Pakotteet lisäävät kalan myyntiä

Pakotteet. Venäläisasiakkaat ostavat kalaa kerralla enemmän. Suomen tiskeiltä lohi ei lopu.

Kirjoittaja:
Jonna Mielonen-Jumisko

Venäjän valtion asettamat vientirajoitukset ovat lisänneet kalan myyntiä Etelä-Karjalassa. Savu-Karin kalanmyynti on kasvanut viikon aikana kolmanneksen. Myös Lappeenrannan Prismassa kalaa on tällä viikolla myyty normaalia enemmän.

Imatran marketeissa vientirajoitukset eivät ole vielä kalatuotteiden myyntiä nostaneet.

-Veikkaan, että vientirajoitukset iskevät päälle lähiaikoina ja kalan menekki kasvaa, Imatran Citymarketin kauppias Esa Eskelinen ennustaa.

Vientirajoitukset eivät ole lisänneet asiakkaiden määrää. Sen sijaan asiakkaat ostavat enemmän.

-Yksittäinen asiakas saattaa tehdä ostoksia parilla sadalla eurolla kerrallaan, kun aikaisemmin ostoksilla käytettiin satanen, Savu-Karin toimitusjohtaja Valeria Hirvonen sanoo.

Venäläiset asiakkaat ostavat kalaa paitsi omiin, myös ystävien ja sukulaisten tarpeisiin.

-Kun kaveri saa tietää, että joku on lähdössä Suomeen ostoksille, he tilaavat häneltä ruokaa, myös kalaa, Hirvonen sanoo.

Lappeenrannan Prisman päivittäistavaraosaston päällikkö Merja Haimila uskoo, että suurin osa asiakkaista ostaa kalaa itselleen.

-Kala on herkkä tuote, sitä on vaikeaa säilöä. Jotkut sitä varmaan myyvät eteenpäinkin.

Kalan lisäksi vientirajoitteet ovat lisänneet myös muiden tuotteiden kysyntää. Venäläiset asiakkaat ovat ostaneet erityisesti maitotuotteita.

-Niitä ei Venäjällä ole myynnissä nimeksikään, Eskelinen arvioi.

 

Kasvanut kalan menekki ei johda tiskien tyhjyyteen Suomen puolella. Kasvaneeseen myyntiin reagoidaan, ja myytävää tavaraa tilataan enemmän, Haimila vakuuttaa.

Tarjontaa riittää erityisesti nyt, kun Venäjän markkinat ovat suljetut.

-Norjassa kalaa laitetaan pakkaseen, kun sitä ei saada myytyä Venäjälle, Hirvonen sanoo.

Venäjän markkinoiden sulkeutuminen laskenee hiljalleen myös kalan hintaa.

-Tietysti hintaan vaikuttavat monet muutkin seikat, Imatran Prisman päivittäistavaraosaston päällikkö Petri Hämäläinen muistuttaa.

Suuri osa Lappeenrannan ja Imatran kauppojen kalasta myydään venäläisille asiakkaille. Hirvonen arvioi venäläisten muodostavan noin 70 prosenttia asiakkaista.

Marketeissa venäläisten asiakkaiden osuuden arvellaan olevan pienempi.

-Venäläiset ostavat kalaa paljon, mutta tarkkaa määrää on mahdotonta arvioida, Hämäläinen sanoo.

Jonna Mielonen-Jumisko