Wirmaa ei tule ikävä

Anne Kokkonen

Kirjoittaja:
SAVITAIPALELAISET ovat olleet tyytyväisiä irtautumiseen Lappeenrannan seudun elinkeinoyhtiö Wirmasta. Vaikka oman elinkeinoasiamiehen palkkaaminen tulee kalliimmaksi, rahalle on päättäjien mukaan saatu vastinetta.

— Homma on ihan eri planeetalta kuin ennen. Valitettavasti nyt huomataan, mitä paitsi on jääty, kunnanhallituksen puheenjohtaja Jukka Vuorinen (kesk.) toteaa.

Kesäkuussa aloittanut elinkeinoasiamies tapaa savitaipalelaisyrityksiä järjestelmällisesti keskimäärin kahden yrityksen viikkovauhtia. Kiireelliset tapaukset pääsevät listan kärkeen.

Vuorisen mukaan kukaan ei aiemmin ehtinyt kertomaan, mitä kaikkea Savitaipaleella on tarjottavana. Elinkeinoasiamies hoitaa nyt kunnan markkinointia suunnitelmallisesti.

Elinkeinoasiamiehen apuna toimii yrittäjistä, poliitikoista ja virkamiehistä koostuva vapaamuotoinen tukiryhmä. Tarkoituksena on saada konkreettisia asioita etenemään mahdollisimman joustavasti.

— Jos jotain aiotaan tehdä Savitaipaleella, se on tehtävä nyt, Vuorinen tähdentää.

Anne Kokkonen