Anne Kokkonen
Sota on lyönyt leimansa Savitaipaleen kirkonmäkeen. Vuonna 1918 kirkko paloi taistelujen tuoksinassa, talvi- sekä jatkosotien jäljet puolestaan näkyvät sankarihautoina kirkkotarhassa.
Tiistaina kirkon seinään kiinnitettiin muisto vähemmän tunnetusta historian jaksosta. Talvisodan aikana Savitaipale toimi kolme kuukautta Viipurin hiippakunnan keskuksena.
Pieni kirkonkylä oli hetken suuren Viipurin perillinen. Myös lääninhallitus ja hovioikeus pitivät samaan aikaan majaa Savitaipaleella.
Savitaipaleen valikoituminen tuomiokapitulin evakkopaikaksi oli sattumien summaa. Asiaan vaikutti muun muassa tuomiokapitulin asessorin Lauri Helteen yhteys paikkakuntaan. Viipurin maaseurakunnan kirkkoherra hoiti jo sodan alussa seurakuntansa asioita anoppilassaan Savitaipaleella.
Piispan seurue lähti evakkoon joulukuun ensimmäisenä päivänä. Vuorokautta myöhemmin he asettuivat Savitaipaleelle, jossa tuomiokapitulin istunnot jatkuivat helmikuun puoliväliin saakka. Talvisodan loppuhetkillä maaliskuussa tuomiokapituli ehti vielä siirtyä turvallisempaan paikkaan Keski-Suomen Korpilahdelle.
Työtä riitti, sillä tilanne oli sekava. Evakkoseurakunnat olivat hajallaan pitkin Suomea, samoin niiden paimenet ja kirkonkirjat.
Viikoittaisissa istunnoissa keskityttiin lähinnä juokseviin asioihin. Kaiken muun lomassa järjestettiin myös yksi pappisvihkimys, kun kolme teologia saatiin rintamalta vihkilomalle.
Paikalliset tutustuivat piispa Yrjö Loimarantaan heti ensimmäisenä adventtisunnuntaina. Uusi virsikirja ja osa uudesta raamatunkäännöksestä piti ottaa tuolloin käyttöön, mutta ilmavaaran vuoksi jumalanpalvelukset peruttiin.
300 ihmistä odotti turhaan kirkonmenoja. Perimätiedon mukaan piispa itse ilmoitti asiasta seurakunnalle ja piti pienen hartaushetken.
Lähde: Jaakko Ripatin tutkimus Karjalan luterilaiset seurakunnat evakossa — Viipurin—Mikkelin hiippakunta, sota ja siirtoseurakunnat 1939—1949.