Ikano etsii nyt vimmalla vuokralaisia

Lappeenranta. Maajohtaja luottaa kauppakeskuksen täyttymiseen, mutta taloudellinen kehitys lisää varovaisuutta.

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju

Ikano paiskii töitä Mustolaan suunnitellun kauppakeskuksen täyttämiseksi. Maajohtaja Tuire Nyberg uskoo vahvasti, että talouden alavireestä huolimatta Ikano päättää vuoden loppuun mennessä rakentaa Kuutostien varteen.

Vuokrausurakka on aikamoinen. Ikean viereen tulevaan kauppakeskukseen pitäisi saada noin 85 eri liikettä, myös päivittäistavarakauppa.

-Vuokralaisneuvottelut alkoivat jo viime vuoden vaihteessa. Sittemmin olemme palkanneet vuokrauksesta vastaavan henkilön. Sekin kertoo siitä, että olemme ihan tosissamme tässä hankkeessa mukana.

Nyberg ei paljasta, paljonko alustavia vuokrasopimuksia tarvitaan investointipäätöksen tekemiseen.

-Mutta sen voin sanoa, että niin paikallisten kauppiaiden kuin kotimaisten ja ulkomaisten ketjujen sekä toimijoiden kiinnostus on ollut ihan runsastakin.

 

Talouden alamäki, Ukrainan kriisi ja kaupan murros lisäävät varovaisuutta.

-Yleinen taloudellinen tilanne on yksi päätöksentekoon vaikuttavista tekijöistä. Totta, että taloudellinen tilanne näkyy nyt vähittäiskaupan myynnissä.

Kuopiossa kaksi vuotta sitten avattu Ikano porskuttaa Nybergin mukaan kuitenkin vastavirtaan. Myynti ja kävijämäärä ovat kasvaneet tänä vuonna.

-Toki keskus on nuori ja saa koko ajan uusia käyttäjäryhmiä.

Nyberg korostaa, että investointipäätös tehdään pitkällä tähtäimellä.

-Suurempi taloudellinen muutos painaa. Eivät tämmöiset hetkeen sidotut taloudelliset heilahtelut.

Nybergin mukaan myös vuokralaiset katsovat pidemmälle tulevaisuuteen, ei vain huomisen näkymiin.

-Ja rakentamiskustannusten kannalta tämä olisi meille hyvin otollista aikaa.

 

Lappeenrannan keskustaan valmistuu runsaasti uutta liiketilaa muun muassa Isoon-Kristiinaan. Se ei ole Nybergin mukaan heikentänyt Ikanon liiketilojen kysyntää.

-Meillä on niin vahva tuote Ikean myötä. Päinvastoin uskon, että keskustan ja Ikanon välille ei synny ristiriitaa, vaan näistä molemmista hyötyy koko Lappeenrannan talousalue.

Ikano markkinoi liiketilojaan Venäjän rajan läheisyyteen vedoten.

-Mutta missään vaiheessa suunnitelmat eivät ole perustuneet pelkästään venäläisten ostovoimaan. Venäläisiin liittyvät laskelmat on tehty hyvin varovaisesti. Päärungon asiakkaista muodostavat paikalliset ja kaakkoissuomalaiset.

Venäläisten turistien väheneminen ei huolestuta.

-Turistivirrat kasvavat pitkällä tähtäimellä. Ei päätöksiä voi tehdä tuijottamalla vain tämän päivän lukuja. Meidän pitää katsoa historiaa ja meillä pitää olla näkemys tulevaisuudesta.

 

Investointipäätös vuonna 2014

Rakentaminen voisi alkaa ensi keväänä.

Ikea ja Ikano tekevät jo valmistavia töitä tontilla.

Ikanoon tulisi 85 kauppaa.

Pinta-ala yhdessä Ikean kanssa 63 000 neliötä.

Tavoitteena 4,5 miljoonaa asiakasta vuodessa.

Anne Kotiharju