Komea ylöspano ei aina krumeluureja tarvitse.
Luumäellä sunnuntaina esitetty Käräjänäytelmä oli melkoista silmäkarkkia. Siitä huolimatta, että sen lavasteena oli lähinnä pihalle kannettu tuomarinpöytä.
Autenttinen ympäristö ja liki autenttinen puvustus korvasivat lavastuksen maltillisuuden moninkertaisesti. Myös näyttelijöiden kautta avautuva perspektiivi pisti mielikuvituksen liikkeelle: nämä asiat ovat tapahtuneet tällä paikalla ihan oikeasti.
Paikallishistoria voi olla mielenkiintoista, kunhan keksii keinot sen esittämiseksi.
Päähenkilö, Pehr Evind Svinhufvud saapui Luumäen vanhan käräjätalon pihaan hevosen vetämillä kärryillä. Ihan niin ei oikeassa elämässä tapahtunut. Alunperin hänet tuotiin käräjätalolle reellä, mutta tämäntalvinen lumitilanne ei vielä ole niille otollinen.
Viimein käräjätalolle saapuivat myös venäläiset vangitsijat, autonäänen kyydittäminä. Viekää minne viette, mutta laitonta se on! jyrisi isoisäänsä esittävä Heikki Svinhufvud heille täysin uskottavasti.
— Toki Ukko-Pekka tiesi että seurauksia tulee, kun hän kieltäytyi tottelemasta venäläisten määräyksiä. Mutta siinä vaiheessa ei ollut vaihtoehtoja. Seuraukset vain olivat suuremmat kuin hän arvasikaan: kun häntä kyydittiin Uralin yli kohti Siperiaa, Ukko-Pekka tajusi että nyt taitaa olla tosi kyseessä, hän kertoo.
20-minuuttinen mininäytelmä esitti pienen pätkän Svinhufvudin henkilöhistoriaa ja koko Suomen historiaa. Kertojan avulla tapahtumat avautuivat heillekin, jotka eivät tunteneet niitä ennalta.
Harrastajavoimin tehty näytelmä veti tienvarren täydeltä katsojia. Sitä olisi voinut seurata pidempäänkin. Erään katsojan sanoin: eipä ole ennen tullut oltuakaan kesäteatterissa talvella. | Piia Kaskinen
Hyvää: Oman historian muistelu.
Huonoa: Repliikkejä oli vain muutamalla näyttelijällä.
Erityistä: Hienosti käyttäytyvä hevonen kärryjä vetämässä.
Piia Kaskinen