat arkeen.
— Kun on myrskyjä vähän väliä, ei ole paljon kesäkukkia viitsinyt laittaa, Paavilainen sanoo.
Ja hetken päästä:
— Ikkunat pitäisi pestä, mutten ole pessyt, koska myrskyn jälkeen ne ovat samanlaiset.
MISSÄ?
Suuri Jänkäsalo -nimisessä Saimaan saaressa Taipalsaarella.
MIKÄ?
Vuonna 2006 valmistunut
270 neliön talo piharakennuksineen 9 000 neliön rantatontilla.
KUKA?
Matti Suninen ja Kirsi Paavilainen sekä kaksi koiraa.
MIKSI?
”Täällä on omaa rauhaa ja näkee vuodenajat.”
Etti Kantola