Hoivasta lähtee 57 paikkaa ja työntekijää

Anne Kotiharju

Kirjoittaja:
Vanhusten hoivapaikat vähenevät edelleen rivakasti Eksoten alueella. Ensi vuonna sulkeutuu 57 laitospaikkaa. Samalla hoivasta vähenee 57 työpaikkaa eli viisi prosenttia nykyisistä 1128:sta työpaikasta.

Eksoten suunnitelman mukaan Joutsenon vuodeosastosta luovutaan kokonaan toukokuun alkuun mennessä. Osastolla on nyt 36 paikkaa ja neljä ylipaikkaa. Muiltakin terveysasemien vuodeosastoilta karsitaan paikkoja.

Hoivajohtaja Taina Jaako toteaa, että iso paikkavähennys on jo takana. Pelkästään Taipalsaaren sairaalan osastojen sulkeminen vei satakunta paikkaa. Viimeinen sairaalaosasto meni kiinni viime kesänä. Sairaala sulkeutui kaksi vuotta etuajassa.

 

Eksoten alun perin laatima vuodeosastojen sulkusuunnitelma ei toteudu sellaisenaan.

Paikkojen vähennystarvetta ja -mahdollisuutta arvioidaan sen mukaan, miten hyvin kevyempi hoitopaletti toimii. Palettiin kuuluu tehostettu palveluasuminen, kotihoito, tehostettu kotisairaanhoito sekä  tehostettu koti- ja laitoskuntoutus.

Parhaillaan selvitetään, paljonko vuodeosastoille voisi jäädä lyhytaikaispaikkoja.

Kun kotona pärjätään jatkossa pidempään, ympärivuorokautiseen hoitoon tullaan nykyistä huonokuntoisempina. Jaakon mukaan tavoitteena on, että nykyisen neljän vuoden sijaan tehostetussa palveluasumisessa asuttaisiin elämän viimeiset kaksi vuotta.

-Tämä auttaa rakennemuutoksen toteutuksessa.

Jaakko kertoo, että tehostetun kotisairaanhoidon avulla on jo pystytty lyhentämään keskussairaalan hoitoa monilla vuorokausilla.  Taipalsaaren sairaalan osastojen sulkeminen vei jo satakunta paikkaa.

Taina Jaako

Vuodepaikat vähenevät 2015

Joutsenon terveysaseman vuodeosasto sulkeutuu toukokuun loppuun mennessä, 36 (+4) paikkaa Savitaipaleen terveysaseman vuodeosastolta vähenee vuodenvaihteessa 6 (+2) paikkaa Lemin Palolakoti, 3 paikkaa Ruokolahden tervesyaseman vuodeosasto, 5 paikkaa, ja palvelukeskus, 2 paikkaa Parikkalan sairaala, 5 paikkaa

Lähde: Taina Jaako

Anne Kotiharju